Man of Steel: Lihaa vai terästä?

Is it 300? Is it Dark Knight? No, it is… Man of Steel. Uudessa Teräsmiehessä (ensi-ilta 26.6.) yhdistyvät kömpelö juoni, hieno animaatio ja sotkuinen bioetiikka.  

Teräsmies on aina ollut supersankareista hankalin – siitä yksinkertaisesta syystä, että hän on niin ylivoimainen. Hänestä on vaikea saada aikaan kovin kiinnostavaa draamaa, ja siksi homma yleensä keskittyy kryptoniittihippaan.

Teräsmiehen tenho on siinä, että hän voi tehdä periaatteessa ihan mitä vaan. Alun alkaenkaan kyseessä ei siis ole ollut juonivetoinen sankarihahmo. Hän on aivan eri kastia kuin monet ambivalentit supersankarit, joilla on ongelmia, traumoja ja paheita. Continue reading

Oblivion: Upea apokalypsi

Tom Cruisen tähdittämä tieteiselokuva Oblivion on pitkän ja kovan työn riemuvoitto. Erinomaisuus näkyy ja kuuluu niin, että tippa tulee linssiin. Tältä näyttää jälki silloin kun tekijä rakastaa työtään.

Tieteiselokuva on vaikea genre. Parhaat tieteisromaanit kääntyvät huonosti elokuviksi, koska niiden kerronnallinen rakenne ei helposti tiivisty kahteen tuntiin. Tieteiskirjallisuuden filosofinen sisältö taas ei houkuttele valtavirtayleisöä. Siksi vaikkapa Kubrickin 2001 timanttisesta tyylistään huolimatta on vain harvojen herkkua.

Helppo ratkaisu on sekoittaa mukaan toimintaa ja räimettä. Onnistuneita tämän genren uusia edustajia ovat J. J. Abramsin uusi Star Trek ja Neill Blomkampin District 9. Mutta jotta scifistä saadaan irti sen kovin ydin, tarvitaan myös jotain eeppistä, jossa Abrams ja Blomkamp kyllä omilla tahoillaan onnistuvat. Ridley Scottin Prometheus erehtyi lupailemaan jotain tämän suuntaista, mutta homma lähti pahasti lapasesta. Oblivion kuitenkin huuhtoo puhtaaksi Prometheuksen tahrat. Continue reading

G.I. Joe: Tyhmyyden ylistys

G.I. Joe: Kosto on häpeilemättömän tyhmä elokuva, mutta juuri siksi loistavaa camp-viihdettä. Onnistumisen resepti: keskitytään olennaiseen ja tehdään sitä missä ollaan hyviä. 

Minuun enitein vaikuttaneista poliittisista filosofeista ehdottomasti syvällisin, Ron Swanson, on todennut:

Don’t half-ass two things, whole-ass one thing.”

Swansonin opit on tutkittu tarkkaan, kun uutta G.I. Joe -elokuvaa on tehty. Rainan piti ilmestyä jo lähes vuosi sitten, mutta se palautettiin leikepöydälle, kun testinäytöksissä se sai luokattoman huonot arviot.

Kannattiko vuoden kestänyt kasvonkohotus?

Ihme kyllä, kannatti. Continue reading

To the Wonder: Malickin ihmeellinen maailma

Terrence Malickin To the Wonder on erikoinen tutkielma ihmisistä, joiden elämä ei suju niin kuin pitäisi. Katolinen pappi yrittää pitää kiinni hiipuvasta uskostaan. Intohimoisen parin ennen niin makea elämä maistuu kitkerältä. Missä kohtaa elämämme suistui raiteilta?

Malick kuuluu niihin ohjaajiin, joita joko rakastetaan tai vihataan. Tree of Life oli monille liikaa. Impressionistinen radikalismi, monologin huokailu ja painostava klassinen ääniraita saivat ihmiset poistumaan teattereista kesken näytöksen. Jotkut taas nostivat Tree of Lifen välittömästi klassikon asemaan.

Ben Affleck totesi, että Tree of Life on To the Wonderiin verrattuna Transformers, eikä hän juurikaan liioittele. Continue reading

Piin elämä: Tuolla Hän puhaltaa!

