byrokratia

Norminpurkutalkoot, politiikka ja hyve-etiikka

Turhien normien purkaminen nousi teemana tämän tästä esiin eduskuntavaaleja edeltäneissä poliittisissa keskusteluissa. Moni poliitikko esiintyi mielellään vapauden puolustajana ja maalaisjärjen asiamiehenä; sen verran hyviä asioita molemmat, että kelpaahan niillä profiloitua. Mutta tuliko samalla vedettyä tiettyjä aatehistoriallisia linjoja uusiksi tai ainakin siirrettyä niitä hieman? 

Seuraavassa pohdin turhien normien metsästystä hyve-etiikan näkökulmasta. Kirjoituksellani en ota kantaa siihen, mikä on sopiva määrä säätelyä ja millainen määrä normeja on yhteiskunnallemme normaalia.

Pienestä ylitulkinnan vaarasta ja ironisesta otteesta huolimatta normikeskustelun katsominen laajemmasta filosofisesta näkökulmasta antaa perspektiiviä myös yhteiskunnallisten tuulien haisteluun. Näen norminpurkutalkoissa muun ohella myös tiettyä tilausta hyveajattelulle.  Continue reading →

Paluu hyvepolitiikkaan, osa 2: Laki ja omatunto

Artikkelisarja hyveiden ja politiikan yhteispelistä jatkuu. Tässä toisessa osassa pohditaan lakien ja omantunnon suhdetta. Ohjaavatko lait kansan omaatuntoa eli käsitystä oikeasta ja väärästä? Vai ohjaako kansan omatunto lakeja?

Hyvepolitiikan peruspilarit lepäävät kahden metaperiaatteen varassa. Yhdessä ne muodostavat hyvepolitiikan kivijalan.

1. Hyvä poliitikko on ihminen, joka omistaa politiikalle keskeiset hyveet ja osaa soveltaa niitä oman elinympäristönsä ja vastuualueensa kontekstissa.

2. Hyvä politiikka on politiikka, joka luo kansalaisille suotuisat olosuhteet hyveissä kasvamiselle ja samalla vastustaa paheiden juurtumista.

Toisin kuin ”Paluu hyvepolitiikkaan” -sarjan aloitusosassa, tässä toisessa osassa käsiteltävä kysymys liittyy suoremmin näihin kahteen periaatteeseen. Puhumme omantunnon ja lakien suhteesta. Omatunto voidaan nähdä liittyvän ensimmäiseen periaatteeseen, lait taas toiseen. Mikä onkaan niiden keskinäinen suhde? Continue reading →