Obama vs. Romney: Vaaliretoriikkaa amerikkalaisin opein

Juuri nyt huikeinta poliittisen puheen taituruutta tarjoaa Amerikan vaalisirkus. Myös kotoisten kuntavaaliemme äänestäjät odottavat äänestysliput tanassa, että heidät vakuutettaisiin politiikan oikeasta suunnasta. Hyvä poliitikko, parahin äänestäjä, tässä kirjoituksessa paljastetaan Barack Obaman ja Mitt Romneyn vaikuttamistaitojen salat.

Amerikan vaaleista on yllättäen sukeutunut jännittävä näytelmä. Vaalikamppailun alkutaival on ollut poikkeuksellista vuoristorataa. Jo ennen kuin republikaanit asettivat Mitt Romneyn ja demokraatit istuvan presidentin Barack Obaman ehdokkaikseen, kilpailevien leirien välille oli syntynyt kirpeitä jännitteitä. Molemmat puolueet tarjosivat amerikkalaisille kilpailevaa ehdokasta suomivia, lähes mustamaalaavia mainoksia.

Romneyn kampanja alkoi kangerrellen. Hänen puheensa republikaanien puoluekokouksessa sai laimean vastaanoton. Gallupit osoittiva heikompaa tulosta kuin yhdelläkään republikaanien presidenttiehdokkaalla ennen häntä. Tilanne näytti kohtalokkaalta.

Romneyn tilannetta vaikeutti entisestään julkisuuteen vuodettu salanauhoitus, jossa hän totesi, että 47 % amerikkalaisista pitää itseään uhreina. Nämä ihmiset katsovat liittovaltion olevan velvollinen auttamaan heitä, ja he äänestävät Obamaa, oli tilanne mikä tahansa, Romney maalaili. Lausunto koettiin äänestäjiä halveksivana, ja monet asiantuntijat arvelivat sen ratkaisevan vaalit.

Puhutun sanan mahti

Tapahtumat saivat kuitenkin uuden käänteen Romneyn ja Obaman ensimmäisessä tv-väittelyssä. Käytännössä kaikki poliittiset kommentaattorit ja merkittävä joukko äänestäjiä katsoi, että Romney voitti istuvan presidentin kirkkaasti.

Gallup-luvut ovat jälleen kerran historiallisia: mielipidemittauksissa kukaan ehdokas ei aiemmin voittanut väittelyä niin selvällä marginaalilla. Romneyn kannatus onkin kääntynyt reippaaseen nousuun.

Nämä tapahtuvat osoittavat, kuinka suuri mahti puhutulla sanalla edelleen on tällä printtimedian ja sähköisen tekstin aikakaudella. Linjapuhe, suullinen debatti tai jopa pari sopivaa tai sopimatonta lausetta voivat heittää vaalikampanjan aivan uudelle uralle.

Elämme vaaliretoriikan luvattua aikaa niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin. Vaikka kotoisat kuntavaalimme ovatkin kääpiokokoinen mittelö Amerikan suureen sirkukseen verrattuna, poliitikon on täälläkin osattava vakuuttaa äänestäjänsä.

Tarkastelemalla Mitt Romneyn ja Barack Obaman vahvuuksia ja heikkouksia puhujina ymmärrämme, mistä vaikuttavat ja vakuuttavat puheet on tehty. Tästä ymmärryksestä voi olla runsaasti iloa niin suomalaisille poliitikoille kuin heidän esityksiään seuraaville äänestäjille.

Miksi Romneyn puoluekokouspuhe ei uponnut yleisöön?

Puoluekokouspuhe oli Romneylle erinomainen tilaisuus esittäytyä Amerikan kansalle. Elokuun 30. päivä pidetty puhe televisioitiin suorana lähetyksenä, ja näin ollen suurin yleisö istui kotikatsomoissa. Puheesta ei kuitenkaan innostuttu. Mielipidekyselyyn vastanneista vain 38 % piti puhetta hyvänä tai erinomaisena. Vertailun vuoksi Obaman lukema vastaavassa kyselyssä neljä vuotta sitten oli 58 %.

Ihmettelin nihkeää vastaanottoa syyskuun alussa, kun katsoin nauhoituksen. Puhe ei ollut mielestäni heikko, ja Romney vaikutti kelpo esiintyjältä. Sittemmin tuntumani sai vahvistuksen, kun Romney päihitti vahvalla esiintymisellään istuvan presidentin televisioväittelyssä. – Tästä lisää myöhemmin.

