Maailman vaikein, mutta väkevin taito

Tiedätkö sen tunteen, kun joku esiintyy edessäsi hurmaavasti? Hän puhuu taitavasti ja juuri sinulle tärkeistä aiheista. Mutta esityksen vaihtuessa keskusteluun, hänen kasvojensa hymy alkaa hyytyä. Hän ehkä vilkuilee kännykkäänsä tai miettii millä tavoin seuraavaksi sinut vakuuttaisi. Esiintyjä on kiinni omassa esityksessään, eikä ole aidosti läsnä. Continue reading

Oli aika, jolloin minä tiesin kaiken

Jo 28-vuotiaana olin aikoinaan varsinainen kävelevä tietosanakirja: osasin kaiken, tiesin kaiken, minulla oli mielipide kaikkeen, enkä kuunnellut muiden mielipiteitä. Osasin omasta mielestäni johtaa, ja ongelmat johtuivat muista. Eivät minusta.

Nyt 52-vuotiaana huomaan, että en osaa johtaa. Tiedän siitä paljon enemmän kuin aikaisemmin ja silti haluan oppia jatkuvasti lisää. Haluan olla parempi pomo ja kehittää itseäni. Olla nöyrä omasta osaamisestani ja katsoa jokaisessa tilanteessa peiliin toisen motivaation varmistamiseksi. Yksinkertaistaa omaa johtamista ja olla aidosti ihmisiäni varten. Ehkä joskus vuosien päästä eläkkeelle jäädessäni voin ainakin luulla osaavani johtaa. Ehkä. Continue reading

Käytös 10 koulussa – entä nyt?

Koululaisten käyttäytymisen rajat ovat olleet julkisen keskustelun kuuma aihe. Mutta miten koulussa käyttäydytään verrattuna työelämään ja aikuisiin? Mitä tapahtuu luokkahuoneen vaihduttua neuvotteluhuoneisiin?

Koulutodistuksessa arvioidaan käytös, siitä saa jopa numeron. Erikoispalkintona kouluissa jaetaan lisäksi vieläkin hymypoika- ja hymytyttöpatsaita Hyvän Toveruuden kunnianosoituksena. Kiitettävään käytökseen kuuluu mm. seuraavantyyppisiä kriteereitä: Continue reading

Johtajuus on kielessä

Slow Leadership antaa hyviä vinkkejä pomon puheen — ja sitä myötä pomon — luokitteluun. Kuuntelu on tärkeä taito ja sitä tulisi harjoittaa, mutta muista myös kuunnella alaisiasi ja työtovereitasi. Ennen kaikkea, muista kuitenkin kuunnella itseäsi puhumassa.

If you want to know what your boss really thinks about his or her subordinates, all you have to do is listen carefully.

The Language of Leadership [Slow Leadership]