Me äänellä varustetut työkalut

Antiikin Rooman hyvinvointikakun leipureita olivat orjat, joita kutsuttiin termillä ”instrumentum vocale” – eli he olivat äänellä varustettuja työkaluja. Etäisyys antiikin Roomaan ei ole niin pitkä kuin haluaisimme uskoa, väittää Stig Kankkonen. 

Auri Pakarinen väitteli hiljattain tohtoriksi Itä-Suomen yliopistossa teemanaan lainvalmistelu ja sen kehittäminen. En ole vielä lukenut väitöskirjaa, mutta julkisuudessa olleiden tietojen perusteella se käsittelee monta vaikeaa ja ehkä kipeääkin kysymystä.

Itse panin julkisuudessa olleista kommenteista merkille, että lainvalmistelussa vaikutus ihmisiin jää usein pohtimatta. Keskeiset vaikutuspohdinnat koskevat lain seurauksia elinkeinoelämälle ja teollisuudelle.

Voinemme kaikki olla yhtä mieltä siitä, että on tärkeää luoda hyviä edellytyksiä toimijoille ja toiminnoille, jotka vastaavat hyvinvoinnin taloudellisesta perustuksesta. Viitaten yleisessä keskusteluissa usein käytettyyn kielikuvaan hyvinvoinnista kakkuna voi sanoa, että lainsäätäjät ovat keskittyneet yhteisen hyvinvointikakun tuotantolaitoksiin.

Ongelmallinen priorisointi

Minusta priorisointi on kuitenkin väärä eikä vastaa valtiosäännönkään henkeä. Perustuslaissa säädetään, että ”valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa”.

Tässä perustuslain ensimmäisen pykälän tehtäväannossa on mielestäni melkeinpä jotakin profeetallista.

Nyt näyttää siis siltä, että lainvalmistelussa, ja näin ollen myös lainsäätämisessä eduskunnassa, ihmisten huomioiminen on vähäisempi kuin elinkeinoelämän ja teollisuuden huomioiminen. Mielestäni tämä on konkreettinen esimerkki siitä, kuinka kauas olemme loitonneet rakkaudesta ihmisiin, lähimmäisiimme, ja kuinka maallinen mammona sen kaikissa muodoissa on tavallaan noussut julkisen huolenpidon keskiöön. Ihmisten kustannuksella.

Kun pohtii mistä kehitys johtuu, tai miten se on ollut mahdollinen, löytää itsensä klassisen kysymyksen edestä: mikä tuli ensin – kana vai muna. Onko muuttunut painopiste kehityksen seuraus tai onko kehitys johtanut painopisteen muutokseen?

Luultavasti molempia. Voimme tältä osin puhua pahasta kierteestä.

Historia opettaa

Sanotaan, että historiasta pitäisi oppia jotta välttyisi jo kerran – tai montakin kertaa – tehdyistä virheistä. Historia on kuitenkin kerta toisensa jälkeen osoittanut kuinka vaikeaa on niin omaksua kuin hyväksyäkin historian opetuksia.

Tässä yhteydessä ajattelen nimenomaan suhtautumista ihmiseen, hänen rooliinsa ja merkitykseensä yhteiskunnassa. Tästä teemasta historialla on paljon kerrottavaa. Ja meillä paljon opittavaa.

Antiikin Roomassa vastasivat orjat työnteosta. He olivat siis konkreettisesti hyvinvointikakun leipureita. Heitä kutsuttiin termillä ”instrumentum vocale” eli he olivat äänellä varustettuja työkaluja.

Voi tietysti tuntua liioittelulta mainita tästä historiassa esiintyneestä suhtautumisesta ihmisiin. Ehkä kuitenkin kannattaisi pysähtyä pohtimaan, kuinka kauas olemme etääntynet siitä asenteesta ja tehdä se ”ällörealistisesti” ilman kaunistelua.

Anttikin Rooma voi olla lähelläkin

Mielestäni muun muassa lainvalmistelun yhteydessä esiintyviä pohdintoja seurauksista elinkeinoelämälle ja teollisuudelle mutta ei niinkään ihmisille antavat ymmärtää, että etäisyys antiikin Roomaan ehkä ei olekaan niin pitkä kuin haluaisimme uskoa.

Eikö ihminen liiankin helposti muutu äänellä varustetuksi työkaluksi yhteiskunnassa, jossa taloudelliset arvot ratkaisevat miten lakeja kirjoitetaan?

Eikö ihminen muutu äänellä varustetuksi työkaluksi ympäristössä, jossa tehokkuus ja tuottavuus vaikuttavat oleellisesti siihen, miten ihmistä arvostetaan?