Merellä voi tapahtua mitä tahansa. Merellä asuu valkoisia valaita, sikamaisia noitia ja pikkuruisia ihmisiä. Ja jos henkiinjääneitä kertojia ei ole kuin yksi ainoa, meidänhän on häntä uskominen, vai mitä? Kanadalainen bestseller-kirjailija Yann Martel kiipesi kirjallaan Piin elämä (2001) jättiläisten harteille. Martelin lentokenttäromaanissa on helposti sulavia aineksia Homeroksen Odysseiasta, Jonathan Swiftin Gulliverin matkoista ja Daniel Defoen Robinson Crusoesta.

Taiwanilaissyntyisen Ang Leen (Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme, Brokeback Mountain) filmatisointi Piin elämästä voitti juuri Oscarit parhaasta ohjauksesta, kuvauksesta, musiikista ja tehosteista. Elokuva on kevyehkö, viehättävä ja hupaisan ovela kertomus kertomuksesta, ainoan silminnäkijän omituinen lausunto elämän tarkoituksesta. Continue reading

Django: Kätemme ovat likaiset

Quentin Tarantinon uusi elokuva Django Unchained on vihainen kostotarina, jossa orja maksaa isännilleen potut pottuina. Aku Visala kertoo, miksi häntä hävetti poistua elokuvateatterista – ja miksi meidän pitäisi tuntea samoin.

Kultaisella 80-luvulla saapui mies Etelä-Koreasta Floridaan. Hän oli pennitön siirtolainen mutta tunsi taekwondon salat. Voittaen vaikeutensa, kieliongelmat ja köyhyyden miehestä tuli taekwondon opettaja, konsultti ja self-help-guru. Hänen nimensä oli Y. K. Kim.

Kim sai mahdollisuuden tehdä elokuvan, kun ö-luokan ninjaleffojen tekijä Robert Park näki hänet viuhtomassa potkuja korealaisessa talk showssa. Syntyi elokuva nimeltä Miami Connection (1987) – elokuva, joka oli niin surkea, että sitä ei juuri levitetty Orlandon ulkopuolelle, joten se unohtui 25 vuodeksi. Continue reading

Flight: Totuus löytyy pilvestä

Totuus, riippuvuus ja kohtalo ovat teemoina Robert Zemeckisin mainiossa draamassa Flight (ensi-ilta 8.2.2013). Minne asti valheen voima jaksaa kuljettaa, kun siiven alta loppuu ilma?

Please allow me to introduce myself 
I’m a man of wealth and taste
 
I’ve been around for a long, long year
 
Stole many a man’s soul and faith
 

(Rolling Stones, Sympathy for the Devil)

Lentokapteeni Whip Whitaker (Denzel Washington) on kylmäpäinen pelimies. Whitaker elää jengoilta mennyttä elämäänsä duunaten lentoemäntiä ja lennellen isoja koneita coolisti vodkahuuruissa ja kokaiinipöllyssä. Avioliitto on kariutunut, ilmeisesti juuri viinaan. Poika ei tunnista isäänsä. Paremminkin voisi ehkä mennä. Tai sitten vielä paljon huonommin. Continue reading

Zero Dark Thirty ja pahat unet

Kathryn Bigelow teki elokuvan, joka on lähes täydellinen – ja joka onnistui suututtamaan kaikki. Kiusallisia kysymyksiä kidutuksen etiikasta esittävä Zero Dark Thirty (2012) on monitasoinen katsaus länsimaisen ihmisen sieluun.

”Zero Dark Thirty” on sotilasslangia ja tarkoittaa määrittelemätöntä ajankohtaa keskiyön ja aamunkoiton välissä. Toisen tulkintatradition mukaan se merkitsee puoli yhtä yöllä, ajankohtaa, jolloin SEAL-yksikkö tunkeutui Osama Bin Ladenin linnakkeeseen Pakistanin Abbottabadissa. Pimeään aikaan sijoittuvasta kertomuksesta on siis kyse.

Hurt Lockerin jälkeen Kathryn Bigelow’n osakkeet olivat kovassa kurssissa. Mitä hyvä ohjaaja nyt siis tekee voitettuaan pari Oscaria? Tekee vieläkin paremman elokuvan. Bigelow on todella hyvä. Siis todella hyvä. Continue reading

Huikean hieno Hobitti

Peter Jacksonin Hobitin ensimmäinen osa lunastaa lupaukset. Kyseessä on monella tavalla erittäin onnistunut elokuva. Mutta miksi?

