Kaikuja kolkytluvulta

Liekö länsimaissa sellaista mediaa, jonka sivuilla ei olisi ehditty verrata aikaamme 1930-lukuun. Tuolloin padassa muhisi sekoitus sellaisia aineksia, joista myöhemmin kehkeytyi aikamoinen soppa. Mitä tarkalleen ottaen keitokseen oli heitetty?

Satuin kerran vierailemaan Krakovassa eräänä heinäkuun päivänä, jolloin oli tullut kuluneeksi kaksi vuotta puolalaisen filosofi Leszek Kolakowskin (1927-2009) kuolemasta. Miestä juhlittiin mediassa kansallissankarina, jolla oli ollut merkittävä vaikutus puolalaiseen identiteettiin toisen maailmansodan jälkeen.

Kolakowski oli nuoruudessaan vakaumuksellinen kommunisti ja toimi pitkään filosofianhistorian oppituolin haltijana Varsovan yliopistossa. Myöhemmin (muutaman Neuvostoliittoon suuntautuneen silmiä avaavan vierailun jälkeen) hän pakeni maasta ja toimi muun muassa Oxfordin yliopiston professorina. Tunnetuksi hän tuli aatehistorioitsijana, joka analysoi 1900-luvun tapahtumia viiltävän terävästi ja humoristisesti.

Kesällä sain luettua hänen esseekokoelmansa Is God Happy?, joka sisälsi muun muassa useita hänen sensuroituja tekstejään, joita pidettiin poliittisesti ei-toivottuina kommunistisessa Puolassa sekä aikalaisanalyysejä toisen maailmansodan jälkeisestä Euroopasta.

Minkälaisia huolestuttavia piirteitä Kolakowski näki 1900-luvun historiassa? Yksittäisiin ilmiöihin ja tekoihin ei kannata tarrautua, vaan mennä niiden taakse. Nostan tässä esiin joitakin sellaisia ajattelumalleja, joihin Kolakowski kiinnittää jatkuvasti huomioita ja joita hän pitää tuhoisina niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin kannalta – riippumatta siitä minne sattuu poliittisella janalla sijoittumaan.

Kuulostaako mikään seuraavista tutulta?

”Ihmiset tavoittelevat jotakin yhtä hyvää asiaa niin kiivaasti, että tulevat sokeiksi sille pahalle, jota tuon hyvän tavoitteleminen saa aikaan.”

Elämme piiritetyssä linnakkeessa ja ulkopuolella on vain vihollisia. Kompromissi ei ole koskaan mahdollinen.

Myytti yksimielisyydestä: totuus on yksi ja meillä on se hallussa kokonaan. Omassa joukossamme ei esiinny sävyjä, erimielisyyttä eikä tulkintaeroja. Ideologista puhtautta varjellaan jopa vainoharhaisesti. Jos linjasta livetään, henkilö on heti vihollisen joukoissa.

Tarkoitus pyhittää keinot. Valhe ei ole valhe eikä murha ole murha, jos se tehdään hyvässä tarkoituksessa. Arvot eivät ole objektiivisia, vaan tilannesidonnaisia. Munakasta ei voi tehdä rikkomatta munia.

Monimutkaiseen ongelmaan tarjotaan yksinkertainen vastaus, jonka perusteita ei saa kysyä.

Riippumatta ongelmasta, vastaus siihen on aina yksi ja sama.

Vastustajien argumentteihin vastataan tekemällä heidät naurunalaiseksi ja leimaamalla heidät ali-ihmisiksi, pettureiksi tai mielipuoliksi, ei käsittelemällä heidän huolenaiheitaan, kokemuksiaan tai väitteitään.

Vastustajamme eivät ole tajunneet mitään oikein. Me emme ole tajunneet mitään väärin.

”Meitä” ei voi koskaan syyttää mistään. ”Niitä” tulee syyttää aivan kaikesta.

Jos meissä on jotain vikaa, se johtuu siitä, että emme ole vielä toteuttaneet ideologiaamme täydellisesti ja/tai ajattelussamme on jäänteitä vihollisen ajattelutavasta. Näin ollen myös epäonnistuminen on argumentti aatteemme totuuden puolesta.

Kysymys siitä, mikä on totta, on menettänyt merkityksensä. Totta on se, minkä me haluamme olevan totta. Totuus ei koske sitä millainen maailma on, vaan millaiseksi haluamme maailman muuttaa.

Naiivi ja luja usko omaan aatteeseen, jota mitään fakta ei kykene horjuttamaan.

