Maailman vaikein, mutta väkevin taito

Tiedätkö sen tunteen, kun joku esiintyy edessäsi hurmaavasti? Hän puhuu taitavasti ja juuri sinulle tärkeistä aiheista. Mutta esityksen vaihtuessa keskusteluun, hänen kasvojensa hymy alkaa hyytyä. Hän ehkä vilkuilee kännykkäänsä tai miettii millä tavoin seuraavaksi sinut vakuuttaisi. Esiintyjä on kiinni omassa esityksessään, eikä ole aidosti läsnä. Continue reading

Empatia on ”so old season”

Suomalaiset kuuluvat maailman epäempaattisimpiin ihmisiin. Näin väittää vuosi sitten tullut yhdysvaltalainen tutkimus. Ikävä tutkimustulos. Mutta samalla hyvin tuttu. Viime aikoina muutamat ihmiset ovat sattumalta nostaneet aiheen esille. He ovat jakaneet kokemuksia työelämästä ja todenneet, miten vähän ihmiset kykenevät osoittamaan empatiaan toisilleen.

Havaintojen joukkoon kuuluu tilanteita, joissa empatian puute aiheuttaa toisille ihmisille stressiä, surua, masennusta, yksinäisyyttä, eristäytymistä ja muita epätoivottavia tuntemuksia. Mihin empatian kyky on kadonnut? Jotkut väittävät kiireisen ja itsekeskeisen elämän vievän meiltä kyvyn asettua toisen asemaan. Continue reading

Pelon pelko tekee minusta puoli-ihmisen

Eniten maailmassa pelkään pelon tunnetta. Pelkään sitä niin paljon, että en halua kuulla siitä edes kertomuksia. Kestän vain selviytymistarinat, mutta en sitä, että pelko lamauttaa ihmisen.

Heräsin juuri äsken. Olin ollut tyhjässä ränsistyneessä talossa, jossa repaleiset haamut vainosivat minua. Yritin väistellä niitä ja löytää paikan, jossa levätä. Haamut eivät antaneet periksi.

Continue reading

Kiusaajan ääni on sanaton

Tyttäreni laulelee television lastenohjelman mukana: ”oi jospa olisin orava, niin purisin sitä poikaa, joka minua kiusaa.”

Minä puolestani lähetän myötätuntoni mielessäni laulun kiusaajapojalle. Tunnen myös empatiaa ystäväni vaimoa kohtaan, joka kiusaa miestään: piikittelee, nälvii, on sarkastinen. Ja työpaikkakiusaajaa kohtaan, joka harjoittaa manipulointia henkisen väkivallan keinoin. Samoin kyynistä toimittajaa kohtaan, joka esittää terävää kritiikkiä. Ja vieläpä henkirikoksen tekijääkin kohtaan. Continue reading

9 kuvaa koulukiusaamisesta

Seuraavat tarinat ovat tosia. Nimet on muutettu.

1. Lippis

Tapahtui kerran yläkoulussa. Timo ja Petri riitelevät paikasta hississä. Timo heittää Petrin lippalakin ulos. Ennen kuin Petri hakee lakkinsa, eli joutuu luopumaan paikastaan, hän tinttaa Timoa nenään.

Timo soittaa vuotta vanhemmalle isoveljelleen Jukalle ja kertoo episodista oman itkuisen versionsa. Välitunnilla Jukka etsii Petrin käsiinsä. Petrin oikea silmä mustuu ja turpoaa pelottavan näköisesti. Continue reading

Itsenäinen johtaja

Todellinen itsenäisyys on oikeanlaista riippuvaisuutta toisista. Miten toista voi auttaa tulemaan itsenäiseksi?

Kuuluisassa kirjoituksessaan ”Mitä on Valistus?” Immanuel Kant yhdistää Valistuksen ja itsenäisyyden.

”Valistus on ihmisen pääsemistä ulos hänen itsensä aiheuttamasta alaikäisyyden tilasta. Alaikäisyys on kyvyttömyyttä käyttää omaa järkeään ilman toisen johdatusta. Itseaiheutettua tämä alaikäisyys on silloin, jos sen syynä ei ole järjen puute, vaan päättämisen ja rohkeuden puute käyttää järkeään ilman toisen johdatusta. Sapere aude! Valistuksen tunnuslause on siis: Käytä rohkeasti omaa järkeäsi!”

Kantin tekstissä asettuvat vastakkain ”oman” järjen käyttö ja ”toisen” johdatettavana oleminen. Onko oikea itsenäisyys siis jonkinlaista puhdasta luottamusta omaan itseen? Onko väärin luottaa toisen arvioon? Molempiin käsityksiin lienee luontevinta vastata kielteisesti. Continue reading

Johtajan lujuudesta

Hyvän johtajan yksi tuntomerkki on lujuus. Lujuus on hyve, joka sijoittuu löperyyden ja kankeuden välimaastoon. Oikealla tavalla luja johtaja tietää milloin olla luja ja milloin joustava. Norsusta sanotaan, että se voi sekä repiä kärsällään irti puun juurineen että poimia maasta perunalastun murtamatta sitä. 

Meille on luonnollista tarrautua uskomuksiimme, kantoihimme ja teorioihimme varsin voimakkaasti. Me luonnostamme vastustamme muutosta sen suhteen mitä pidämme oikeana.

Tietomme voi kohdistua joko siihen miten ajattelemme asioiden tai sen hetkisen tilanteen olevan, mitä päämäärää meidän tulisi tässä hetkessä tavoitella, sekä sitä mikä on paras tapa pyrkiä tähän päämäärään.

Kun olemme muodostaneet kantamme, emme muuta sitä kovin helposti. Kuten sanoin, tämä on meille luonnollista ja luovuttamaton ehto, jotta voimme ylipäätään toimia tai tehdä minkäänlaisia päätöksiä. Tätä voidaan kutsua ”tiedolliseksi konservatiivisuudeksi”.

Samaan aikaan meissä kuitenkin elää pyrkimys oppia uutta. Opiskelun, keskustelujen, tutkimuksen ja kokemuksen kautta saamme tietoa maailmasta, joka voi haastaa aiemmat kantamme.

Nämä kaksi luontaista halua saavat aikaan meissä usein sisäisiä konfliktitilanteita. Continue reading