Myönnän. Odotukseni eivät hiponeet kattoa, kun kävelin teatterin ovista sisään. Ajattelin: parhaimmillaan Hobitti on samaa perushyvää Jacksonin tallin tuotantoa, jota olemme kiitollisena saaneet männävuosina nauttia. Kuitenkin yllätysmomentti puuttui.

Mietin, kuinka hienoa olisi ollut, jos Guillelmo del Toro olisi pysynyt ohjaajan pallilla. Minua kalvoi epäilys, että alkuperäisen Sormusten Herra –trilogia liikevoima ei enää jaksa pitämään Hobittia ilmassa.

Olin väärässä.

Iluvatarin kiitos. Continue reading

Skyfall: James Bond ja isänmaallisuuden hyve

 

Skyfall palauttaa James Bondin kuoleman partaalta, sopivasti Bond-elokuvien 50. juhlavuoden kunniaksi. Skyfall ei ainoastaan tuo aivan uutta virtaa väsähtäneeseen saagaan, vaan se myös palaa James Bondin juurille. Bondin paluu opettaa jotakin isänmaallisuuden hyveestä – tai Britannian tapauksessa äidinmaallisuuden.   

Sekä yleisö että kriitikot ottivat omakseen Casino Royalen (2006), joka käynnisti James Bondin saagan jälleen kerran. Casino Royale esitteli myös uuden Bondin, Daniel Craigin. Tällä kertaa Bond kuvattiin enemmän rujona salamurhaajana kuin tyyliteltynä kosmopoliittina. Continue reading

Mistä on huonot leffat tehty?

Elokuvakriitikkoa luonnollisesti turhauttaa se, että joutuu kirjoittamaan arvioita huonoista elokuvista. Olisi totta kai paljon kivempaa kehua kuin moittia. Mutta minkäs teet. Suurin osa nykyelokuvista on aika huonoja. Tässä kirjoituksessa kerrotaan, mikä tekee elokuvasta huonon, ja miksi niitä kuitenkin tuotetaan ja katsotaan niin paljon.

Nykyään tehdään enemmän elokuvia kuin koskaan, mutta onko niiden laatu huonontunut? Tehtiinkö ennen parempia elokuvia?

Tuskin. Tätä voi miettiä pohtimalla sitä, kuinka hyvin menneiden vuosikymmenien elokuvat ovat kestäneet aikaa. Terminaattoreita ja Kummisetiä on aika harvassa.

On luontevaa olettaa, että suurin osa elokuvista on aina ollut huonoja. Aihe kuitenkin ansaitsee tarkemman analyysin. Seuraavaksi tarkastelen yleisimpiä tapoja pullauttaa ilmoille huono elokuva.   Continue reading

Hämähäkkimies ja muut kostajat

Uusin Hämähäkkimies (2012) on tehty puhtaasti teiniyleisölle, mutta siitä huolimatta se nostaa esiin keskeisiä poliittisen filosofian teemoja. Mitä Dirty Harry kertoo meille Hämähäkkimiehen syvimmästä olemuksesta?

Yksi toimintaelokuva-genren keskeisiä edustajia ovat niin sanotut kostaja-elokuvat.

Kostaja eli vigilante on henkilö, joka joutuu poikkeukselliseen tilanteeseen, jossa auttaakseen yhteisöään hänen on astuttava sen ulkopuolelle. Supersankarielokuvat kuuluvat luonnostaan kostaja-genreen. Supersankareiden inhimillisen ruumiin verhoava puku toimii erottavana tekijänä, joka asettaa heidät taviksia vastapäätä. Supersankari on ihminen, mutta silti myös jotain muuta. Continue reading

The Tree of Life – ja teologisen sivistyksen alkeet

Tässä elokuva-arviossa kirjoittaja kertoo, mitä tarvitaan Cannesissa palkitun Elämän puun (2011) ymmärtämiseksi. Ei paljon, vain teologisen sivistyksen alkeet. Mistä lapset tulevat? Ja elämä? Entä sitten ne hirmuliskot, miten ne oikein liittyivät koko asiaan?

Viime vuoden elokuvan merkkitapauksia oli Terrence Malickin Elämän puu (The Tree of Life). Malick on amerikkalainen ohjaaja, joka hioo teoksiaan pitkään ja hartaasti, sillä nopeasti ei voi tulla mitään hyvää. Sen lisäksi hänestä ei yksityishenkilönä tiedetä juuri mitään: vain taide on tärkeää. Yksistään nämä seikat riittäisivät tekemään Malickista kaiken juhlimisen arvoisen auteurin.