Miksi puhe ei uponnut kuulijoihin? Syy löytynee amerikkalaisesta puhekulttuurista. Poliittiset puheet ovat Yhdysvalloissa keskimäärin varsin viihdyttäviä ja ylläpitäviä. Tästä seuraa se, että odotukset presidenttiehdokkaiden huippuhetkien puheille ovat aivan katossa. Tällöin hyväkään puhe ei välttämättä säväytä: kansa odottaa huippua, hurmosta.

Republikaanien puheenkirjoittajat ovat selvästi rautaisia ammattilaisia. He olivat aivan oikein ymmärtäneet, että Romneyn suurin haaste on hänen henkilöönsä kohdistuva epäluuloisuus. Niinpä puheessa rakennettiin vahvasti puhujan ethosta.

Kertomalla tarinaa itsestään ja taustastaan Romney maalasi kuulijoiden eteen sellaista amerikkalaista elämänmuotoa, joka on yhteinen suurille joukoille kansalaisia puoluekannasta riippumatta. Tällä tavoin hän selvästi pyrki löytämään sellaista yhteistä pohjaa, jonka monet Obamaakin äänestäneet kokevat omakseen.

Romney pyysi kuulijoita kysymään itseltään, ovatko he tyytyväisiä talouden nykytilaan ja ennen kaikkea onko maa paremmassa jamassa kuin neljä vuotta sitten. Koska tilanne on pahempi, presidentti on epäonnistunut, eikä hänelle tule suoda neljää lisävuotta. Tarvitaan paljon uusia työpaikkoja, ja talousasioita ymmärtävä Romney on oikea henkilö niitä luomaan.

Kysymys on yksinkertaisuudessaan tehokas synnyttämään epävarmuutta ja tyytymättömyyttä äänestäjissä. Sillä on myös historiallinen taustansa: Ronald Reagan esitti saman kysymyksen vuonna 1980 Jimmy Carterin kanssa käydyssä televisioväittelyssä. Kysymys sävytti tuolloisia vaaleja, joissa Reagan vei voiton.

Romneyn puheessa oli myös heikkoutensa. Obaman arvostelu alkoi varovaisesti – mutta alkuun päästyään se ei loppunut. Niinpä kun Romney ties kuinka monennen kerran kuvaili, millä erilaisilla tavoilla presidentti on epäonnistunut, vaikutelma oli väistämättä jankuttava ja puheen perussävy muuttui kielteiseksi.

Suurin ongelma oli kuitenkin oman konkreettisen ohjelman puuttuminen. Visioita hehkutettiin, mutta Romneyn esittelemä viiden kohdan ”ohjelma” oli ylimalkainen ja täysin ilmassa leijuva kyhäelmä.

Romneyn puheesta voidaan oppia, että yleisölle kannattaa esittää heidän elämäänsä läheisesti liittyvä, tarkasti räätälöity kysymys, joka kykenee horjuttamaan heidän aiempia näkemyksiään.

Kummisetä-Clintonin häikäisevä cameo

Obaman puoluekokouspuhetta edeltäneenä iltana maaperää otolliseksi muokkaamaan oli lähetetty järeän valtiomiesluokan megatykki, entinen demokraattipresidentti Bill Clinton. Clinton tunnetaan häikäisevänä puhujana, ja tuo syyskuun 5. päivän illan esitys jää historiaan yhtenä hänen parhaistaan.

Jos Romneylta puuttuivat faktat ja yksityiskohdat, Clinton viljeli niitä senkin edestä. Hän kävi kohta kohdalta läpi Romneyn leirin presidenttiin kohdistetun kritiikin sekä heidän omat ehdotuksensa talouden kohentamiseksi.

Retoriikan yksi perussääntö on, ettei vastustajan argumentteja pidä toistaa liian laajasti. Tällöin niille annetaan helposti hallitseva merkitys, ja ne saattavat pahimmillaan jopa vakuuttaa jonkun. Demokraattien leirissä oli kuitenkin selvästi päätetty, että Obamaan pettyneet voidaan voittaa takaisin parhaiten siten, että republikaanien esittämä kritiikki osoitetaan ontoksi. Tämä jäi Clintonin tehtäväksi.