Yhteiskunnassa ilmenevien epäkohtien parasiitinomainen hyödyntäminen, jossa epäkohta kaadetaan vastustajien niskaan ja oma aate nostetaan ainoaksi mahdolliseksi ratkaisuksi.

Omaa aatetta ei koskaan yritetä todistaa oikeaksi. Riittää, että vastustajan aate vedetään lokaan.

Tieto historiasta, menneisyydestä ja traditioista on pyyhitty pois. Yksilön identiteetti ei nouse enää perinteestä, vaan valtio voi halutessaan määritellä sen aina uudelleen.

Valtion kontrolli ulottuu aina vain syvemmälle ihmisen elämään, jopa siihen miten on sallittua ajatella. Ajatusrikos on yhtä paha kuin todellinen rikos.  

Johtajat ja ideologit antavat mieluummin kaiken tuhoutua, kuin myöntävät olleensa väärässä.

Ja lopuksi: ajatus siitä, että mikään yllä sanottu ei koske minua.

Sen sijaan, että kysymme, olemmeko palanneet 1930-luvulle, voisi myös kysyä lakkasiko 1930-luku koskaan todella olemasta?

(Kuva: A group of women give the Nazi salute on the deck of the Wilhelm Gustloff at Tilbury, 10th April 1938.  Photo by Becker/Fox Photos/Hulton Archive/Getty Images)

Intohimo on tunteiden lisäksi syvää sitoutumista

Intohimo tuo monelle mieleen eroottisen rakkauden tai taiteilijan hurmioituneen luomisvoiman. Intohimo on voimakasta, räiskyvää tunnetta. Itse olen alkanut katsomaan intohimoa erilaisin silmin: intohimo on voimakkaiden tunteiden lisäksi syvää sitoutumista johonkin.

Me tunnemme intohimoa asioihin, joita tavoittelemme palavasti. Sisällämme herää voimakas, rakkauden kaltainen kaipaus jonkin tavoittamiseksi. Platonin Pitoja mukaillen intohimo voidaan nähdä voimana, joka tavoittelee aina jotain, mitä sillä ei vielä ole.

Intohimo on voimakasta pyrkimystä jotakin kohti: siinä on puutetta, koska se on jotakin vailla, mutta innokkuudessa ja merkityksellisyydessä se on rikas. Intohimo tekee elämästä värikästä, maistuvaa, merkityksellistä. Intohimo avaa elämän elettäväksi, koska se väistämättä osoittaa eteenpäin kohti tulevaa. Continue reading

Lukija, miksi sinusta tuli toimittaja?

Olemme oppineet kriittisiksi lukijoiksi. Niin kriittisiksi, että lopulta sosiaalinen media teki meistä itsestämme toimittajia.

Saat tehtävän.

Äläkä huijaa. Lue tässä vaiheessa vain oma tekstisi. Voit kyllä myöhemmin palata siihen toiseen.

Continue reading

Rakkaudella johtaminen pesee pirulliset kollegat

”Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.” Nämä tutut sanat rakkaudesta kaikuvat usein, kun pariskunta vihitään avioon kirkossa. Ne sopivat myös yllättävän osuvasti johtajan ohjenuoraksi.

”Sä oot kyllä pirullisin pomo, mitä mä oon ikinä tavannut! Eipä tarvitte luulla, että ikinä tuun takasin!”

Täräytin mielipiteeni perusteluineen rouva yrittäjälle 16-vuotiaan ehdottomuudella, pudotin sitten jäätelökauhan rommirusinapönttöön, kiskaisin esiliinan yltäni ja läimäytin kioskin oven perässäni kiinni.

Continue reading

Piin elämä: Tuolla Hän puhaltaa!

Merellä voi tapahtua mitä tahansa. Merellä asuu valkoisia valaita, sikamaisia noitia ja pikkuruisia ihmisiä. Ja jos henkiinjääneitä kertojia ei ole kuin yksi ainoa, meidänhän on häntä uskominen, vai mitä? Kanadalainen bestseller-kirjailija Yann Martel kiipesi kirjallaan Piin elämä (2001) jättiläisten harteille. Martelin lentokenttäromaanissa on helposti sulavia aineksia Homeroksen Odysseiasta, Jonathan Swiftin Gulliverin matkoista ja Daniel Defoen Robinson Crusoesta.

