Kunnioita lähimmäistäsi – varjele hänen vapauttaan

Vapaus on ihmisen kukoistuksen kulmakivi. Väite tuntuu ilmiselvältä, mutta mihin se perustuu? Mitä vapauden taakse kätkeytyy? Aloittakaamme hukkuvista pienjyrsijöistä.

Psykobiologi Curt Richer toteutti 1950-luvulla säälimättömän rottakokeen. Kymmenisen rottaa pistettiin kukin omaan lasiastiaansa, jossa oli vettä. Maljoissa oli jyrkät reunat, eikä rotilla ollut mitään toivoa päästä pois kiipelistä. Niinpä rottaraukat räpistelivät pinnalla kunnes hukkuivat.

Tutkijoita ihmetytti se, että osa rotista luopui yrityksestä jo vartin päästä, kun taas jotkut yksilöt jaksoivat uida jopa 60 tuntia. Vaikutti siltä, että rotat luottivat eri tavoin mahdollisuuksiinsa selvitä tilanteesta hengissä.

Continue reading

Skyfall: James Bond ja isänmaallisuuden hyve

 

Skyfall palauttaa James Bondin kuoleman partaalta, sopivasti Bond-elokuvien 50. juhlavuoden kunniaksi. Skyfall ei ainoastaan tuo aivan uutta virtaa väsähtäneeseen saagaan, vaan se myös palaa James Bondin juurille. Bondin paluu opettaa jotakin isänmaallisuuden hyveestä – tai Britannian tapauksessa äidinmaallisuuden.   

Sekä yleisö että kriitikot ottivat omakseen Casino Royalen (2006), joka käynnisti James Bondin saagan jälleen kerran. Casino Royale esitteli myös uuden Bondin, Daniel Craigin. Tällä kertaa Bond kuvattiin enemmän rujona salamurhaajana kuin tyyliteltynä kosmopoliittina. Continue reading

Hyveiden hauraus, osa 2

Kaksiosainen kirjoitussarja hyveiden haurauden ongelmasta, osa 2. Auttavatko hyveet navigoinnissa? Pysyviä ja vahingoittumattomia hyveet eivät ole, mutta niillä on ratkaiseva rooli kriisinhallinnassa.

Ensimäisessä kirjoitusosassa tarkasteltiin hyveitä yleisluontoisesti. Selvitettiin motivaation osuutta ja periaatteiden ja voimavarojen tärkeyttä. Tietoisuus hyveiden toiminnasta auttaa ennakoimaan tilanteita ja kehittämään hyveitä. Tiedetään, että esimerkiksi kärsivällisyys saa kolauksen, jos ei saa nukutuksi hyvin, ja että mieli ei ole niin kirkas, jos jättää aamulenkin väliin. Kun hyveistä tehdään rutiinia, ne asuttavat ihmistä ja toimitaan hyveellisesti jo tottumuksesta.

Pysyviä ja vahingoittumattomia hyveet eivät kuitenkaan ole.

Continue reading

Itsenäinen johtaja

Todellinen itsenäisyys on oikeanlaista riippuvaisuutta toisista. Miten toista voi auttaa tulemaan itsenäiseksi?

Kuuluisassa kirjoituksessaan ”Mitä on Valistus?” Immanuel Kant yhdistää Valistuksen ja itsenäisyyden.

”Valistus on ihmisen pääsemistä ulos hänen itsensä aiheuttamasta alaikäisyyden tilasta. Alaikäisyys on kyvyttömyyttä käyttää omaa järkeään ilman toisen johdatusta. Itseaiheutettua tämä alaikäisyys on silloin, jos sen syynä ei ole järjen puute, vaan päättämisen ja rohkeuden puute käyttää järkeään ilman toisen johdatusta. Sapere aude! Valistuksen tunnuslause on siis: Käytä rohkeasti omaa järkeäsi!”

Kantin tekstissä asettuvat vastakkain ”oman” järjen käyttö ja ”toisen” johdatettavana oleminen. Onko oikea itsenäisyys siis jonkinlaista puhdasta luottamusta omaan itseen? Onko väärin luottaa toisen arvioon? Molempiin käsityksiin lienee luontevinta vastata kielteisesti. Continue reading