Kunnioita lähimmäistäsi – varjele hänen vapauttaan

Vapaus on ihmisen kukoistuksen kulmakivi. Väite tuntuu ilmiselvältä, mutta mihin se perustuu? Mitä vapauden taakse kätkeytyy? Aloittakaamme hukkuvista pienjyrsijöistä.

Psykobiologi Curt Richer toteutti 1950-luvulla säälimättömän rottakokeen. Kymmenisen rottaa pistettiin kukin omaan lasiastiaansa, jossa oli vettä. Maljoissa oli jyrkät reunat, eikä rotilla ollut mitään toivoa päästä pois kiipelistä. Niinpä rottaraukat räpistelivät pinnalla kunnes hukkuivat.

Tutkijoita ihmetytti se, että osa rotista luopui yrityksestä jo vartin päästä, kun taas jotkut yksilöt jaksoivat uida jopa 60 tuntia. Vaikutti siltä, että rotat luottivat eri tavoin mahdollisuuksiinsa selvitä tilanteesta hengissä.

Continue reading

Johtaja, laske luottamustase!

Vanhan johtamisviisauden mukaan ”luottamus on hyvä, kontrolli paras”. Pitääkö tämä paikkaansa? Johtaja, arvioi luottamuksen tuotot ja tappiot! 

Myönteisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on luotettava, vastuuntuntoinen ja oppimishaluinen. Hän haluaa saada aikaan jotain hyvää ja merkityksellistä. Pessimistisen käsityksen mukaan ihmisiä on ohjattava ja valvottava, jos heistä jotain halutaan saada irti.

Monet tuntevat McGregorin johtamisteorian. Työntekijä muuttuu siihen suuntaan, millaisena häntä kohdellaan. Luottamus lisää vastuunottoa, valvonta taas valvonnan tarvetta. Continue reading

Autoritäärinen johtajuus: määritelmiä ja historian oppitunteja

Kumpi on parempi: hyvä hallinnointi vai johtaminen? Miten hallintotiede ja johtamistiede eroavat? Mitä tarkoittaa auktoriteetti? Lyhyt johdanto hallinto- ja johtamistieteen eroista määrittää keskeiset käsitteet ja spekuloi autoritäärisen johtajuuden haittoja.

Mitä on hallintotiede?

Ihmisten sosiaalisessa yhteisössä on kautta aikojen ollut tarve koordinoida yhteistä toimintaa ja täten saavuttaa parempia tuloksia.

Hyvin hallinnoitu organisaatio kumuloi henkisiä hyveitä, materiaalista tuottavuutta ja yksilön onnellisuutta, toisin kuin huonosti hallinnoitu järjestelmä. Tällainen pohdiskelu on hallintotieteen ytimessä.

Johtamistiede tai johtamistaito, kuten sitä joissain oppilaitoksissa kutsutaan, eroaa hallintotieteestä siten että siinä opetellaan toisen kontrolloinnin metodeita, ja täten se on psykologian alatiede. Hallintotieteessä tulos ja tarkoitus määrittävät organisaation rakenteen, ja näin se on politiikan alatiede, jossa tutkitaan ihmisen ja vallan suhdetta.

Tämä tulee hyvin esille perinteisessä eroavaisuudessa amerikkalaisen ja eurooppalaisen tieteen välillä. Continue reading

Vartijat nukkuvat

Kertomus nukkuvista vartijoista paljastaa erään yhteiskunnallisen ongelman. Mitä tehdä kun valvontamekanismit pettävät? Luonnekasvatus tekee paluuta.

Eräs Suomen Tansanian-lähetystössä työskentelevä tuttavani oli rakennuttanut pihalleen, Intian valtameren rannalle, aidon saunan. Eräänä aamuna hän huomasi sisäseinillä ylälauteiden päädyissä mustat kengänjäljet. Hän päätteli, että yövartijat olivat nukkuneet saunassa, ja päätti tehdä yllätystarkastuksen seuraavana yönä.

Totta tosiaan: hän löysi saunasta vartijan, kaksikin vartijaa. Mutta kumpaakaan hän ei tunnistanut omaksi yövartijakseen. Mitä kummaa? Selvisi, että kyseessä olivat vartijafirman sisäiset tarkastajat, joiden tehtävänä oli kiertää yöllä eri kohteissa varmistamassa, että yövartijat olivat omissa työpisteissään — ja mielellään vielä hereillä. Eli vartijat, joiden tehtävä oli valvoa, etteivät yövartijat nuku, viettivät itse työaikansa  suomalaisen lähetystökodin saunassa sikeästi nukkuen.

Tarinan opetus on itse asiassa aika merkittävä. Se paljastaa erään yhteiskunnallisen ongelman, joka vaivaa perheitä, kouluja, työpaikkoja, kokonaisia valtioita — eikä ainoastaan Afrikassa, vaan myös Suomessa.

