Hyvää elämää koronan aikaan: rakkautta, armollisuutta ja ripaus chiliä

Halu elää on halua elää hyvin. Arjen automaatioita voi olla haastava muuttaa, mutta toisinaan elämä keskeyttää tutun arjen ja rikkovat totutut tapamme. Uusi tilanne on raskas, koska joudumme miettimään valintojamme. Miten minä tässä tilanteessa toimin? Se on raskasta, koska vastauksen on samalla vastattava suurempaan kysymykseen. Miten minä tässä hetkessä elän? Onko se hyvää elämää?

Uusi tilanne vaatii uusia tapoja. Ihminen on riippuvainen muista ja hyvä elämä ottaakin muut huomioon. Puhumme siis rakkauden hyveestä ja siihen liittyvistä tavoista.

Jos tahdon olla rakastava, niin kuinka toimin? Ehkä on helpompi lähestyä kysymystä toisesta suunnasta. Jos tahdon olla itsekäs, niin kuinka toimin? En välitä muiden tarpeista tai terveydestä. Pandemiasta puhuttaessa voi myös unohtua, että tässä yhteydessä ”muut” tarkoittavat koko maailmaa. Minun toiminnallani on maailmanlaajuiset seuraukset.

Continue reading

Yhteistyö kuihtuu ilman luottamusta

Roomalaisen satiirikon Juvenaksen tuttu lause ”Kuka valvoo itseään valvojia?” (Quis custodiet ipsos custodes?) tuli mieleeni heinäkuussa Kreikan tilannetta seuratessa. Vietin kolme viikkoa Ateenassa, ja päivittäiset puheenaiheet liittyivät aina poliittiseen tilanteeseen.

Parlamentin äänestyksen jälkeen tilanne oli hetkellisesti helpottunut. Sen sijaan aggressiivisen katseen suuntaaminen kohti Saksaa ja Angela Merkeliä jatkui edelleen.

Kreikalla ja Saksalla on ollut aina toisen maailmansodan jälkeen kireät välit. Sille on perusteita. Meneillään olevassa kriisissä Merkelin tiukka taloudenpito, pelkkiin lukuihin tuijottaminen ja inhimillisen identiteetin unohtaminen ovat olleet kreikkalaisille selvästi liikaa. Mikäli Merkell nyt salamurhattaisiin, veikkaisin tekijäksi jotain kreikkalaista järjestöä.

Continue reading

Tuntea ja tulkita

Järkeilijä ja tunteilija, kylmä analysoija ja kiehuva kokija. Kyseessä on kahtiajako, joka on varmasti yhtä vanha kuin itse ihmisyys, ja meillä on tapana asettaa nämä kaksi arkkityyppiä vastakkain ikään kuin kyseessä olisi jokin ikiaikainen taistelu, jonka voittamisesta koko elämä on kiinni.

Jyrkkänä rationalistina ajattelin pitkään, että enemmän tuntevat kanssaeläjäni ovat ikään kuin jääneet kehityksessään jotenkin jälkeen. Stoalaisuudesta ja buddhalaisuudesta inspiroituneena näin, että elämän liike – se liike, joka muistuttaa heiluria – oli kauneimmillaan, kun se oli rauhallista ja lyhyttä.

Sanonnan mukaan heilurin käydessä positiivisessa ääripäässä käy se välttämättä samalla voimalla myös negatiivisessa ääripäässään.

Continue reading