Tästä syystä jokaisen tulisi olla oman elämänsä Jokeri

Kävin katsomassa elokuvan Jokeri ja pidin siitä. Elokuva oli teknisesti vaikuttava ja sen ohjauksessa oli oivaltavia sävyjä. Toki kaiken kruunasi Joaquin Phoenixin virtuoosimainen roolisuoritus. Surumielinen ja väkivaltainen elokuva on onnistunut herättämään keskustelua puolesta ja vastaan. Monelle kaltoinkohdellun ja mieleltään epävakaan rikoksentekijän esittäminen uhrina, jopa sankarina on liikaa. Tämä on ymmärrettävää, sillä ihmisen varjopuolien nähdyksi ja kuulluksi tuleminen ei kuulu niihin tarinoihin, joiden mukaan arkea elämme. Poikkeava käytös herättää turvattomuutta. 

Jokeri on yksi suosituimmista populaarikulttuurin luomuksista. Ihmiset maksavat siitä, että pääsevät näkemään hänet valkokankaalla. Hahmoa päivitetään ahkerasti ja tavallaan se onkin peili kullekin ajankuvalle. 

60-luvulla valmistuneessa Batman -tv-sarjassa Cesar Romeron esittämä Jokeri oli sarjakuvamainen, hullutteleva ja yksinkertainen konna. Vertailu Adam Westin esittämään Batmaniin oli selkeä. Sankari oli oivaltava ja konna ajattelematon. Hyvis voitti pahiksen, piste. 

90-luvun taitteessa Jack Nicholson toi hahmoon karismaattisuutta ja tietynlaista arvokkuutta. Tim Burtonin elokuvassa Batman (1989) roisto oli viettelevä ja vei tilaa sankari-Batmanilta. Lopulta kuitenkin myös Nicholsonin esittämänä Jokeri jäi pitkälti hulluttelevaksi ja ajattelemattomaksi konnalauman johtohahmoksi. 

2000-luvulla Jokeri esitettiin jo hyvin eri valossa. Christopher Nolanin elokuvassa Yön ritari (2009) Jokeri toimi katalysaattorina anarkismille ja oli silmiinpistävän älykäs hahmo. Moni katsoja huomasi ymmärtävänsä kaaosta ja sen synnyttämisen pohjalla olevaa filosofiaa. Heath Ledgerin vimmainen tulkinta Jokerina palkittiin parhaan miessivuosan Oscar-palkinnolla. Hän itse kuoli kuvausten jälkeen, joka osaltaan nosti myös Jokeri-hahmon myyttisyyttä. 

Tuorein Joaquin Phoenixin esittämä Jokeri herättää myötätuntoa. Hänen väkivaltainen vastineensa ympärillä vallitsevaan epäoikeudenmukaisuuteen on helppo nähdä oikeutettuna. Draaman yksi perusohjeista on, että aja hyveellinen henkilö puuhun ja kivitä häntä, jonka jälkeen päätä, pääseekö hän itse alas puusta vai putoaako. Todd Phillipsin Jokeri (2019) -elokuvassa puu kaatuu mukana. 

Vuosikymmenien saatossa maailman kuuluisin superkonna on kehittynyt huvittavasta pellestä varteenotettavaksi vaihtoehdoksi ympäröivän maailman järjestykselle. Kuinka tämä on mahdollista?

Jokeri-hahmoon kiteytyy kolme oleellista kysymystä: 

  1. Minkälaisiin tarinoihin valitsemme elämässämme sitoutua? 
  2. Kuinka avoimesti ja rehellisesti voimme ilmaista tunteitamme?
  3. Hyväksymmekö vai piilotammeko varjomme?

Elämä perustuu pitkälti tarinoille, joihin valitsemme sitoutua. Talousjärjestelmät, valtiot ja eri uskonnot toimivat vain, koska tarpeeksi moni sitoutuu niiden olemassaoloon sellaisenaan. Se mitä kutsumme anarkiaksi tai kaaokseksi on usein sitä, että osa ihmisistä päättää lakata uskomasta johonkin aiemmin hyväksi koettuun tarinaan. Kehitys vaatii alleen tietyn määrän anarkiaa. Esimerkiksi monessa työyhteisössä viljellään vielä vuosikymmenienkin jälkeen toimintakulttuureja, jotka synnyttävät ihmisissä epävarmuutta ja pelkoa. Ilman vallankumousta haitalliset toimintatavat eivät muutu. Toisinaan tarvitaan vain yksi ihminen, yksi oman elämänsä Jokeri, josta muutos ottaa kipinää alleen. Tämän myötä tarinat voivat muuttua sellaisiksi kuin itse haluamme niiden muuttuvan. 

