Nappaa palanen lomaa mukaasi arkeen

Kun loma lähestyy loppuaan, on luonnollista kokea haikeutta. Jatkuva kellon vilkuilu, aikataulujen perässä kiirehtiminen, stressi ja väsymys – se ei ole ihmisen arvoista elämää! Mitä jos et palaisi kokonaan lomalta, vaan säilyttäisit osan siitä? 

Elämämme laatua ei määritä se, kuinka paljon määrällisesti saamme kokea itsellemme mieluisia asioita, vaan se, miten osaamme arvostaa niitä. Onko kilo suklaata parempi kuin hitaasti nautiskellen syöty suklaapatukka? Entä kahdenkymmenen kilometrin lenkki vai kahdenkymmenen minuutin reipas happihyppely? Entä onko epävarmuus huomisen ohjelmasta lomalla mukavaa, mutta epävarmuus työprojekteissa mielestämme huono asia? 

Ongelmamme on nimittäin se, että riistämme itse itseltämme oikeuden ja kyvyn nauttia vapaudesta. 

Annatko kellon ja kalenterin määrittää, milloin saat elää täyttä elämää? Vähän iltaisin, vähän enemmän viikonloppuisin ja paljon lomalla? Hylkäätkö sisimpäsi, kun palaat arjen kiireisiin? 

Lopulta teemme lomalla hyvin paljon asioita, jotka ovat täysin mahdollisia myös arjessa. 

”Lomalla tunnen itseni rentoutuneeksi, vapaaksi ja rauhoittuneeksi.”

Mielenrauhaan pääsee sukeltamaan syvälle muutamassa minuutissa meditoiden tai rukoillen, vaikka autossa parkkipaikalla. Se, jäätkö rauhoituttuasi aloillesi kahdeksi tunniksi tai kahdeksi päiväksi, ei tee elämästäsi monin verroin parempaa.  

”Lomalla ehdin ulkoilla.”  

Voitko jättää aistisi hereille arjessakin, kuunnella lintujen laulua ja tuntea raikkaan ilman tuoksun aamulla ulos lähtiessäsi? Katua ei tarvitse tuijottaa. Tiesitkö, että jos nostat päätäsi ja katsettasi viiden sentin verran, mielialasi muuttuu valoisammaksi ja toiveikkaammaksi hetkessä? 

”Lomalla suorastaan hellin aistejani.” 

Tuoreita marjoja, hedelmiä ja vihanneksia voi syödä ympäri vuoden. Voit nauttia suihkusta, saunasta tai kylvystä syksylläkin kaikessa rauhassa. Kun suljet silmäsi, voit siirtyä hetkeksi kesämökin laiturille. Aivosi eivät erota muistikuvaa reaaliaikaisesta havainnosta, molemmat rentouttavat yhtä hyvin. 

Pehmeälle sohvalle heittäytyminen kirjan kanssa on sallittua myös maanantaisin. Ja musiikin vaikutus tunteisiisi on vahva, vaikka kuuntelet sitä bussissa kuulokkeilla. 

Rakastan juoda aamukahvia rauhassa ja lukea päivän lehteä.”

Voisitko mennä joinakin iltoina vähän aiemmin nukkumaan ja herätä niin, että ehdit nauttia aamustasi rauhassa? 

”Lomalla harrastimme yhdessä kivaa liikuntaa.” 

Entä jos menisit ystäväsi, puolisosi tai lastesi kanssa liikkumaan yhdessä myös syksyllä? Pyöräilkää kirjastoon tai postiasioille, kävelkää kauppaan repun kanssa. Pelatkaa pimeässä illassa hetki sulkapalloa otsalamppujen kanssa pihalla! Tai pidätkö haasteista? Valitse yksi kuntoiluliike, jota päätät tehdä joka päivä kuukauden ajan palattuasi arkeen.  

Loman vaikutuksesta yllättävän suuri osa tulee jo sitä suunnitellessa. Selaile siis matkakohteita ja suunnittele lomaa jonnekin! Ei ole kovinkaan tärkeää, toteutatko tuota suunnitelmaa koskaan – ja itse asiassa pelkkä suunnittelu on ekologisesti fiksuinta.  

Onko teillä aikaa toisillenne viisi sekuntia arkiaamuna? Sen verran kestää posken tai käden hipaisu eteisessä.  