Puhujamestari Clinton tekikin väitteistä päreitä. Hän osoitti suurta taitoa  selittäessään monimutkaisia talouskiemuroita yksinkertaisella kielellä, esimerkkejä käyttäen. Clinton osasi keskittää kuulijoiden huomion olennaisiin kohtiin ja hän sai vaikeatkin asiat tuntumaan ymmärrettäviltä. Vaikka puhe vilisi tilastotietoa ja faktoja, se ei puuduttanut.

Amerikkalaiset kommentaattorit ovat ihastelleet sitä, että Clinton pyrki argumentoimaan ja siten voittamaan kuulijat puolelleen toistuvien väitteiden ja perustelujen avulla. Tällainen ei ole aivan tavanomaista nykyamerikkalaisten poliittisten puheiden joukossa.

Paljon yleisempää on tyytyä nostattamaan tunnelmaa, vaikuttamaan tunteisiin, maalailemaan uhkakuvia ja toisaalta ruusuista tulevaisuutta. Senkin Clinton teki, ja vieläpä taitavasti, mutta hänellä oli myös tuhti asiasisältö.

Mielestäni kaikkien suomalaisten poliitikkojen tulisi kehittää puhetaitoaan vähintään sen verran, että katsoisivat ajatuksella läpi nauhoituksen Clintonin puheesta ja ottaisivat opikseen. Clinton nimittäin tekee suurin piirtein kaiken oikein.

Obama saattoi kuulijan tekemään valinnan

Kun Clinton oli hoitanut välttämättömän puolustautumisen ja hyökkäämisen, Obama saattoi rauhassa pitää valtiomiesmäisen puheen ja asettua aggressiivisimman debatin yläpuolelle. Puheessa keskityttiin valamaan toivoa; Obama vakuutti, että vaikeista ajoista päästään yli. Puhetta ei pidetty loisteliaana – ainakaan verrattuna hänen vanhoihin saavutuksiinsa – mutta sen realismia on kiitelty.

Obama kommentoi toki myös kilpailijaansa. Hän tarttui Romneyn heikkoon kohtaan ja muistutti, että republikaanit ovat kyllä halukkaita alleviivaamaan ongelmia, mutta heillä ei ole konkreettista ohjelmaa, jolla tilannetta parannettaisiin.

Obama antoi ymmärtää, että Romneyn vastaus talouden yskimiseen on yksinkertaisesti verojen alentaminen. Näin helposti ei vaikeaa tilannetta korjata, ja Obama pyysi epäsuorasti kuulijoiltaan kärsivällisyyttä siihen, että maa saataisiin jälleen oikeille urille.

Obaman puheen keskeinen kysymys koski valintaa. Äänestäjät ovat nyt valinnan edessä. Valintaa ei tehdä vain kahden henkilön tai puolueen välillä vaan kahden täysin erilaisen ajattelutavan ja tulevaisuuden vision välillä.

Obama esitti vaihtoehdot korostetusti: Romneyn leikkaukset valtionhallintoon vai Obaman panostus koulutukseen; Romneyn kylmä sota -henkinen ulkopolitiikka vai Obaman vastuullinen johtajuus; Romneyn rikkaita suosivat ja keskiluokkaa riistävät veroleikkaukset vai Obaman rikkaille kohdistetut veronkorotukset, jotka suosivat keskiluokkaa.

Puheensa lopussa Obama vetosi väkevästi kannattajiinsa, että he eivät nyt luovuttaisi. Sana ”toivo” toistui loppuhuipennuksessa monta kertaa.

Obaman perusratkaisu oli oivaltava, koska valinta keskeisenä kysymyksenä johti kuulijat pohtimaan tulevaisuutta. Clintonin oli edellisenä iltana selvittänyt, millaisia ratkaisuja on aiemmin tehty ja millainen tilanne nyt vallitsee.

Obaman ei siten tarvinnut jäädä puolustuskannalle vaan hän käänsi kuulijoiden katseet tulevaisuuteen, jonka hän kuvasi itsensä kannalta myönteisin ja vastustajansa kannalta kielteisin siveltimenvedoin.

Obaman oppitunti puhujalle: esitä vaihtoehdot korostetusti ja kuvaile houkutteleva tulevaisuuden visio. Tällä tavalla innostat yleisön toimimaan paremman huomisen puolesta.

