Anna aikaa, anna rakkautta

Olen materialisti. Ja niin olet sinäkin, sillä me molemmat rakastamme aineellista hyvää. Emme vain ymmärrä tätä, koska meillä on liikaa sitä hyvää.

Eräällä ystävälläni on tapana sopia lasten ja aikuisten välisiä riitoja suklaalla. Kun tunteet ovat viilenneet, ilmestyy huoneeseensa käsketyn äkäisen teinin ovenraosta Tupla, Snickers tai Mars-patukka. Jos tarvetta on, myöhemmin mahdollisesti käytetään vielä sanoja erimielisyyksien sovittelemiseen.

Continue reading

Lahjan salaisuus

Joululahjoja on mukava antaa ja saada, mutta ne synnyttävät myös syvällisempiä pohdintoja: Tiedän mitä tulen saamaan; mitä keksin vastalahjaksi? Annanko lahjan sillekin tutulleni, jolta en ole ikinä saanut mitään? Entä sille, jolle tulee kauheat paineet antaa vastalahja? Mitä roolia lahjojen antamisessa näyttelevät vastavuoroisuus ja kiitollisuudenvelka? Mitä on lahja ”puhtaimmillaan”?

Lahjojen antaminen on ollut kautta historian eräänlainen sosiaalisen yhtenäisyyden tukipilari. Aivan viime vuosisataan saakka vaihtotalous on ollut keskeinen talousjärjestelmä, ja se on sitä yhä esimerkiksi monissa Afrikan maissa. Vaihtotaloudessa tavaroita vaihdetaan toisiin tavaroihin ja hyödykkeisiin.

Continue reading

Ystävyyden aarre

”Ilman ystäviä ei kukaan tahtoisi elää”, kirjoitti Aristoteles. Toisin sanoen ei ole mahdollista elää hyvää elämää ilman ystäviä. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Ihminen ei voi olla onnellinen yksin. Näitä kysymyksiä pohditaan ystävänpäivän alla.

Vähän aikaa sitten tässä blogissa kirjoitettiin, että ystävän ja kaverin ero on se, että ystävän pitää tarpeen tullen uskaltaa sanoa myös negatiivisia asioita. Se pitää varmastikin paikkansa. Mutta mitä ystävyys oikeastaan on? Mitä se tarkoittaa?

Minua kiehtoo ajatus siitä, että ystävyys on toisen henkilön elämän elämistä. Samalla ystävyys on sitä, että antaa toisen henkilön osallistua omaan elämäänsä. Siinä piilee myös ystävyyden ja kaveruuden välinen ero. Continue reading

Seitsemän ohjetta, kun joulu syyllistää

Mikä on joulun kutsumus? Synninpäästö kauppiaille, vanhanajan joulu – ja seitsemän ohjetta, kun joulu syyllistää. 

Mikä on olennaista ja mikä krääsää? Tätä on hyvä kysyä itseltään aina silloin tällöin. Myös jouluun valmistautuessa.

Normivastaus kuuluu, että olennaista on joulun sanoma rauhasta ja rakkaudesta, läheisyys, pysähtyminen, elämän merkityksen hahmottaminen. Krääsää puolestaan on tavara ja muodolliset joulutervehdykset.

Noin voi ajatella. Mutta oikea elämä on monimielisempi. Continue reading

Hyvejohtajuus ylioppilaslahjaksi vain 14,90€!

Uusia ylioppilaita juhlitaan lauantaina 2. kesäkuuta ympäri Suomea. Lahja hakusessa?

Hyvejohtajuus-kirja YO-hintaan vain 14,90€ (sis. toimitus, norm. 19,90€), alennuskoodilla 9C979AB7.

Hyvejohtajuus antaa eväät suurten unelmien tavoitteluun ja ohjeita pitkäkestoista menestystä rakentavan luonteen jalostamiseen sekä palvelevaan johtajuuteen työssä ja vapaalla.

Tilaa kirja helposti täältä!

Johtajat ovat opinhaluisia, eivät uteliaita. Latinan sanat studiositas ja curiositas viittaavat terveelliseen ja epäterveelliseen tiedonhaluun, tässä järjestyksessä. Studiositas on halu tietää voidakseen ymmärtää todellisuuden ja asioiden luonteen. Curiositas on halu tietää vain sen tuoman nautinnon vuoksi.”
Alexandre Havard, Hyvejohtajuus (Providentia, 2009)

Antamisen miekka

Antaminen on vaativa taitolaji. Kuinka oleellista on antamisen määrä? Kuinka oleellista on antamisen laatu? Entä pitäisikö itsellekin keksiä jotakin…

Antaessaan saa, sanotaan. Niinpä, mutta mitä oikeastaan saa, kun antaa? Saa – antaa. Siinäpä se karussa yksinkertaisuudessaan. Mitä odotit?

Antaessaan jotakin itselle ei kovin tärkeää saa useimmiten vastalahjaksi kiitollisuutta tai ainakin hyvän mielen, heti tai myöhemmin. Lapioin oman pihani lisäksi samalla naapurin vanhan rouvan portailta lumet. Hän kiitti lämpimästi. Minulta kului siihen lyhyt hetki, jota en muuten olisi käyttänyt mihinkään erityisen tähdelliseen. Continue reading

Joulukampanja jatkuu — vielä 45 kirjaa jaossa!

Joulutarjous

Hyvejohtajuus (Providentia 2009) on nyt joulualennuksessa 34,90€ (norm. 39,00€), sis. postituksen kotiin! Tilaa vuoden paras joululahja täältä.

Joulukilpailu

Vai haluatko kirjan ilmaiseksi? Osallistumalla Facebook-arvontaan se on mahdollista — ja jopa todennäköistä! Säännöt ovat yksinkertaiset:

  1. Liity Facebook-faniryhmän jäseneksi.
  2. Haluatko kasvattaa (omia sekä ystäviesi) voittomahdollisuuksia?
    Kutsu faniryhmään lisää jäseniä.

Lisäohjeita ja fanitaulukko täällä. Toinen rajapyykki, 400 jäsentä, on jo rikottu! Se tarkoittaa sitä, että ainakin 5 kirjaa on jo kiinnitetty. Vielä jaossa 45 kirjaa.

Kilpailu päättyy jouluaattona 24.12.2009 klo 12:00 (tai 1000. fanin liittyessä). Arvonta suoritetaan tuon kellonlyömän fanien kesken. Voittajien nimet ilmoitetaan julkisesti. Hyvää adventtia!