Harjoittakaamme hetki kohtuullisuuden hyvettä: Ota esiin pieni paperi ja tee lista kaikesta mukavasta, jota olet kokenut lomallasi. Alleviivaa ne, joita haluat ja voit tuoda mukanasi arkielämään. Yllätyt, kuinka moni niistä on mahdollista toteuttaa – vaikkei ehkä ajallisesti yhtä pitkinä jaksoina, niin hetkinä. Talleta paperi takataskuusi tai kiinnitä jääkaapin oveen. 

Lopulta elämme kuitenkin vain ja ainoastaan hetkissä, lomalla ja arjessa.     

Johtajan tärkein ominaisuus

Painin usein sen ajatuksen äärellä, miksi päätöksenteko on yhtäältä helppoa ja toisaalta vaikeaa. Olen tullut siihen tulokseen, että kaikki muu on helppoa, paitsi ihmisten väliset suhteet. Useimmiten päätökset, joihin ei liity ihminen, ovat helppoja: on sinänsä helppoa päättää, ostanko kaupasta vaaleaa vai tummaa leipää tai kävelenkö kotiin tätä vai tuota reittiä.

Vaikeaa sen sijaan on sanoa, kuinka tämä ongelmakohta nostetaan esiin ja miten antaa tuo palaute oikein. Samankaltaisten haasteiden äärelle päästään, kun mietitään, miksi jokin päätöksenteon peruste toimii yhdessä tilanteessa, muttei lainkaan toisessa.

Continue reading

Upeassa elämässä ei ole enää koronaa – vai onko?

Olen koko ikäni haaveillut jonkinlaisista muutoksista elämääni.
Enkä taida olla ainoa.

Nuorena haaveilin, että olisi vaikkapa arvostettu parantavan lääkkeen kehittäjä tai sykähdyttävä artisti, jolle ohikulkijat lähettäisivät lentosuudelmia.

Katselin tämän jonkun toisen elämää haaveissani. Hän oli rauhallinen ja tyytyväinen, säteilevä, onnellinen. Tämä haaveilemani roolimalli, ihmiskunnan helmi, ei ollut suomalainen, vaan tietenkin maailmanvalloittaja. Korkeintaan ylpeä suomalaisista juuristaan.

Aikuistumisen ja keski-ikäistymisen myötä haaveet ja unelmat ovat unohtuneet pitkiksi ajoiksi kaapin perälle.

Continue reading

Hyvää elämää koronan aikaan: rakkautta, armollisuutta ja ripaus chiliä

Halu elää on halua elää hyvin. Arjen automaatioita voi olla haastava muuttaa, mutta toisinaan elämä keskeyttää tutun arjen ja rikkovat totutut tapamme. Uusi tilanne on raskas, koska joudumme miettimään valintojamme. Miten minä tässä tilanteessa toimin? Se on raskasta, koska vastauksen on samalla vastattava suurempaan kysymykseen. Miten minä tässä hetkessä elän? Onko se hyvää elämää?

Uusi tilanne vaatii uusia tapoja. Ihminen on riippuvainen muista ja hyvä elämä ottaakin muut huomioon. Puhumme siis rakkauden hyveestä ja siihen liittyvistä tavoista.

Jos tahdon olla rakastava, niin kuinka toimin? Ehkä on helpompi lähestyä kysymystä toisesta suunnasta. Jos tahdon olla itsekäs, niin kuinka toimin? En välitä muiden tarpeista tai terveydestä. Pandemiasta puhuttaessa voi myös unohtua, että tässä yhteydessä ”muut” tarkoittavat koko maailmaa. Minun toiminnallani on maailmanlaajuiset seuraukset.

Continue reading

Kumpaa teillä: puhetta vai tekoja?

Istuin kahvin ääressä, mutta en edes nähnyt kahvikuppia. Puhumattakaan, että olisin nähnyt, mitä ympärilläni tapahtuu. Hetkeä aiemmin olin jättänyt tekstini luettavaksi. Hypistelin aurinkoisella terassilla kupin vieressä ollutta lautasliinaa palasiksi ja yritin piilottaa itseni lierihatun sisään. Oliko mitään järkeä kirjoittaa juttua, miksen jättänyt itsestäänselvyyksiä täynnä olevaa amatöörikirjoitelmani suunnitelmatasolle ja pöytälaatikkoon?

