Onko meistä jokaisella erilaisia naamioita – ja voiko niitä saada tasapainoon?

Kiristin vielä viimeisen kerran kypärää ja laitoin hanskat käteen. Sydän hakkaa jännityksestä ja kertaan vielä mielessä äsken saamiani ohjeita. ”Mitä mä oon oikein tekemässä?” hämmästelen itsekseni.

Olin Boliviassa vuoren päällä pyörän selässä, valmiina laskemaan maailman vaarallisimmaksikin tituleerattua Death Roadia. Vielä muutama vuosi taaksepäin tie oli auki liikenteelle, ja niin turisteja kuin paikallisiakin kuoli täällä vuosittain keskiarvolla 300. Hiekkatie jyrkänteen reunalla on arviolta parin metrin levyinen, toisen käden puolella kallion seinämä ja toisella puolella parin kilometrin tiputus varmaan kuolemaan. Kuulemma edellisellä viikolla joku ajoi ulos tieltä. Continue reading

Norminpurkutalkoot, politiikka ja hyve-etiikka

Turhien normien purkaminen nousi teemana tämän tästä esiin eduskuntavaaleja edeltäneissä poliittisissa keskusteluissa. Moni poliitikko esiintyi mielellään vapauden puolustajana ja maalaisjärjen asiamiehenä; sen verran hyviä asioita molemmat, että kelpaahan niillä profiloitua. Mutta tuliko samalla vedettyä tiettyjä aatehistoriallisia linjoja uusiksi tai ainakin siirrettyä niitä hieman? 

Seuraavassa pohdin turhien normien metsästystä hyve-etiikan näkökulmasta. Kirjoituksellani en ota kantaa siihen, mikä on sopiva määrä säätelyä ja millainen määrä normeja on yhteiskunnallemme normaalia.

Pienestä ylitulkinnan vaarasta ja ironisesta otteesta huolimatta normikeskustelun katsominen laajemmasta filosofisesta näkökulmasta antaa perspektiiviä myös yhteiskunnallisten tuulien haisteluun. Näen norminpurkutalkoissa muun ohella myös tiettyä tilausta hyveajattelulle.  Continue reading

Mad Max: Fury Road – Rytinää ja rikkinäisyyden filosofiaa

Uusi Mad Max: Fury Road on saapunut valkokankaalle. Aku Visala kertoo arviossaan, kuinka tiukan toimintaelokuvan kuoren alle on ladattu varsin paljon sisältöä. Mitä tapahtuu, kun maailma rikkoutuu?

Vanhana toimintaelokuvien harrastajana minua hirvittää aina, kun klassikkoja väen vängällä väännetään uuteen, 2010-luvun asuun. Uudelleenfilmatisointien historia on varsin surullinen, vaikka poikkeuksiakin on.

Australialaisen George Millerin Mad Max –elokuvat (1979, 1982, 1985) ovat toimintaklassikoita: rähmäisiä ja vauhdikkaita tykityksiä, jotka ovat enemmän b-elokuvia kuin tyyliteltyjä Hollywood kassamagneetteja.

Mad Maxit olivat kuitenkin enemmän kuin pelkkää toimintaa. Niiden postapokalyptinen visio puhutteli ihmisiä syvästi ja ne synnyttivät kokonaisen uuden genren. Tuhansien halpakopioiden lisäksi postapokalyptisesta rappiomaailmasta tuli ilmiö myös tietokonepelien maailmassa. Tuskin olisi olemassa esimerkiksi merkittävää Fallout–pelien sarjaa ilman Mad Maxia.

Nyt, 30 vuoden jälkeen, George Miller on jälleen ohjaimissa. Minun ei olisi tarvinnut olla huolissani. Continue reading