Taiwanilaissyntyisen Ang Leen (Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme, Brokeback Mountain) filmatisointi Piin elämästä voitti juuri Oscarit parhaasta ohjauksesta, kuvauksesta, musiikista ja tehosteista. Elokuva on kevyehkö, viehättävä ja hupaisan ovela kertomus kertomuksesta, ainoan silminnäkijän omituinen lausunto elämän tarkoituksesta. Continue reading

Flight: Totuus löytyy pilvestä

Totuus, riippuvuus ja kohtalo ovat teemoina Robert Zemeckisin mainiossa draamassa Flight (ensi-ilta 8.2.2013). Minne asti valheen voima jaksaa kuljettaa, kun siiven alta loppuu ilma?

Please allow me to introduce myself 
I’m a man of wealth and taste
 
I’ve been around for a long, long year
 
Stole many a man’s soul and faith
 

(Rolling Stones, Sympathy for the Devil)

Lentokapteeni Whip Whitaker (Denzel Washington) on kylmäpäinen pelimies. Whitaker elää jengoilta mennyttä elämäänsä duunaten lentoemäntiä ja lennellen isoja koneita coolisti vodkahuuruissa ja kokaiinipöllyssä. Avioliitto on kariutunut, ilmeisesti juuri viinaan. Poika ei tunnista isäänsä. Paremminkin voisi ehkä mennä. Tai sitten vielä paljon huonommin. Continue reading

Akatemian paheista

Hyvä ajattelu edellyttää moraalista selkärankaa, jonka pettäminen johtaa myös älyllisiin paheisiin, sanoo filosofi Aku Visala. Hän neuvoo, miten akatemian paheista pääsee eroon.

Olin jonkin aikaa sitten tunnetun brittifilosofin, Basil Mitchellin, hautajaisissa Oxfordissa.

Hautajaisissa useampi Mitchellin kollega muisteli häntä lämpimästi esikuvallisena ajattelijana ja ihmisenä. Vaikka Mitchell tunnettiin kristillisestä vakaumuksestaan, hänen älyllistä avoimuuttaan ihailtiin ja kunnioitettiin. Hän halusi ymmärtää vastustajiaan mahdollisimman hyvin ja parantaa heidän argumenttejaan. Mitchell osoitti kunnioitusta niillekin, jotka eivät voineet sietää hänen omia älyllisiä ja moraalisia (ja uskonnollisia) näkemyksiään.

Basil Mitchell on hyvä esimerkki älyllisten ja moraalisten hyveiden yhteenkuuluvuudesta. Continue reading

Käännyttämisen hyveestä

Käännyttäminen, oikeassa olemisen pakko ja tuomitseminen ovat kaikki pahasta. Eikö? Kirjoittaja väittää, että ne ovat kaikki hyvästä. Moraalia ja totuutta ei voi hylätä ampumatta itseään jalkaan.

Melkein kaikki ihmiset näyttävät ajattelevan, että käännyttäminen, oikeassa olemisen pakko ja tuomitseminen ovat pahoja asioita. Julkisessa keskustelussa asia on selvä: ketään ei saa tuomita, vielä vähemmän käännyttää missään nimessä, ja jos jollakin on oikeassa olemisen pakko, tätä tyyppiä pitää välttää.

Minulla on kaksi ongelmaa. Ensimmäinen ongelma on näitä termejä koskeva epäselvyys: millaisista toiminnoista tässä oikein puhutaan? Toinen ongelmani on, että käännyttäminen, oikeassa olemisen pakko ja tuomitseminen ovat mielestäni hyviä asioita. Continue reading

Vapauden ja totuuden erottamaton suhde

Vapaus on kyky tehdä sitä, mitä haluaa. Vai onko?

Nykymaailmassa vapautta pidetään tärkeimpänä arvona. Vapaus on kaiken ohjenuora ja mittapuu.

Hyvä niin. Minäkin haluan olla vapaa. Kuka ei haluaisi?

Tällä blogilla on aiemminkin pohdittu vapauden määritelmää. Ajatus siitä, että vapaus on ”kyky tehdä sitä, mitä haluaa” on yleinen. Sen lisäksi, että ajatus on yleinen, se on myös vaarallinen.

Selitän miksi. Continue reading

Johtajan valehtelemisen opas

Johtaja, joka ei harjoita muilta vaatimaansa totuudellisuutta, on organisaation suurin riskitekijä. Rehellisyys alkaa pienistä asioista.

Totuudellisuus.

Todellisuus.

Oletko huomannut totuudellisuuden ja todellisuuden läheistä suhdetta?

Katso vaikka: to[tuu]dellisuus.