Kaiken huipuksi hänen uusin elokuvansa on julkea, lapsellinen ja syvällinen mestariteos. Continue reading

Coriolanus, yhden asian mies

Roomalainen kenraali Caius Martius Coriolanus osaa sotia hyvin. Mutta mihin asti tämä riittää maailmassa, jossa ihmisten suhteet ovat shakesperiaanisen sekavia?

Would you have me,
False to my nature?
Rather say I play
The man I am
. (3.2.14)

G. K. Chestertonin mukaan yhden hyveen korostaminen muiden kustannuksella on pahe. William Shakespearen Coriolanus on kuvaus siitä miltä tällainen voisi näyttää todellisuudessa.

Ja huonostihan siinä käy. Continue reading

Jokamiehen nousu ja tuho: Casinon Las Vegas ja johtajan paheet

Legendaarisessa Casino-elokuvassa on kaksi hyvin erilaista johtajatyyppiä, hyveiden ja paheiden yhdistelmiä molemmat. Casino on saaga, joka johtaa Las Vegasin sydämeen, ihmisen sydämeen. Ahneus, himo ja muut jokamiehen paheet lopulta aiheuttavat sen tuhon. 

Nyt kun Martin Scorsesen uusi, kovasti ylistetty Hugo on juuri teattereissa, on hyvä aika kääntää katse taaksepäin ja tarkastella miehen vanhempaa mestariteosta, Casinoa (1996). Continue reading

Rohkeus eli taito ottaa iskuja vastaan

Elokuva-analyysi toimintapätkistä Real Steel (2011) ja Redbelt (2008). Elokuvia yhdistää niiden Rocky-hetket: tilanteet, joissa päähenkilöiden uskollisuutta omalle kutsumukselle koetellaan. Edes hyveellinen mies tai nainen ei selviä yksin, rohkeimmankin tahto horjuu toisinaan.

Sydäntämme liikuttaa, kun näemme altavastaajan nousevan voittoon vastoinkäymisistä huolimatta; kun kova työ palkitaan ja uusi sankari nousee esiin. Kuka ei voisi väittää iloitsevansa Rocky Balboan puolesta, kun hän taistelee vastustajaansa sekä omaa ja muiden epäkunnioitusta vastaan? Hän ei ehkä voita lopussa itse ottelua mutta hän voittaa oman itsensä ja muiden kunnioituksen. Continue reading

Kapteeni Amerikka vs. Optimus Prime

Elokuva-analyysi toimintapätkistä Kapteeni Amerikka ja Transformers III, joiden digitaaliset tallenteet tulevat markkinoille juuri ennen pukin kiertolennon lähtölaskentaa. Kirjoittaja vertaa elokuvien pääsankarien johtajuuskuvaa toisiinsa. Miksi hän pitää Optimus Primen toimintaa niin vastenmielisenä, että taistelisi mieluummin Kapteeni Amerikan puolella, vaikka se merkitsisi varmaa tappiota?

Jos Kapteeni Amerikka ja Optimus Prime tappelisi, kumpi voittaisi? No tietenkin Optimus Prime. Treenattu ja hivenen geneettisesti paranneltu pojankloppi Brooklynistä tuskin tarjoaisi huomattavaa vastusta galaksin toiselta laidalta kotoisin olevalle satoja tuhansia vuosia vanhalle jättirobotille, joka on iästään huolimatta aika sorjassa kunnossa. Hammastikuksi joutuisi poikarukka. Continue reading

Sade kuuluu meille

Sade kuuluu meille (También la lluvia, 2010, ohjaus Icíar Bollaín) kertoo, kuinka helposti typeriä alkuasukkaita voi vedättää. 50 merten takaa tullutta miestä riittää orjuuttamaan kokonaisen intiaaniheimon – oli vuosi sitten 1500 tai 2000.

Sebastián (Gael Garciá Bernal) on espanjalainen elokuvaohjaaja, joka on kuvaamassa elokuvaa Kristoffer Kolumbuksen saapumisesta Amerikkaan. Hänen tuottajansa Costa (Luis Tosar) on valikoinut kuvauspaikaksi Bolivian sen köyhyyden vuoksi, sillä vain 2 dollarin päiväpalkalla paikalliset ovat valmiita työskentelemään pitkiä päiviä. Sillä saadaan elokuvayhtiölle useiden kymmenien tuhansien dollareiden säästöt. Continue reading