Kuinka paljon köyhempää populaarikulttuuri olisikaan, jos Jokeri olisi voinut kokea tulevansa nähdyksi ja kuulluksi jo lapsesta alkaen. Hahmon mielenvikaisuuteen kiteytyy paljon tunteiden tukahduttamista. Juurikin samaa, mihin monilta osin meitä arjessa sanattomasti rohkaistaan. Vallitsevien tarinoiden ylläpitäminen ei kestä sitä, että kyseenalaistamme yleisiä käyttäytymisnormeja. Ei silloinkaan, kun kokisimme niihin tarvetta. Luonnolliset reaktiot, kuten itku ja nauru, koetaan sopimattomiksi julkisilla paikoilla. Perhejuhlissa eläväisten lasten käsketään rauhoittumaan, olemaan ihmisiksi. Entä jos meitä kehotettaisiin enemmän näyttämään tunteitamme ja tulemaan nähdyksi niiden kanssa? Vapautuisiko tällöin meistä jotain oleellista? Jotain sellaista, joka tukahdutettuna ajaa meidät hulluuden partaalle (ellemme toki valitse tarinaa, joka selittää tuon hulluuden järjelliseksi).

Sitten on varjomme. Kun maailmassa tapahtuu jotain julmaa ja selittämätöntä, on meille usein välttämättömyys selittää se mielenvikaisuudella, traumalla tai jollain, joka tekee tapahtumasta epänormaalin. Kuinka joukkosurmaaja voisi olla ihminen, aivan kuten me? Ei kai väärintekijä voi tuntea samanlaisia tunteita kuin minä? Ulkoistamalla ympärillä tapahtuvia epämiellyttäviä asioita suljemme samalla silmät omilta varjoiltamme. Kun seuraamme yhdessä sovittua tarinaa siten, että tukahdutamme tunteemme, alamme hävetä varjojamme. Koska ajattelen ja tunnen näin, olenko normaali? Näin tehdessämme jätämme hyväksymästä oleellisen osan itsestämme. Varjoissa kiteytyy se, kuinka asiat jotka pelottavat tulisi uskaltaa kohdata. Vain siten on mahdollisuus tulla nähdyksi ja hyväksytyksi kokonaisena ihmisenä myös omissa silmissä sen sijaan, että rajaisi itsensä osaksi ulkoapäin saneltua tarinaa. 

Vaikka se tavallaan pelottaa, peilaa Jokeri yksilöä keskellä yhteiskuntaa. Hyviksen ja pahiksen ero ei ole enää selkeä. Oikean ja väärän erottaminen ei tapahdu enää ulkoapäin kertomalla. Tapamme ajatella kehittyy ja ymmärrämme koko ajan elämän sävyjä yhä moninaisemmin. Jos joku asia on aina ollut niin, ei se tarkoita sitä, että sen tarvitsisi olla sitä huomenna. Vallankumous ei kiteydy väkivaltaan tai sortoon, vaan päivittäisiin valintoihin, joita arjessa teemme. Kun pieni lapsi pidättelee kyyneleitään junassa, menenkö lohduttamaan vai pysynkö kaukana, ettei kukaan häiriinny? Kun työyhteisössä joku havittelee vain omaa etuaan, vaadinko läpinäkyvää tasa-arvoa ja pahoitan jonkun mielen vai hamuanko hiljaa omaa siivua kakusta? Kun maailma menee eri suuntaan kuin haluaisin, nostanko nyrkin ilmaan ja yritän vaikuttaa vai laitanko kädet taskuun ja toivon vain parasta?

Kun näen ympärilläni epäoikeudenmukaisuutta, kuinka valitsen reagoida? 

Lakimiehen moraalittomuus edellyttää syvällistä moraalista harkintaa

Työskentelen lakiasiaintoimistossa lakimiehenä. Jokin aika sitten esimiestäni haastateltiin lehteen, ja juttuun päätyi lainaus: ”juristilta on väärin kysyä moraalista”. Kuulostaapa pahalta, moraalittomat juristit taas asialla! Lainauksesta kuitenkin puuttui osa. Continue reading

Oletko syntynyt onnellisten tähtien alla?

Ystäväni oli ajautunut ammattiinsa elämän käänteissä oikeastaan sattumalta. Vuosien myötä pätkätyösuhteet ja jo alun perin löyhä motivaatio kyseistä työtä kohtaan johtivat siihen, että hän lähti opiskelemaan uutta, mielekkäämpää ammattia keski-ikäisenä.

