Johtajan rohkeudesta

Hyvän johtajan yksi tuntomerkki on rohkeus. Rohkeus on hyve, joka sijoittuu pelkuruuden ja yltiöpäisyyden välimaastoon.

Rohkeuteen liittyy olennaisesti kyky hallita oikein yleensä negatiivisiksi koettuja tunteita, erityisesti pelkoa ja ahdistusta. Joskus pelkoa tulee kunnioittaa, joskus se tulee ylittää. Jollekulle pelon ylittäminen tietyssä tilanteessa on hyve, mutta toiselle se voi olla pahe.

Pidämme rohkeana yleensä henkilöä, joka voittaa pelkonsa. Rohkean ei tarvitse tuntea pelkoa joka kerta, kun hän on valintatilanteessa. Esimerkiksi laskuvarjojääkäri on voinut olla kauhusta jäykkänä ennen ensimmäistä hyppyään, mutta sen jälkeen jokainen hyppy on tuntunut aina vain helpommalta. Tällöin rohkeus on muodostunut habituaaliseksi hyveeksi, joka toistettuna on tullut osaksi hänen persoonaansa ja luonnettaan. Vastaavassa tilanteessa jokamies tuntisi pelkoa, mutta hän ei, koska  on toiston avulla voittanut sen.

Rohkeuden ydin

Kuitenkin tämä määre on liian suppea, jotta voisimme kuvata rohkeutta hyveenä. Hyveellisesti rohkea voittaa pelkonsa oikeista motiiveista. Henkilö voi siis olla rohkea olematta hyveellinen tai myöskään sortumatta yltiöpäisyyteen. Hyveellisesti rohkealla täytyy olla jokin hyveellinen motiivi toiminnalleen. Continue reading

Abortti ja poliittinen korrektius

”Totuudellisuus edellyttää rohkeutta – rohkeutta puolustaa moraalista totuutta, vaikka se olisi poliittisesti epäkorrektia tai provosoivaa.” (1)

Alun perin ajattelin kirjoittaa aivan toisesta asiasta. Törmäsin nimittäin viime viikolla mielenkiintoiseen kirjaan The Future of Management (2), josta halusin kertoa muutaman asian.

Teen sen kuitenkin ensi kerralla, sillä luin eilen Helsingin Sanomien sunnuntaidebatissa kirjoituksen, joka sai minut vaihtamaan aihetta. Kirjoitus käsitteli aborttia. Se palautti heti mieleeni edelliset Alexandre Havardin sanat. Continue reading