Harry Potter -elokuvien hyveet

Elokuvien Harry Potter on kuin malliesimerkki Hyvejohtajuus-kirjan kirjoittajan Alexandre Havardin korostamista hyveistä. Myös kurkistus pimeän puolelle voi auttaa ymmärtämään luonteenvahvuuksia.

Katsoin vaimoni kanssa kaikki kahdeksan Harry Potter -elokuvaa peräkkäisinä iltoina. Kauniin audiovisuaalisen toteutuksen ja kerta toisensa jälkeen yllättävän juonen lisäksi minuun teki vaikutuksen tarinan sanoma hyvästä ja pahasta. Harry Potter -elokuvat ovat hedelmällistä maaperää hyveiden miettimiselle.

Harry Potterin hyveet

Elokuvien Harry Potter (Daniel Radcliffe) on joiltain osin kuin malliesimerkki Hyvejohtajuus-kirjan kirjoittajan Alexandre Havardin korostamista hyveistä. Continue reading

Huikean hieno Hobitti

Peter Jacksonin Hobitin ensimmäinen osa lunastaa lupaukset. Kyseessä on monella tavalla erittäin onnistunut elokuva. Mutta miksi?

Myönnän. Odotukseni eivät hiponeet kattoa, kun kävelin teatterin ovista sisään. Ajattelin: parhaimmillaan Hobitti on samaa perushyvää Jacksonin tallin tuotantoa, jota olemme kiitollisena saaneet männävuosina nauttia. Kuitenkin yllätysmomentti puuttui.

Mietin, kuinka hienoa olisi ollut, jos Guillelmo del Toro olisi pysynyt ohjaajan pallilla. Minua kalvoi epäilys, että alkuperäisen Sormusten Herra –trilogia liikevoima ei enää jaksa pitämään Hobittia ilmassa.

Olin väärässä.

Iluvatarin kiitos. Continue reading

Sauronin johtamisoppi – tarua vai totta

Mitä Tolkienin legendaarinen Taru sormusten herrasta voisi opettaa johtajille? Tämän kysymyksen kimppuun hyökkää Harri V. Hietikko kirjassaan Management by Sauron (Atena 2010). 

Hietikon kirja ei lähesty johtajuutta pelkästään rationaalisen lineaaristi. Se ammentaa kiehtovan fantasiamaailman ideasta, joka kaikessa epärealistisuudessaan on usein tarkempi kuvaus ilmiöistä kuin konsanaan johtamiskirjojen nelikentät, vuokaaviot ja vinkit. Taru on joskus totta, useammin kuin mitä me arjen rationalistit aavistammekaan.

Johtaminen on dramaturgiaa

J. R. R. Tolkien oli mitä ilmeisimmin perehtynyt johtamiseen. Tai ainakin hän oli herkällä silmällä seurannut aikansa poliittisia ja muita johtajia. Siksi osuvia ovat hänen kuvauksensa erilaisista johtajista. Continue reading

Keski-Maan naisten kasvukivuista

J.R.R. Tolkienin nykyklassikon naishahmot edustavat kahta hyvin erilaista johtajatyyppiä: on urotekoihin mielivä Éowyn ja traaginen Galadriel. Tolkienin naisjohtajia tuntuu vaivaavan uskon ja muutoksen halun puute. Molemmat kuitenkin kamppailevat kohti syvempää itsetuntemusta.

J.R.R. Tolkien (1892-1973) on sanonut, että kaikissa kertomuksissa on heijastumaa todellisuudesta. Niinpä hänen tunnetuinta teostaan – Tarua sormusten herrasta – voidaan lähestyä vakavasti otettavana ihmisyyden kuvastimena. Continue reading