Toden totta

En ole kielitieteilijä, joten en osaa sanoa, onko sanojen etymologinen yhdennäköisyys sattumaa. Mutta niiden metafyysinen suhde on perustavanlaatuinen. Continue reading

Nöyrästi toinen toistaan parempia

Yksi hyvän johtajan tuntomerkki on nöyryys. Sillä tarkoitetaan totuudessa elämisen tottumusta. Ihminen, joka tekee päätöksiä tämän perusteella, tekee hyviä päätöksiä.

Lähes päivittäin olemme voineet lukea ja kuulla hallitsijoiden ja ns. julkkisten arvosteluja. Jossakin päin maailmaa on valtaa pitävät vaihdettu äänestyksen, väkivallan tai skandaalin jälkeen. Taustalla on saattanut olla vaalipetosta, korruptiota, yksityiselämän skandaaleja tai tekaistuja syytteitä. Järjestetään lakko, vaaditaan eroa. Joskus on vaikea tietää asioiden tosi laita, koska mediassakaan ei aina esiinny yhtä totuutta.

Me niin sanonut rivikansalaiset olemme hymistellen, joskus sarkastisesti tai jopa ivaten tai kauhistellen seuranneet myös omien ministereidemme muistin toimivuutta. (Poikkavatko he tosiaan niin paljon meistä itsestämme.)

Mitä yhteistä on Adolf Hitlerillä, Josef Stalinilla, Florence Nightingalella, Äiti Teresalla ja Aleksandr Solženitsynilla?

Paljonkin. Continue reading

Kauneus, totuus ja hyve: vaarallinen taide

Taide yleensä herättää vahvoja tunteita. Onko se hyvä vai paha asia? Hyveteorian mukaan se riippuu tapauksesta.

Vuosia sitten luin erään taidehistorioitsijan väittävän, että Pablo Picasson taide kulki käsi kädessä hänen moraalisen elämänsä kanssa.

Etenkin kun hänen ihmissuhteensa – erityisesti avioliittonsa – olivat kunnossa, hänen taiteensa oli lähes perinteistä ja realistista (Picasso osasi myös maalata). Mutta hänen suhteidensa rikkoutuessa ja hänen langetessaan elostelijan elämään, Picasso turvautui kubismiin ja surrealismiin.

En osaa arvioida väitteen todenmukaisuutta. Mutta on helppo kuvitella, että taiteesta voi tulla keino paeta todellisuutta ja ikään kuin pakottaa todellisuus omaan, väärentyneeseen visioon asioista sen sijaan, että mukautuisi itse todellisuuteen. Continue reading

Abortti ja poliittinen korrektius

”Totuudellisuus edellyttää rohkeutta – rohkeutta puolustaa moraalista totuutta, vaikka se olisi poliittisesti epäkorrektia tai provosoivaa.” (1)

Alun perin ajattelin kirjoittaa aivan toisesta asiasta. Törmäsin nimittäin viime viikolla mielenkiintoiseen kirjaan The Future of Management (2), josta halusin kertoa muutaman asian.

Teen sen kuitenkin ensi kerralla, sillä luin eilen Helsingin Sanomien sunnuntaidebatissa kirjoituksen, joka sai minut vaihtamaan aihetta. Kirjoitus käsitteli aborttia. Se palautti heti mieleeni edelliset Alexandre Havardin sanat. Continue reading

Paluu hyvepolitiikkaan, osa 2: Laki ja omatunto

Artikkelisarja hyveiden ja politiikan yhteispelistä jatkuu. Tässä toisessa osassa pohditaan lakien ja omantunnon suhdetta. Ohjaavatko lait kansan omaatuntoa eli käsitystä oikeasta ja väärästä? Vai ohjaako kansan omatunto lakeja?

Hyvepolitiikan peruspilarit lepäävät kahden metaperiaatteen varassa. Yhdessä ne muodostavat hyvepolitiikan kivijalan.

1. Hyvä poliitikko on ihminen, joka omistaa politiikalle keskeiset hyveet ja osaa soveltaa niitä oman elinympäristönsä ja vastuualueensa kontekstissa.

2. Hyvä politiikka on politiikka, joka luo kansalaisille suotuisat olosuhteet hyveissä kasvamiselle ja samalla vastustaa paheiden juurtumista.

Toisin kuin ”Paluu hyvepolitiikkaan” -sarjan aloitusosassa, tässä toisessa osassa käsiteltävä kysymys liittyy suoremmin näihin kahteen periaatteeseen. Puhumme omantunnon ja lakien suhteesta. Omatunto voidaan nähdä liittyvän ensimmäiseen periaatteeseen, lait taas toiseen. Mikä onkaan niiden keskinäinen suhde? Continue reading