Valmistuttuaan ”ikääntyvänä” työntekijänä, siis yli 45-vuotiaana, hän haki noin kahta sataa avointa työpaikkaa. Parikymmentä kertaa hän pääsi haastatteluun ja parhaimmillaan jäi lopulta valinnoissa toiseksi tai kolmanneksi.

Melankolisuuteen taipuvaisena olisin vastaavassa tilanteessa jo parinkymmenen hakemuksen jälkeen käynyt mielessäni oikeudenkäyntiä maailmaa vastaan; syyttänyt elämää epäreiluksi, työelämän nykymenoa mielettömäksi. Vaikka vain periaatteesta olisin jatkanut hiljaista oikeustaistelua, vahingonkorvauksiahan ei olisi tiedossa.

Ystäväni on kuitenkin syntynyt onnellisten tähtien alla.  Continue reading

Kenen sukupuoli, kenen identiteetti?

Kesä on tunnetusti kuumaa sukupuoliaikaa. Iltalehden sivuilla voi käydä testaamassa millainen juhannusheila sinulle sopii. On kesäheiloja, kesäkissoja, kesäfrendejä ja muitakin kesään liittyviä kausituotteita.

Kuuma ilma saattaa kirvoittaa huutelemaan sukupuolen perään monin tavoin. Voi vislata, moikata, flirtata tai muulla tavoin karnevalisoida läheisyyden tarvetta.

Sukupuoli ei kuitenkaan ole kovin simppeli juttu. Siinä ei nykyisin pärjää enää hormonitasolla. Testosteroni tai estrogeeni eivät jaa ihmisiä kahteen laatikkoon, jonka perusteella asioita voi tulkita. Continue reading

Näkymätön tunnesyrjintä koskettaa jokaista

Aikuisella on oikeus olla vihainen, sillä aikuisella on suuttumiseensa pätevä syy. Kun aikuinen on juuri tylyttänyt puolisoaan tai lastaan, hän myös osaa purkaa selittäen tätä pätevää syytään toverilleen suuttumisen jälkeen, niinpä hän saa empatiaa.

Lapsella sen sijaan ei ole oikeutta raivota, eikä koiralla ole oikeutta purkaa tuntikausien yksinolon aiheuttamaa turhaumaansa hänen mielestään ei-tärkeisiin esineisiin. Heillä ei ole oikeutta tunteisiinsa, sillä he eivät osaa puhua oikeaa kieltä ja riittävän hyvin. Koira ei osaa samaa kieltä kuin perheensä, lapsi taas ei osaa argumentoida suuttumustaan järkevästi. Continue reading

Hyvejohtajuus ja coaching

Coaching on yhä enemmän muodissa. Se voi auttaa ihmistä kehittymään järjestelmällisellä tavalla. Tässä kirjoituksessa kerrotaan, mitä lisäarvoa hyvejohtajuus voi tuoda coachingille.

Management-guru Sumantra Ghoshal kirjoitti vuonna 2005 artikkelin ”Bad Management Theories are destroying Good Management Practices”, joka julkaistiin Academy of Management Learning and Education -lehdessä. Artikkelin mielenkiintoa nostaa se, että Ghoshal ehti kuolla ennen artikkelin julkaisemista. Niinpä kirjoitusta voidaan pitää gurun testamenttina. Continue reading

Mitä hyvejohtajuus on?

Hyvejohtajuus-blogin kävijämäärä on noussut viime vuosina huimasti. Alun perin blogissa puhuttiin paljon hyveistä ja johtajuudesta. Ajan myötä aiheet ovat siirtyneet käsittelemään myös muita henkilökohtaiseen kasvuun liittyviä aiheita.

Hyvejohtajuus itsessään ei ole enää niin vahvasti läsnä. Tämän ja kävijämäärän nousun johdosta tässä kirjoituksessa selitetään pähkinänkuoressa mitä hyvejohtajuus on.

Continue reading

Suorapuheisuuden taito

Suorapuheisuudella voit pahimmillaan vaarantaa läheiset ihmissuhteesi. Toisaalta antiikin oppineet katsoivat suoran puheen olevan ”ystävyyden kieltä”. Suorapuheisuus onkin tärkeä taito, mutta sen hallitseminen vaatii ymmärrystä ja harkintaa.

Ystäväsi on aikomaisillaan tehdä jotain typerää. Tai ei se hänen mielestään ole mitenkään typerää. Hän uskoo vilpittömästi astuvansa askeleen oikeaan suuntaan elämässään, mutta sinä näet paremmin. Toverisi on hankkiutumassa vakaviin vaikeuksiin.