Näitä kysymyksiä joutuu pohtimaan kun seuraa mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Varsinkin viime aikoina kun edessä olevat kunnallisvaalit nostavat pintaan kysymyksiä lapsista, syrjäytyneistä, sairaista, vanhuksista. Eli ihmisryhmistä, joista puhutaan joko haasteina tai ongelmina. Yhteinen nimittäjähän näille ryhmille on, että niihin kuuluvat ihmiset eivät enää tai vielä tuota ja kuluta toivotulla tavalla.

Äänellä varustettuja työkaluja

Eivätkö he ole äänellä varustettuja työkaluja, joiden välillinen arvo on olematon hyvin toimivaa ja toimeentulevaa yhteiskuntaa ajatellen?

Mielestäni hätkähdyttävä osoitus siitä, kuinka pitkälle olemme päässeet matkallamme takaisin antiikin Roomaan ovat down-lapsen kustannuslaskelmat. Sellaisia tehtiin joitain vuosia sitten tukemaan aborttipäätöksiä. Yhteiskunnalle kalliiksi tulevat elämät oli estettävä syntymästä. Vialliseksi arvioidulle työkalulle ei ole käyttöä.

Myönnän, että esitän ajatukseni dramaattisina ja haastavina. Niin on tarkoituskin. Näitä asioita pitää mielestäni pohtia rehellisesti ja avoimin silmin.

Viittaan taas kerran historiaan, joka osoittaa miten käy ellei näin tehdä: on syntynyt keskitysleirejä, kaasukammioita, kansanmurhia siksi, että valtaa pitävien mielestä joidenkin elämä ei ole hyödyksi milloin millekin suurelle yhteiskunnalliselle unelmalle ja suunnitelmalle.

Päättäjillä suuri vastuu

Jotta emme taas kerran löytäisi itseämme tiellä yhä epäinhimillisempään yhteiskuntaan olisi valppaasti seurattava – jos niin sen ilmaisee – ajan merkkejä, reagoitava negatiivisiin ja tuettava positiivisia. Tämä on meidän kaikkien tehtävä, mutta tavallista suurempi vastuu on poliittisilla päättäjillä.

Vaikuttavathan lait ja muut elämäämme säätävät päätökset ratkaisevasti käsityksiimme hyvästä ja pahasta. Siksi onkin erityisen huolestuttavaa jos ja kun arviointi päätösten vaikutuksista ihmisiin unohtuvat päätösten valmistelussa.

IVA-prosessi on mainio työkalu

Espoossa olemme sosiaali- ja terveyslautakunnassa siirtyneet sanoista tekoihin tässä asiassa. Esityksestäni lautakunta nimittäin päätti vuonna 2009, että ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi (IVA) otetaan mukaan päätöksentekoprosessiin. Tästä IVA-prosessista on ollut paljon hyötyä meille luottamushenkilöille työssämme ihmisiä hyödyttävien päätösten puolesta.

On hätkähdyttävää huomata, miten päätökset saattavat näyttää järkeviltä, toimivilta, taloudellisilta ja tehokkailta siihen asti, että otetaan ihminen ja hänen tarpeensa mukaan arviointeihin. Eli tehdään ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointia.

Tässä ihmisen unohtamisessa lainvalmistelijat eivät siis millään tavalla ole yksin. Peilistä löytyy kaveri.

Jostakin syystä tuntuu olevan niin, että huono kehitys syntyy ja kehittyy itsestään. Hyvä kehitys taas tuntuu vaativan päättäväisyyttä ja tukevia rakenteita. Ihmisiin kohdistuvien arviointi voisi mielestäni olla tärkeä, pysyvä osa myös lainsäädäntötyössä ja yleensäkin kaikkialla siellä, missä pyritään hyvejohtajuuteen.

Yksi tärkeimpiä vaikutuksia tästä olisi mielestäni, että ihmisiin kohdistuvat vaikutukset automaattisesti tulevat mukaan päättäjien ajatusmaalimaan. Muun muassa Auri Pakarisen tutkimus osoittaa, ettei automaattisesti niin ole.

Siis: ivatkaamme hyvejohtajuuden avuksi.

Stig Kankkonen

Stig Kankkonen on ammatiltaan toimittaja, joka on toiminut mm. Hbl:n pääkirjoitustoimittajana ja päätoimittajana Österbottningen- ja Kyrkpressen-lehdissä. Nykyään hän toimii kolumnistina ja luottamustehtävissä politiikassa.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€