Populistinen viestintä – ja mitä siitä voi oppia?

Vuonna 2014 on EU-vaalit. Onko niin että populistit juhlivat niissä ja miksi?

Metro Simplon, Pariisi. Arabiankieliset halal-lihan kauppiaiden huudot sekoittuvat liikenteen meteliin, romaninainen hymyilee huonoilla hampailla pieni lapsi sylissään, kurkkua ahdistaa pistävä virtsan haju.

Kulmakuppilassa kahvilaa pitävä arabimies mies pui nyrkkiä. ”Sarkozy, Merkel, Putin – kaikki ovat juonessa meitä vastaan! Minä sanon, Poujade oli oikeassa, Marine Le Pen on oikeassa! Eurooppaa ei enää ole!” Purkaus on osoitettu paitsi tiskiin nojaileville miehille, myös Catherine Ashtonille, joka puhuu baarin nurkassa olevassa televisiossa. Continue reading

Takinkääntöjuhlat: poliitikkojen suoraselkäisyydestä

Rehellisyys ja suoraselkäisyys ovat pääomaa politiikassa. Vai ovatko sittenkään?

Veikko Vennamolla oli tapana kutsua maamme poliittista eliittiä haukkumanimellä ”seteliselkärankaiset”. Viesti oli selvä: poliitikot ovat valmiita luopumaan periaatteistaan rahan ja menestyksen vuoksi.

Rehellisyyden hyve tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että ihminen sanoo mitä ajattelee, ja tekee sen mitä sanonut. Viime aikoina rehellisyys ja suoraselkäisyys ovat joutuneet politiikassa koetukselle. Continue reading

Hyveet ja rakasteleminen

Tarina mahtavaksi oriiksi muuttuneesta liskosta paljastaa, mitä tekemistä hyveellä ja rakastelemisella on keskenään. Kauniit sanat ovat kärsineet inflaatiosta, ja niiden henkiin herättäminen vaatii järeiden aseiden käyttöä.

C. S. Lewis (1898–1963) tunnetaan Narnia-maailman luojana. Hän kirjoitti monia muitakin kirjoja, joista yhtenä parhaimpana pidän aikuisille tarkoitettua teosta The Great Divorce (suom. Suuri avioero 1970). Nimestään huolimatta kirja ei käsittele avioeroa, vaan kyseessä on taianomainen draama.

Tapahtumapaikkana on eräs sateisena iltapäivänä alkanut bussimatka. Kirjava joukko erilaisia ihmisiä saa tilaisuuden nähdä oman sisimmän olemuksensa ja samalla tehdä valinnan, mikä merkitsisi uutta elämää. Ihmiset ovat puolinaisia, lähes aineettomia: heitä kutsutaan ”Aaveiksi”, ja he saavat täydellisen, vaikuttavan muotonsa sitä mukaan kun onnistuvat ”eroamaan” eheytymistään hidastavista tekijöistä. Päähenkilöinä ovat mm. ideologinen taiteilija, nalkuttava nainen, ”valistunut” piispa ja lapsensa kuolemaa sureva äiti sekä – yksi suosikeistani – pieni, alakuloinen mies, joka kantoi pientä, punaista liskoa olkapäällään.

Lisko heilutti häntäänsä ”kuin piiskaa kuiskaillessaan Aaveen korvaan”. On selvää, että lisko pitää miestä orjuuttavassa otteessaan. Enkeli (”Palava Olento”) kysyy mieheltä: ”Saanko surmata sen?” Mies (Aave) kiertelee ja kaartelee, mutta Enkeli vain toistaa kysymyksen. Lopulta hän antaa suostumuksensa. Seuraavassa hetkessä Aaveelta pääsee tuskan kirkaisu. ”Palava Olento sulki matelijan hehkuvaan otteeseensa, väänsi sen poikki sen kiemurrellessa ja purressa ja heitti sen sitten selkä murskattuna mättäälle” (s. 112). Continue reading