Miksi Romney kuitenkin voitti televisioväittelyn?

Politiikan tutkijat kiistelevät siitä, minkälainen merkitys ehdokkaiden televisioväittelyillä on. Romneyn ja Obaman ensimmäisen väittelyn jälkeen tuskin kukaan voi olla sitä mieltä, ettei väittelyillä voi olla merkitystä – joissakin tilanteissa jopa ratkaisevaa merkitystä.

Yleisön silmissä Romney voitti Obaman hämmästyttävän selvästi. Tällaisesta seuraa helposti lumipalloefekti: tiedotusvälineet ja poliittiset kommentaattorit toitottavat useamman päivän ajan Romneyn voittoa ja Obaman hämmentävää ankeutta.

Tämän seurauksena Romney alkaa nopeasti vaikuttaa varteenotettavalta kandidaatilta. Epävarmojen äänestäjien on helppo siirtyä hänen leiriinsä. Pienikin nousu gallupeissa nostaa kannatusta entisestään.

Televisioväittely todisti jälleen kerran vanhan antiikin sananparren todeksi: rem tene, verba sequentur – kun hallitset asiasi, sanat kyllä seuraavat. Katsojat saivat nähdä kaksi laajoilla talouspoliittisilla tiedoilla varustettua, sanavalmista presidenttiehdokasta. Kaikille politiikkaan mieliville, myös Suomessa, tuo väittely on pakollista katsottavaa ja onkeen otettavaa.

Yleisö sai nähtäväkseen energisen, sanavalmiin, nokkelan, aktiivisen ja aggressiivisen Romneyn. Häntä on tavattu pitää hieman epäkarismaattisena ja tylsänä. Hämmästys oli varmasti monilla melkoinen, kun Romney esiintyi määrätietoisen johtajan tavoin, samaan aikaan hyväntuulisena ja vaateliaana.

Romney oli varmasti harjoitellut televisioväittelyä varten kauan ja hartaasti. Harjoitus näkyi siinä, että hän ei missään vaiheessa päästänyt presidenttiä pihdeistään vaan pommitti tätä talouspolitiikkaan liittyvillä kysymyksillä ja kriittisillä huomautuksilla. Samalla hänen onnistui esitellä omia suunnitelmiaan selkeämmin kuin puoluekokouspuheessaan.

Obama taas ei selvästikään ollut harjoitellut kunnolla. Syntyi vaikutelma, että hän aliarvioi vastustajansa ja luotti liikaa kykyihinsä.

Obama ei ole parhaimmillaan debateissa, joissa ei saa yleisöltä tukea. Hän on suuri yleisöpuhuja, mutta väittelyissä vaaditaan erilaista räväkkyyttä. Obama antautuu helposti selittämään opettavaisesti talouspolitiikan detaljeja, mutta kuulijan mieleen jäävät paremmin Romneyn nokkelat lohkaisut ja purevat kysymykset.

Obama oli passiivinen ja vaikutti siltä, ettei viihtynyt. Kun Romney vyörytti puhettaan jatkuvalla syötöllä, Obama etsi sanojaan poikkeuksellisen hitaasti ja täytti tauot häiritsevillä oheisäännähdyksillä (”hmm”, ”mmm”). Kun Romney puhutteli suoraan presidenttiä, Obama esitti vastauksensa usein väittelyn moderaattorille.

Romney esitti kaikki keskeiset epäilyksensä ja kritiikkinsä presidentin toimia kohtaan – aivan niin kuin kunnon väittelyssä pitää tehdäkin. Obama puolestaan ei toistanut monia kriittisiä kommentteja, joita Romneya vastaan on kampanjan aikana esitetty. Hän ei edes viitannut Romneyn tunnettuun salamöläytykseen. Näin Obama asettui väistämättä puolustuskannalle, josta on vaikea nousta voittoon.

Miten vaaleissa käy?

Ohjaako ensimmäisen väittelyn voitto Romneyn koko vaalitaiston voittoon? Näin ei välttämättä käy. Kaksi väittelyä on vielä edessä, ja seuraavan (16.10.) aiheena on ulkopolitiikka, joka on Romneyn heikkoa aluetta. Vaalikampanjan tuiskeessa Romney saattaa myös antaa varomattomia lausuntoja, niin kuin hän on aiemmin tehnyt.