Mitä tehdä? Välität ystävästäsi. Et halua hänelle mitään pahaa. Toivot, että hän varjeltuisi omilta virheellisiltä valinnoiltaan.

Continue reading

Teetkö päätöksesi oikealla polttoaineella tankattuna?

Millaisella polttoaineella sinä teet päätöksesi? Siitä kannattaa ottaa selvää! Väärin tankattu auto ei etene pitkälle.

Ystäväni totesi, että hän haluaa vaihtaa työpaikkaa. Nykyisen työpaikan ilmapiiri oli ollut lannistava jo pitkään. Päätös oli selvä, eikä se ollut syntynyt pikaistuksissa. Toinen tuttavani oli puolestaan päättänyt lopettaa ihmissuhteen sen sijaan, että etenisi siinä avioliittoon.

Molemmat päätökset olivat hyvin todennäköisesti oikeita, mutta piilevä v-voima piti jatkossa huolta siitä, että uusi työpaikka ja seuraava suhde eivät onnistuneetkaan. Continue reading

Django: Kätemme ovat likaiset

Quentin Tarantinon uusi elokuva Django Unchained on vihainen kostotarina, jossa orja maksaa isännilleen potut pottuina. Aku Visala kertoo, miksi häntä hävetti poistua elokuvateatterista – ja miksi meidän pitäisi tuntea samoin.

Kultaisella 80-luvulla saapui mies Etelä-Koreasta Floridaan. Hän oli pennitön siirtolainen mutta tunsi taekwondon salat. Voittaen vaikeutensa, kieliongelmat ja köyhyyden miehestä tuli taekwondon opettaja, konsultti ja self-help-guru. Hänen nimensä oli Y. K. Kim.

Kim sai mahdollisuuden tehdä elokuvan, kun ö-luokan ninjaleffojen tekijä Robert Park näki hänet viuhtomassa potkuja korealaisessa talk showssa. Syntyi elokuva nimeltä Miami Connection (1987) – elokuva, joka oli niin surkea, että sitä ei juuri levitetty Orlandon ulkopuolelle, joten se unohtui 25 vuodeksi. Continue reading

Zero Dark Thirty ja pahat unet

Kathryn Bigelow teki elokuvan, joka on lähes täydellinen – ja joka onnistui suututtamaan kaikki. Kiusallisia kysymyksiä kidutuksen etiikasta esittävä Zero Dark Thirty (2012) on monitasoinen katsaus länsimaisen ihmisen sieluun.

”Zero Dark Thirty” on sotilasslangia ja tarkoittaa määrittelemätöntä ajankohtaa keskiyön ja aamunkoiton välissä. Toisen tulkintatradition mukaan se merkitsee puoli yhtä yöllä, ajankohtaa, jolloin SEAL-yksikkö tunkeutui Osama Bin Ladenin linnakkeeseen Pakistanin Abbottabadissa. Pimeään aikaan sijoittuvasta kertomuksesta on siis kyse.

Hurt Lockerin jälkeen Kathryn Bigelow’n osakkeet olivat kovassa kurssissa. Mitä hyvä ohjaaja nyt siis tekee voitettuaan pari Oscaria? Tekee vieläkin paremman elokuvan. Bigelow on todella hyvä. Siis todella hyvä. Continue reading

Miksi keski-ikäinen mies joutuu seksiskandaaliin?

Iltapäivälehdet revittelevät vähän väliä otsikoita tunnetuista miehistä, joiden työuraa koettelee seksiskandaali: pääministeri ja Ruusunen, urheilutoimittaja joka ei selostanut Lontoon olympialaisissa, Yhdysvaltojen presidentti ja Monica L.

Mitä heille tapahtui? Matti väistyi politiikasta, urheiluselostajasta emme vielä tiedä, Billistä olemme kuulleet vähän – Hillarysta sitäkin enemmän.

Miksi keski-ikäinen mies joutuu seksiskandaaliin? Eikö miehen pitäisi olla ehyt kokonaisuus keski-iässä, jolloin hän voisi elämän tuomalla viisaudella hallita omia tuntemuksiaan ja ympäristön viettelemyksiä? Continue reading

Epäonnistumisen taito

Lokakuun 13. vietetään kansainvälistä epäonnistumisen päivää. Kyseessä on suomalaislähtöinen hanke, joka tarjoaa mahdollisuuden pohtia epäonnistumisten mahdollisuuksia. Mitä hyötyä mokaamisesta on?

Epäonnistuminen kaiketi sopii suomalaiselle luonteelle.