Valvontamekanismit pettävät

Vartijat nukkuvat, ja vartijoiden vartijat nukkuvat. Mitä tässä tilanteessa voi enää tehdä? Lähettää kiertäviä tarkastajia tarkastamaan vartijoiden tarkastajia? Entä sen jälkeen, kun nämäkin löytävät jonkun mukavan leposijan? Lähettää tarkastajien tarkastajien ylitarjastajia? On selvää, että tämä olisi absurdia, tuloksetonta resurssien tuhlausta. Raja tulee jossain vastaan.

Mutta mitä tästä pitäisi päätellä? Että valvontamekanismit ja tarkastukset ovat yhtä tyhjän kanssa? Ei. Mutta yksinään ne eivät riitä. On oltava jokin muu keino.

On ymmärrettävä, että useiden yhteiskuntaongelmien alkujuuri ei ole tekninen, joka voidaan korjata ”teknisesti”, vaan perimmäinen ongelma on moraalinen. Jos vastuuhenkilöt ja johtajat eivät ole vahvaluonteisia, eivät mitkään valvontamekanismit riitä. Aina löytyy porsaanreikiä. Aina on ”ylitarkastajia”, jotka voivat päättää mennä nukkumaan — tai katsoa muualle, kun toiset nukkuvat.

Alexandre Havard esittää asian näin.

”Talousskandaaleja seuraa poikkeuksetta vaatimuksia valtiollisen sääntelyn vahvistamisesta, kaupan hallinnon reformista ja eettisten sääntöjen uudistamisesta. Näillä kaikilla on hyötynsä, mutta ne unohtavat jotain olennaista. Talouspetosten kyhäilijät ja muut lainrikkojat tietävät varsin hyvin, että se, mitä he tekevät, on väärin. Kyse on luonteenviasta.” (Virtuous Leadership, Scepter 2007, s. xiv.)

Kilpailevat ihmiskäsitykset

Jos emme huomioi ihmisen sisäsyntyistä taipumusta pahuuteen (”nukkumiseen”), yritämme korjata yhteiskunnalliset ongelmat ja ihmisten häiriökäyttäytymisen erilaisilla valvontamekanismeilla. Unohdamme sen, minkä ihmiskunta on aina tiennyt todeksi: pahuus on ihmisluonnossa sisäsyntyistä – kuten hyvyyskin.

T. S. Eliot sanoi, että monet yhteiskunnat ”unelmoivat niin täydellisistä järjestelmistä, ettei kenenkään tarvitse olla hyvä”. Nykyään ihmiset suhtautuvat entistä välinpitämättömämmin hyveiden kehittämiseen itsessään ja muissa. Miksi vaivautua, kun yhteiskunnallisella säätelyllä asiat ratkeavat?

Nicholas Capaldi osuu asian ytimeen. Hänen mukaansa nyky-yhteiskuntien vakavin ongelma on se, että ne tuottavat ”ihmisen puolikkaita”.

”Heidän todellinen vajavaisuutensa on luonteen heikkous, moraalinen vaje… He päätyvät tilanteeseen, jossa heidän johtajansa ovat heidän omia peilikuviaan: ihmisen puolikkaita, jotka pyrkivät hallitsemaan muita, koska eivät osaa hallita itseään.” (Decadence: The Passing of Personal Virtues and its Replacement by Political and Psychological Slogans, London: Social Affairs Unit 2005, s. 145.)

Paluu luonteenkasvatukseen

Havard selittää, että tällainen yhteiskunta ja tällaiset ihmiset korvaavat hyveet poliittisilla iskulauseilla ja psykologisella jargonilla.

”Oikeudenmukaisuuden hyveestä tulee suvaitsevaisuutta moraalirelativismina ymmärrettynä, viisaudesta tulee tilastoja ja todennäköisyysteoriaa, itsehillinnästä tulee tupakkalakko, Atkinsin dieetti tai muu terveystrendi, suurisieluisuudesta tulee itsetuntoa, nöyryydestä itsekriittisyyttä – ja Jumalasta demokratiaa.”

”Lopputulos on läpisyöpynyt ikävystyneisyys – ei se tavallinen, jokapäiväistä rutiinia seuraava ikävystyneisyys vaan transsendenttinen, jopa metafyysinen ikävystyneisyys, sellainen, jolle itse elämän mysteeri on ikävystyttävä. Se on ikävystyneisyyttä, jossa mielikuvitus sammuu ja halut kuihtuvat.” (Virtuous Leadership, s. 51.)

Ne kodit, koulut, yritykset ja valtiot, jotka kohdistavat voimavaransa luonnekasvatukseen (valvontaa unohtamatta), tekevät viisaasti ja ovat tulevaisuuden vaikuttajia. He ovat ymmärtäneet asioiden todellisen luonteen, ja tehneet päätöksiä tämän todellisuuden perusteella. Muut elävät ja toimivat vielä illuusiossa, ja ihmettelevät, kun kerta toisensa jälkeen rakenteet ja varmisteet pettävät, kun vartijat nukkuvat.