Aihealue 'Artikkelit'

Ylivoimainen tuholaisten torjuja: moraali


kills_dudus_deadTansania sen opetti: ilman moraalia liiketoiminta tuhoutuu sisältä päin. Vahva moraali on myös tie menestykseen.

Tansanian matkallamme vajaa vuosi sitten menin kyselemään jo useamman vuoden paikan päällä työskennelleeltä ystävältäni paikallisesta liiketoiminnasta. Liiketoiminnan — saati menestyksekkään sellaisen — pyörittäminen ei kuulemma ollut lainkaan itsestäänselvyys.

Monet olivat yrittäneet käynnistää ja ylläpitää kannattavaa liiketoimintaa. Tuloksetta. Ilmeisesti vain intialaiset ja etelä-afrikkalaiset kykenivät ymmärtämään paikallista kulttuuria ja toimimaan sen ehdoilla.

Lue lisää »


Santiagon tie: pyhiinvaeltajan mietteitä johtajuudesta


santiagosplashJohtajuus on elämäntapa. Se koskee siis koko elämää eikä pelkästään työelämää. Se koskee myös hetkiä, kun olemme yksin. Jos johtajuus koskee kaikkea, se voi myös oppia kaikesta, jopa pyhiinvaelluksesta. Yksi vaeltajan perusominaisuuksista on irtautuminen.

Olin viime kuussa kävelemässä Santiagon tietä. En kävellyt koko tietä vaan pelkästään loppuosuuden: n. 140 km. Meitä oli viiden hengen ryhmä.

Välillä kävelimme yhdessä, välillä jokainen käveli yksinään. Matkan aikana voi tutustua muihin vaeltajiin ja keskustella heidän kanssaan. Ihmisiä on joka lähtöön, joten mielenkiintoisia keskusteluja syntyy helposti.

Kävelyn aikana voi myös hiljentyä ja pohtia pintaa syvempiä kysymyksiä. Minä myös rukoilin. Kerran pitkää ja loputtomalta näyttävää suoraa kävellessäni mietin, mitä koko vaellus voi kertoa johtajalle.
Lue lisää »


Kuolema tuli työpaikalle


Kuolema työpaikallaSähköposti esimieheltä otsikolla “Surullisia uutisia” ei innosta avaamaan. Luen viestin ja epäusko iskee päälle. Luen uudestaan, epäusko vaihtuu sanattomuudeksi. Luen vielä kolmannen kerran. Uutiset olivat otsikkonsa mukaisia.

Työskentelen suhteellisen pienessä yrityksessä. Alle sadan hengen porukasta kaikki tuntevat toisensa, ovat työkavereita keskenään — ainakin jollain tasolla. Siispä jonkun menehtyminen, erityisesti äkillinen sellainen, vaikuttaa poikkeuksetta kaikkiin.

Lue lisää »


Paluu hyvepolitiikkaan, osa 1: Demokratia ja moraali


Paluu hyvepolitiikkaan

Artikkeli aloittaa hyveiden ja politiikan yhteispeliä käsittelevien kysymysten sarjan. Ensimmäinen kysymys liittyy hyveisiin vain epäsuorasti, mutta luo pohjaa kaikelle poliittiselle toiminnalle. Siksi onkin yllättävää, että eräs puoluejohtaja ei ollut sitä koskaan ajatellut.

Hyvepolitiikan peruspilarit voidaan nähdä lepäävän kahden metaperiaatteen varassa. Yhdessä ne muodostavat hyvepolitiikan kivijalan.

1. Hyvä poliitikko on ihminen, joka omistaa politiikalle keskeiset hyveet ja osaa soveltaa niitä oman elinympäristönsä ja vastuualueensa kontekstissa.

2. Hyvä politiikka on politiikka, joka luo kansalaisille suotuisat olosuhteet hyveissä kasvamiselle ja samalla vastustaa paheiden juurtumista.