Suomessa saa epäonnistua, koska Suomessa annetaan anteeksi. Silti meidän on vaikea sanoa äänen, että olemme epäonnistuneet. Miksi?

Koska epäonnistuja on luuseri. Vai onko? Continue reading

Loukkaantumisen opas: Tulisiko loukkauksia oppia sietämään?

Minkälainen on loukkaantumisen logiikka? Pitääkö meidän edistää totuutta, vaikka joku voi loukkaantua? Tulisiko loukkauksia oppia sietämään?

Viime keväänä englantilainen koomikko ja näyttelijä Ricky Gervais esiintyi lehden kannessa ristiinnaulittuna ilman paitaa, ja hänen rintaansa oli kirjoitettu isolla ”Ateisti”. Vieressä oli lainaus haastattelusta, jossa Gervais oli sanonut, että hänellä on oikeus loukata ja uskovaisilla on oikeus loukkaantua.

Gervais on ainakin Iso-Britanniassa tunnettu ateisti, ja useat hänen stand-up rutiininsa irvailevat uskonnoille. Tämä on nähtävästi loukannut joitakuita. Continue reading

Hämähäkkimies ja muut kostajat

Uusin Hämähäkkimies (2012) on tehty puhtaasti teiniyleisölle, mutta siitä huolimatta se nostaa esiin keskeisiä poliittisen filosofian teemoja. Mitä Dirty Harry kertoo meille Hämähäkkimiehen syvimmästä olemuksesta?

Yksi toimintaelokuva-genren keskeisiä edustajia ovat niin sanotut kostaja-elokuvat.

Kostaja eli vigilante on henkilö, joka joutuu poikkeukselliseen tilanteeseen, jossa auttaakseen yhteisöään hänen on astuttava sen ulkopuolelle. Supersankarielokuvat kuuluvat luonnostaan kostaja-genreen. Supersankareiden inhimillisen ruumiin verhoava puku toimii erottavana tekijänä, joka asettaa heidät taviksia vastapäätä. Supersankari on ihminen, mutta silti myös jotain muuta. Continue reading

Rakastuva keski-ikäinen mies ja muita vitsejä

Harvemmin törmää väitöskirjaan, joka inspiroi niin kuin Marjo Ojajärven moraalifilosofinen tutkimus Rakastuva keski-ikäinen mies etsii itseään. Tutkijan ei-moralistista analyysiä tasapainotetaan tällä moralistisella kolumnilla.

”Sana uskottomuus selittää puolet ihmiskunnan onnettomuudesta.” Näin kirjoitti Denis de Rougemont kirjassaan Love in the Western World. Sen ranskankielinen alkuperäisteos L’Amour et l’Occident ilmestyi vuonna 1939 – aikana, jolloin eurooppalaisten mielestä sota selitti sen toisen puolen.  Continue reading

Johtamisen suuria ja pieniä asioita

Organisaatiot ovat ennakoimattomuuden ja monimutkaisuuden keskellä. Monimutkaisuutta voi torjua ja tehdä tehokkaan oloisia ja suoraviivaisia ratkaisuja. Toinen vaihtoehto vaikuttaa tehottomammalta: johtaja kutsuu muita monimutkaisuuden äärelle.

Lukuisat ja keskenään kilpailevat johtamisopit pelkistävät helposti arjen monimuotoisuutta ja nostavat esiin vain joitakin johtamisen puolia. Vastapainona valmiita ratkaisuja tarjoaville johtamisopeille voisi olla organisaatiokonsultti Harri Hyypän toteamus: johtajan ensisijainen ja luovuttamaton tehtävä on ajatella. Continue reading

Sydämen sivistys

Laihdutanko? Lisäänkö liikuntaa? Entä, jos uuden vuoden lupauksena olisikin tietoinen panostaminen sydämen sivistykseen? Sydämen sivistys syntyy sukupolvien välissä.

Vanhan sanonnan mukaan sivistys on sitä, mitä jää jäljelle, kun tiedot unohtuvat.

Sivistyksessä tärkeintä on sydämen sivistys. Olennaista silloin on ihmisen sisäinen asenne ja tapa suhtautua maailmaan ja elämään, eikä jokin tietty koulutustaso tai ulkoinen käyttäytymisen malli. Pään sivistys seuraa hyvää koulutusta ja tukee siten laajaa asioiden ymmärrystä. Sydämen sivistys ei ole välttämättä saanut koulutusta, vaan on syntynyt elämän keskellä. Sydämen sivistys on hiljainen, elämää ylläpitävä nöyrä asenne, johon kuuluu oikeudenmukaisuus ja aito lähimmäisen huomioiminen. Continue reading