Sossutyö on hyvää johtajuutta

Perinteisesti ihmisten johtamista, varsinkaan liike-elämässä, ei ole yhdistetty sosiaalityöhön. Parhaimmillaan johtaminen kuitenkin on hyvin vahvasti sosiaalityötä. Vahva ja aito johtajuus nousee pohjimmiltaan palavasta halusta palvella toisia.

Työt tulevat kotiin

Wikipedia määrittelee sosiaalityön seuraavasti: ”Sosiaalityö on ammatillista toimintaa, jolla pyritään yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvointiin sekä sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseen, vähentämiseen ja poistamiseen.”

Mikä on parempi paikka tehdä tällaista työtä kuin ihmisten johtaminen yrityksissä, julkisella sektorilla ja voittoa tavoittelemattomissa organisaatioissa? Toki johtajista löytyy myös todellisia kiusaamisen ammattilaisia. Joidenkin elämisen nautinto nousee sokeasta vallankäytöstä ja toisten alistamisesta. Eihän tällaiset henkilöt kuitenkaan johtajiksi kuulu. Oikeasti he tarvitsevat apua. Continue reading

Tehdään parannus

Ylpeys ja kateus ovat maailmaa pyörittäviä voimia. Kukoistukseen pyrkivän ihmisen tulee puntaroida myös tarkoitusperiään matkalla kohti inhimillistä erinomaisuutta.

Taloustiede paljastaa ihmisen raadollisuuden

Taloustieteessä on perinteisesti esitetty ihmisten tekevän valintoja sillä perusteella, mikä tuottaa heille mahdollisimman paljon hyvinvointia ja hyötyä (mitä nämä sitten yksilöllisten mieltymysten perusteella kenellekin tarkoittavatkaan). The Economist –lehden (8.3.2014) kirja-arvion mukaan George Cooper (Money, Blood and Revolution) sen sijaan näkeekin ihmiset ennen kaikkea kilpailijoina, ei hyödyn maksimoijina.

Continue reading

Kestävän kehityksen inhimillinen tekijä

Mitä kehityksellä tarkoitetaan ja mihin sillä pyritään? Onko pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli kehityksen huipentuma?

Kestävällä kehityksellä tarkoitetaan usein kehitystä, joka tyydyttää nykyisen yhteiskunnan tarpeet tekemättä myönnytyksiä tulevien sukupolvien kustannuksella (ks. Bruntland komission raportti ”Our Common Future”, 1987).

Edellisellä määritelmällä viitataan useimmiten luonnonvarojen käyttöön, ja näin kestävästä kehityksestä on tullut ennen kaikkea ympäristösuojeluun sidottu termi. Continue reading