Tarkoitukseni on tulevaisuudessa kirjoittaa yksittäisten hyveiden ja politiikan elävästä yhteydestä syvällisemmin (sosiologi Johanna Daviesin artikkeli Hyvepoliitikko on hyvä johdatus aiheeseen). Mutta sitä ennen haluan nostaa esiin erään tärkeän perusdilemman, jota jokainen poliitikko tai politiikasta kiinnostunut joutuu pohtimaan. Tai niin sitä ainakin toivoisi. Lue lisää »


Hyveet ja rakastaminen


alianzasRakastaminen ja rakkauden osoittaminen eivät ole sama asia. Mutta hyveet auttavat molemmissa. Nöyryys, suurisieluisuus, rohkeus ja jopa järjestys — miten ne liittyvät rakkauteen?

Toukokuussa kirjoitin rakastamisen kriisistä. Lupasin kirjoittaa seuraavaksi siitä, miten hyveet voivat konkreettisesti auttaa ”rakastamaan paremmin”.

Tuohon väitteeseen haluaisin lisätä vielä toisen: hyveet auttavat osoittamaan rakkautta paremmin.

Molemmat väitteet kulkevat yhdessä ja ne vahvistavat toisiaan, mutta ne eivät ole sama asia.
Lue lisää »


Lama-ajan varma sijoituskohde


Varma sijoituskohdeMistä lamassa on kysymys? Henkinen muutos saa aikaan näkyviä tuloksia. Ohjenuora, joka pätee elämässä muutenkin, tukee myös lama-ajan sijoittamista.

Mistä lamassa on kysymys? Paljon puhutaan ja kirjoitetaan siitä, että raha ei kierrä. Ihmiset eivät osta, saa lainaa tai sijoita ja yritysten sekä pankkien tilanne on tukala. Työttömyys kasvaa koska kysyntää ei ole. Tehtaat ajavat vajaalla teholla tai sulkevat toimintansa toistaiseksi ja odottelevat parempia aikoja.

Mutta mistä lamassa on kyse? Minkä asian lama tai taantuma on menossa? Voidaan väittää, että ensin tapahtuu henkinen muutos ja sitä seuraa fyysinen seuraus. Tätä ehkä sinun on vaikea uskoa. Usko tai älä. Mutta jotain tämän suuntaista on tapahtunut. Lue lisää »


7 lainausta — Tätä on johtajuus!


johtaminenMitä on johtaminen, mitä johtajuus? Rajanveto on hankala, ehkä tarpeetonkin tehdä. Seuraavat lainaukset painottuvat kuitenkin johtajuuteen ja toivottavasti avaavat osaltaan tätä kysymystä.

Warren G. Bennis:

Johtajuus on metafora valveutuneelle, johdonmukaiselle ja tasapainoiselle elämälle.

Kenraali H. Norman Schwarzkopf:

Johtajuus on yhdistelmä strategiaa ja luonnetta. Jos pitäisi valita vain yksi, unohda strategia.

Peter F. Drucker:

Managerointi on asioiden tekemistä oikein; johtajuus on oikeiden asioiden tekemistä.

Lue lisää »


Hyvejohtajuuden kognitio-ohjaus


Onko pörssikulttuuri johtanut kestämättömän ahneuden kulttuuriin? Miten muuttaa yritystoiminnan arvoja?

porssiTalouskriisi on herättänyt keskustelua johtajuuden ja yritystoiminnan arvoista. Onko kaikki muuttunut ahneudeksi? Missä on menty vikaan, mitä pitäisi korjata ja miten?

En väitä, että voitto ja sen tavoittelu olisivat pahoja asioita sinänsä. On kuitenkin syytä kysyä, miten suuri rooli sillä tulisi olla terveessä yritystoiminnassa. Haaste on siinä, että yritysten ohjausjärjestelmät keskittyvät numeerisiin kasvulukuihin moraalisesti itseisarvoisten tavoitteiden kustannuksella.

Lue lisää »


Vartijat nukkuvat


vartijat-nukkuvat-hyvejohtajuusfi

Kertomus nukkuvista vartijoista paljastaa erään yhteiskunnallisen ongelman. Mitä tehdä kun valvontamekanismit pettävät? Luonnekasvatus tekee paluuta.