Istuvan presidentin väittelytappio ei ole historiallisesti mikään poikkeus. George W. Bush hävisi ensimmäisen väittelyn John Kerrylle vuonna 2004 ja Walter Mondale tyrmäsi Ronald Reaganin vuonna 1984. Silti Bush ja Reagan voittivat vaalit.

Kuntavaaleihin valmistautuva poliitikko ymmärtää Romneyn esimerkin valossa, että vaaliväittelyä varten tulee harjoitella määrätietoisesti. Oman sanoman hallitseminen ja muiden näkemysten ongelmien sisäistäminen on kaiken lähtökohta. Suomessa mieleen jääviä lohkaisuja viljelee taitavasti Timo Soini.

Sauli Niinistö oli puolestaan taannoin presidentinvaalien väittelyissä sopivan aggressiivinen hyvällä menestyksellä. Puolustuskannalle jäävä nousee harvoin väittelyn voittajaksi.

Voita kuulijasi sydän, niin hänen järkensä seuraa perässä

Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa on ehdokkaana kaksi erinomaista puhujaa. Tähän mennessä nähdyn valossa Obama on Romneya valloittavampi, kun kyseessä ovat suuret yleisöt. Romney puolestaan osoittautui taitavaksi väittelijäksi.

Obama on vahvimmillaan, kun hän pääsee kuvailemaan massayleisöille tulevaisuuden visioitaan. Silloin hänen olemuksensa vapautuu, hän hymyilee, seisoo ryhdikkäästi ja henkii valtiomiesmäisyyttä.

Romneyn vahvuus löytyy siitä aihealueelta, josta hän on itse innostunut, eli taloudesta. Väittelyn kaltaiset spontaanit tilanteet sopivat hänelle: niissä hän pääsee esittämään parhaiten omaa osaamistaan ja siten herättämään kuulijoissa luottamusta.

Tilanne on Obaman kannalta vaarallinen siksi, että häntä kohtaan koettu tyytymättömyys johtuu paljolti juuri talouden tilasta. Kun Romney pääsee viimeisten kampanjaviikkojen ajan iskemään tähän haavoittuvaan kohtaan ja esittelemään omaa vaihtoehtoista taloudenhoidon malliaan, voi hyvin olla, että epävarmojen äänestäjien määrä kasvaa ja kilpailusta tulee tiukka.

Näiden huomioiden jälkeen voidaan esittää vielä kriittinen kysymys siitä, unohtuvatko Yhdysvaltain presidenttiretoriikassa sisällöt.

Esimerkiksi televisioväittelyssä Romneyn voitto perustui paljolti hänen aktiiviseen olemuksensa luomaan myönteiseen vaikutelmaan ja toisaalta Obaman nuutuneisuuteen. Jos riippumaton valtiontalouden asiantuntija lukisi ehdokkaiden puheenvuorot paperilta, hänellä saattaisi olla debatin voittajasta erilaisia ajatuksia kuin suurella yleisöllä.

Jo Aristoteles tiesi, että retoriikassa ethos päihittää logoksen. Jos voitat kuulijan sydämen, hänen järkensä yleensä seuraa mukana. Mutta vaikka vakuuttaisit kuulijasi järkiperusteilla, et kuitenkaan välttämättä saa heitä puolellesi. Tämä retoriikan lainalaisuus tulee erityisen selvästi esille vaalitaistoissa.

Eikä kyseessä ole kulttuurisidonnainen asia. Naureskelemme helposti amerikkalaisten vaalisirkukselle ja hiotuille vaalipuheille, mutta lopulta teemme omissa vaaleissamme äänestyspäätöksen hyvin samanlaisin perustein kuin Amerikan kansa tekee marraskuussa.

Antti Mustakallio

Antti Mustakallio on puhetaidon kouluttaja ja Retoriikan kesäkoulun rehtori. Aiemmin hän on toiminut Helsingin yliopiston eksegetiikan osaston tutkijana ja Helsingin piispan teologisena sihteerinä. Antti kirjoittaa puhetaidosta ja retoriikasta myös blogissaan Sanahaltuun.fi.

 
  • Tommy Hellsten olohuoneessa
  • Hyvejohtajuuskoulutukset
  • Osta Hyvejohtajuus-kirja hintaan 19,90€