Onnellisen yksinäisyyden voima

Muistan elämäni ensimmäisen joulun, jonka vietin yksin. Siitä on noin 20 vuotta. Koristeltu kuusi, kynttilöiden valot ja muutama lahjapaketti havupuun alla. Se oli hyvä joulu. Täynnä onnellista yksinäisyyttä.

Yksinäisyydellä on monet kasvot. Jokaiselle meille se näyttäytyy näillä vaihtelevilla kasvoillaan.

Se voi olla kokemus, etten tule kuulluksi. Ympärillä ei ole ketään, jolle voisin olla oma itseni. On yksinäinen, vaikka on yhdessä. Tai yksinkertaisesti ympärillämme ei ole ketään.

Tai sitten olemme hukassa itseltämme. Yksinäisyys iskee, kun en enää löydä tietä takaisin itseni luokse. Se synnyttää sellaisen yksinäisyyden kuilun, jota kukaan ja mikään ulkopuolinen ei voi täyttää. Eivät ihmiset, työ, tavarat tai juhlajuomat. Silloin olemme hajottavan yksinäisyyden äärellä. Continue reading

Sureminen kuuluu elämään

Suru syntyy menetyksestä. Kaikki meistä menettävät elämänsä aikana jotain. Useimmat meistä joutuvat hautaamaan vanhempansa, jotkut jopa lapsensa. Joskus meidät pakotetaan luopumaan terveydestä tai rakkaudesta. Suremiselle on siis tarvetta. Mutta kuinka sureminen tapahtuu?

Surevalle ihmiselle maailma näyttäytyy yksinäiseltä. Maailma pyörii vilkkaana hänen ympärillään, uutiset syntyvät ja kuolevat tiuhaan tahtiin. Kiirehditään töihin, töistä ruokakauppaan. Kahviloissa nauretaan entiseen malliin. Continue reading