Karismaattinen hyvejohtajuus

Onko karismaattisuus kansankiihotusta vai todellista suuruutta? Ehkä molempia. Aito karisma viittaa jonkinlaiseen Jumalan kaltaisuuteen. Sitä vahvistavat erityisesti nöyryyden ja suurisieluisuuden hyveet.

Sana ”karisma” (kreikk. kharisma) tarkoitti alunperin tietynlaista jumalallista tai Jumalalta tulevaa lahjaa. Se sai erityisen paikan nykyajattelussa sosiologi Max Weberin ”karismaattisen auktoriteetin” käsitteessä. Weberin mukaan karismaattisuus on henkilön ominaisuus, jonka ansiosta hän erottuu joukosta ja hänellä ajatellaan olevan yliluonnollisia, yli-inhimillisiä tai ainakin erityislaatuisia voimia tai kykyjä, joita pidetään jumalallisina tai esimerkillisinä ja joiden vuoksi muut suhtautuvat häneen johtajana. [1]

Weberin käsite viittaa kieltämättä johonkin hyvin erityiseen. Yleisessä kielenkäytössä karismaattisuus ymmärretään usein laajemmin. Karismaattisuudesta voidaan puhua esimerkiksi silloin, kun tietty henkilö ”valloittavan persoonallisuutensa” ansiosta saa muut psykologisesti valtaansa. Continue reading

Vihan voima

Vihassa on voimaa, mutta se pitää hallita. On hyvää vihaa, mutta myös pahaa. Hallitse vihasi ja suuntaa se epäoikeudenmukaisuuksiin.

Kirjoitin aiemmin, että viha on vaikea tunne, mutta sen tunteminen on sallittua. Laajennan nyt hieman tätä näkemystä. Tulen nojaamaan pääosin Josef Pieperin kirjaan Temperance (”Kohtuullisuus”, ”Itsehillintä”)*.

Continue reading

Viisas aloittaa tavoite mielessään

Kuvittele, että saavut hautajaisiin, ja arkussa makaat sinä itse. Millaisia muistopuheita sinusta pidetään? Ajatusleikki auttaa kysymään, mikä on elämämme tavoite.

Teoksessaan 7 Habits of Highly Effective People (suom. Tie menestykseen) Stephen Covey esittää seitsemän toimintatapaa, joita hän pitää aidon tuloksellisuuden olennaisina osina. Toinen toimintatapa kuuluu: Aloita tavoite mielessäsi.

Se voi kuulostaa itsestään selvältä, mutta on kaikkea muuta. Covey tekee lukijalle ajatuskokeen: kuvittele, että saavut hautajaisiin, ja arkussa makaat sinä itse… Miten toivoisit muistopuheita pitävien henkilöiden kuvailevan sinua? Millainen aviopuoliso ja vanhempi olit? Millainen poika tai tytär? Millainen ystävä? Millainen työtoveri?

Tämä ajatusleikki ei ole Coveyn oma keksintö. Lukuisat pyhimykset ovat pitäneet kuolemaa – ja tuonpuoleista elämää – mitä hedelmällisimpänä mietiskelyn aiheena. Se auttaa kysymään, mikä todella on elämämme ja toimintamme tavoite. Eikä kyse ole siitä, mitä haluaisit muiden ajattelevan sinusta, vaan siitä, millainen todella haluaisit olla.

Continue reading

Tuloksellisuus: keskittymisen ja uhrauksen hedelmä

Nettiaika on luonut infoähkyn. Miten selvitä päivästä tuhlaamatta ajan lahjaa? Studiositas ja curiositas ovat vanhoja käsitteitä, mutta eivät vanhentuneita. Miten ne liittyvät Facebookiin?

Luin mielenkiintoisen uutisen. Siinä kerrottiin tutkijoiden havainneen, että internetissä surffaileminen vaikuttaa kielteisesti nuorten opiskelukykyyn. Kyse ei tutkijoiden mukaan ole vain lukutaidosta, vaan kyvystä keskittyä ja syventyä asioihin, mennä pintaa syvemmälle.

