Hyvejohtaja kriisin keskellä

Viimeaikaiset tapahtumat globaalissa taloudessa ovat nostaneet jälleen esille arvokeskustelun ja varsinkin yritysten ja johtotehtävissä olevien ihmisten arvot. Yhtenä osasyynä edelleen päällä olevaan finanssikriisiin on ollut nopeiden ja lyhytaikaisten voittojen tavoittelu. Onko hyveellinen johtaminen kuopattu kokonaan ja kuinka hyveiden mukaan elävä (johtava) johtaja pystyy menestymään tänä päivänä, vai pystyykö ollenkaan?

Talouselämämme suuri  vaikuttaja Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos puhui ennen finanssikriisin täyttä puhkeamista vuonna 2008  Mainontapäivässä yritysten moraalista. Puheenvuorossaan Wahlroos korosti, että yritykset eivät ole hyväntekeväisyysorganisaatioita. Hänen mukaansa yritysten tulee toimia eettisesti, mutta moraaliset kannanotot hän varasi yritysten omistajille. Wahlroos selittää:

Yrityksillä moraalisen arvion pelivara on äärimmäisen pieni, koska heidän ei kuulu tehdä ratkaisuja omistajiensa puolesta. Yritykset  ovat yritteliäiden ihmisten perustamia organisaatioita, yhden asian liikkeitä, joiden ainoa tehtävä on hoitaa omistajiensa varallisuutta.”

Näinhän yritysjohdon tehtävät ja tavoitteet yleensä määrittyvät eli yritysjohdon tehtävänä pidetään yrityksen osakkeen reaaliarvon maksimointia. Mihin sijoittuu tässä yhtälössä hyvejohtajamme? Continue reading