Eräs Suomen Tansanian-lähetystössä työskentelevä tuttavani oli rakennuttanut pihalleen, Intian valtameren rannalle, aidon saunan. Eräänä aamuna hän huomasi sisäseinillä ylälauteiden päädyissä mustat kengänjäljet. Hän päätteli, että yövartijat olivat nukkuneet saunassa, ja päätti tehdä yllätystarkastuksen seuraavana yönä.

Totta tosiaan: hän löysi saunasta vartijan, kaksikin vartijaa. Mutta kumpaakaan hän ei tunnistanut omaksi yövartijakseen. Mitä kummaa? Selvisi, että kyseessä olivat vartijafirman sisäiset tarkastajat, joiden tehtävänä oli kiertää yöllä eri kohteissa varmistamassa, että yövartijat olivat omissa työpisteissään — ja mielellään vielä hereillä. Eli vartijat, joiden tehtävä oli valvoa, etteivät yövartijat nuku, viettivät itse työaikansa  suomalaisen lähetystökodin saunassa sikeästi nukkuen.

Tarinan opetus on itse asiassa aika merkittävä. Se paljastaa erään yhteiskunnallisen ongelman, joka vaivaa perheitä, kouluja, työpaikkoja, kokonaisia valtioita — eikä ainoastaan Afrikassa, vaan myös Suomessa. Lue lisää »


Vihan voima


viha2Vihassa on voimaa, mutta se pitää hallita. On hyvää vihaa, mutta myös pahaa. Hallitse vihasi ja suuntaa se epäoikeudenmukaisuuksiin.

Kirjoitin aiemmin, että viha on vaikea tunne, mutta sen tunteminen on sallittua. Laajennan nyt hieman tätä näkemystä. Tulen nojaamaan pääosin Josef Pieperin kirjaan Temperance (“Kohtuullisuus”, “Itsehillintä”)*.

Lue lisää »


Viisas aloittaa tavoite mielessään


Old CoupleKuvittele, että saavut hautajaisiin, ja arkussa makaat sinä itse. Millaisia muistopuheita sinusta pidetään? Ajatusleikki auttaa kysymään, mikä on elämämme tavoite.

Teoksessaan 7 Habits of Highly Effective People (suom. Tie menestykseen) Stephen Covey esittää seitsemän toimintatapaa, joita hän pitää aidon tuloksellisuuden olennaisina osina. Toinen toimintatapa kuuluu: Aloita tavoite mielessäsi.

Se voi kuulostaa itsestään selvältä, mutta on kaikkea muuta. Covey tekee lukijalle ajatuskokeen: kuvittele, että saavut hautajaisiin, ja arkussa makaat sinä itse… Miten toivoisit muistopuheita pitävien henkilöiden kuvailevan sinua? Millainen aviopuoliso ja vanhempi olit? Millainen poika tai tytär? Millainen ystävä? Millainen työtoveri?

Tämä ajatusleikki ei ole Coveyn oma keksintö. Lukuisat pyhimykset ovat pitäneet kuolemaa – ja tuonpuoleista elämää – mitä hedelmällisimpänä mietiskelyn aiheena. Se auttaa kysymään, mikä todella on elämämme ja toimintamme tavoite. Eikä kyse ole siitä, mitä haluaisit muiden ajattelevan sinusta, vaan siitä, millainen todella haluaisit olla.

Lue lisää »


Hyvejohtajuuden alkeita


hyvejohtajuuden-alkeita

Rehtorin, isän, vaarin ja sijaisisän ajatuksia hyvästä johtamisesta.

Mitä on johtajuus ja mitä on hyveellinen johtajuus? Olen toiminut useita vuosia esimiestehtävissä, mutta vasta viime vuosina olen miettinyt johtajuuden ja hyveiden syvempää merkitystä. Koen asian niin laajana ja vaikeana, etten ole aikaisemmin rohjennut kirjoittaa aiheesta.

Lähestyn asiaa ensin siltä kannalta miltä johtajuuden ja hyveiden puuttuminen näyttää yhteiskunnassamme. Lue lisää »