Meissä, nettiajan ihmisissä, tuollainen uutinen voi synnyttää puolustusreaktion. Mutta se voi myös herättää: ehkä kyse ei olekaan vain tekniikasta. Ehkä sama pätee nykyiseen ”infoähkyyn” laajemminkin.

Eikä se koske vain nuoria.

Continue reading

Ystävyyden jalo taito

Harvemmin tulee ajatelleeksi, että ystävyys on hyve. Hyveen olemukseen kuuluu se, että siinä voi kasvaa. Mutta ystävyydellä on myös riskinsä.

Tuttavani aloitti hiljattain koulunopettajana. Eräänä päivänä hänen kollegansa opasti häntä: opettaja ei saa olla oppilaiden ystävä. Tuttavani joutui hämilleen: hänhän halusi nimenomaan olla lasten ystävä – aikuinen ja auktoriteetti tietenkin, mutta myös ystävä.

Tapaus ei liene ainutlaatuinen. Myös aikuisten maailmasta löytyy vastaavaa. Kuinka moni voi sanoa olevansa esimiehensä taikka alaistensa ystävä? Toisaalta ystävyys on niin luonnollinen asia, että varsin moni jäykkä ja pinnallinen tuttavuus voisi syventyä ystävyydeksi, jos osapuolet niin haluaisivat.

”Ilman ystäviä ei kukaan tahtoisi elää”

Kaikki tarvitsevat ystäviä. Aristoteles aloittaa ystävyyttä käsittelevän kommentaarinsa toteamalla, että ystävyys on ”mitä välttämättömintä elämiselle, sillä ilman ystäviä ei kukaan tahtoisi elää, vaikka hänelle olisi kaikki muu hyvä” (Nikomakhoksen etiikka, kirja VIII, luku 1).

Täällä Suomessa ongelma on ehkä siinä, että usein suhtaudumme ystävyyteen varsin passiivisesti. Oletamme, että ystävyys on asia, joka vain ”tulee vastaan” — siis jos on tullakseen. Ajattelemme, että ystävyys riippuu ennen kaikkea toisesta henkilöstä, hänen luonteestaan ja asenteestaan minuun.

Riippuuko ystävyys ennen kaikkea toisesta? Kyllä ja ei. Continue reading

Ilon lahja ja salaisuus

Voi näyttää siltä, että ilo ei ole hyve. Ilohan kumpuaa siitä, että saa sen, mitä kaipaa. Mutta usein emme saa sitä, mitä kaipaamme. Siispä olemme tyytymättömiä tai masentuneita, emmekä voi sille mitään. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen.

Eräs ulkomaalainen psykologituttuni vieraili helsinkiläisessä sairaalassa. Hän pani merkille taustalla soivan suomalaisen tangon. Vähän asiaa harkittuaan hän kysyi hienovaraisesti: ”Anteeksi, mutta miksi soitatte potilaille niin masentavaa musiikkia? Haluatteko, että he tappaisivat itsensä?”

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole arvostella suomalaista tangoa, eikä puhua musiikista muutenkaan. En myöskään tarkoita sanoa, että uskoisin korkeiden itsemurhatilastoiden johtuvan yksinomaan ”masentavasta musiikista”.

Tarkoitukseni on pikemminkin puhua ilosta.

Mitä ilo on?

Ilo ja iloisuuden hyve

Voi näyttää siltä, että ilo ei ole hyve. Ilohan kumpuaa siitä, että ihminen (tai muu olento) saa sen, mitä kaipaa. Mutta usein emme voi saada sitä, mitä kaipaamme. Siispä olemme tyytymättömiä, surullisia tai masentuneita, emmekä voi sille mitään.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Yritetäänpä tarkentaa hieman: ilo sinänsä ei ole hyve, mutta iloisuus on. Iloisuuteemme voimme vaikuttaa omilla valinnoillamme.

Continue reading