Öykkäröivässä nykyajassa maltti on aiempaakin enemmän valttia

On sääli huomata, kuinka erilaiset ääriryhmät ovat yleistyneet ja kuinka ääriajattelu on vallannut alaa niin sosiaalisessa kuin perinteisessäkin mediassa. Aiheessa kuin aiheessa eri mieltä olevat osapuolet ampuvat aina vain kovemmilla panoksilla, eikä sovittelevuudella ja maltillisuudella ole enää juuri asiaa keskustelussa.

Konsensushakuisessa ja egalitaristisessa Suomessa maltillisuus oli pitkään hyve ja ääriajattelua pidettiin pienelle ja yhteen puhaltavalle kansalle sopimattomana. Kaikkien kanssa tuli tulla toimeen, jotta pärjättäisiin. Vähintäänkin piti edes esittää ymmärtävänsä.

Nykyään maltillisuuttaan saa hävetä ja sillä saakin nopeasti lähinnä pelkurin tai hidasälyisen maineen. Tämän sai kokea myös maamme presidentti, hyveistä usein viisaasti puhunut Sauli Niinistö kuluvan vuoden alussa. Continue reading

Natsikorttikortti

Natsikorttiakin ovelampi peliliike on natsikorttikortti, joka pelataan heti natsikortin jälkeen.

Herra W:n mukaan natsikortti tarkoittaa ”epäasiallista Adolf Hitlerin tai natsien käyttämistä argumentoinnissa tai suoraan keskustelussa”.

Vastapuoli ja hänen kannanottonsa saatetaan huonoon valoon rinnastamalla hänet tai hänen sanomisensa Hitleriin tai natseihin.

Natsikortin ensimmäiseksi käyttänyttä pidetään usein väittelyn hävinneenä osapuolena. Natsikortin käyttänyt menettää uskottavuutensa.

Mutta miksi? Continue reading

Mitä on vihapuhe?

Norjan tapahtumien jälkeen esille on nostettu termi ”vihapuhe”, mutta käsitteen sisällöstä on yhtä monta tulkintaa kuin on keskustelupalstoilla kirjoittajia, sanoo nettipoliisi Marko Forss.

Aloitin näkyvän poliisityön internetin ihmeellisessä maailmassa noin kolme vuotta sitten. Noin kaksi viikkoa aloittamiseni jälkeen Matti Saari murhasi Kauhajoella kymmenen ihmistä.

Alkujärkytyksen jälkeen mediassa alkoi spekulointi erilaisista internetin vihayhteisöistä ja -ryhmistä, joihin Saari oli kuulunut. Norjan tapahtumien jälkeen esille on nostettu termi ”vihapuhe”, mutta käsitteen sisällöstä on yhtä monta tulkintaa kuin on keskustelupalstoilla kirjoittajia. Continue reading