Dynamiittia suunnitteluprosessien alle

Muutama viikko myöhemmin istuin kokouksessa, jossa puheenjohtaja veti keskustelun yhteen sanoen ”Hyviä ehdotuksia, ihmiset. Nyt lähdemme kokoamaan porukkaa, jolla teemme linjauksia suunnitelmiin”. Auts, silmieni eteen piirtyy mielikuva horisonttiin häviävästä loputtomasta kiemurtelevasta tiestä, joka pursuaa erikokoisia palaveripöytiä, fläppejä, työryhmiä, infotilaisuuksia… Kokouksen loppusanat olivat joko arjesta irti olevaa hallintojargonia tai totuus siitä, että suunnitteluja pidetään paikoittain tekemisen ytimenä. Suunnittelua suunnitellaan. Ja siinä ollaan isosti hakoteillä.

Hyvin suunniteltu on kuin puoliksi tehty. Näinkin on, mutta kyse ei ole siitä. Keskeinen kysymys on, ymmärretäänkö toiminnan koko sykli eli se, että hyväkin suunnitelma ilman toteutusta on nollan arvoinen. Tai pikemminkin se on negatiivinen. Suunnitteluun sijoitetut resurssit menevät hukkaan ja se turhauttaa.

Ohjaako mokaamisen pelko vai rohkeus?

Mitä sitten useimmiten tapahtuu? Ensin, pitkitämme loputtomalla suunnittelulla konkreettiseen tekemiseen ryhtymistä. On helppoa jäädä pyörimään suunnitelmien viidakkoon. Ei tarvitse herätä aamuyöllä hikisenä aivomyrskyyn ja päässä poukkoileviin ajatuksiin: mokasinko? Todellinen pelko mokaamisesta ei herää suunnitellessa. Se tulee silloin, kun suunnitelmia toteutetaan ja toteutusta arvioidaan. Mokaamisen pelon kohtaavat ne, jotka rohkeasti tekevät ja vievät suunnitelma käytäntöön.

Toisaalta, pelätessämme epäonnistumista ja viemme suunnitelmia käytäntöön puoliteholla, varmistellen. Ja kun epäonnistumme edes osin siinä, mitä suunnitelmien mukaan odotimme – harvoinhan kerrasta täydellistä tulee – häpeilemme ja piilottelemme sen, mitä tapahtui. Häpeä vie voimaa siitä, että oppisimme epätäydellisistä suorituksista. Mikä energiahukka: ensin tehdään ja sitten ei opita tekemisestä. Tuplahävikki.

Yhdessä tekemisen voima

Elämässä tai työssä asiat eivät tule valmiiksi suunnittelemalla. Miten voisimme rohkaistua tekemään ja kokeilemaan sekä antamaan toisillemme ja itsellemme luvan tehdä epätäydellistä tulosta? Kun uskalletaan avoimesti puhua tekemisen tuloksista, oppia ja parantaa, päästään askel lähemmäksi ”täydellistä tulosta”. Tämä positiivisen kehittämisen sykli ei jaksa pyöriä ilman ympärillä olevan yhteisön lupaa ja sitä tukevia yhteisiä käytäntöjä esim. perjantai-iltapäivän yhteinen keskustelu siitä kuka oppi tällä viikolla virheistään ja ”viikon paras moka & paras oppi”-äänestys.

Konkreettiset sidosryhmien ja henkilöstön kanssa tehdyt kokeilut auttavat myös päätöksenteossa. Historiaan katsovien raporttien pohjalta tehdyt päätökset ilman pilotkokeiluja ovat huonompia kuin pilottien – epäonnistuneidenkin – jälkeen tehnyt päätökset. Kokeilujen jälkeen tiedetään paremmin mikä toimii ja kenelle, mikä ei.

Loppujen lopuksi suunnitelmien konkreettinen toteuttaminen on palkitsevana hetki, ei moka. On onnistuttu yhdessä tekemään jotain konkreettista, josta voi jatkaa ja parantaa. Ja mikään ei sido ihmisiä yhteen niin kuin yhteinen tekeminen, onnistumiset, epäonnistumiset ja yhteinen oppiminen. Se ei ole JEDI-voimaa vaan WEDI-voimaa – WE Did It!

Miten sitten kahvihetkeni loppui?

Siirryin selailemaan Facebookia paetakseni päässäni risteileviä ajatuksia. Sitten silmiini osui video Linnunradasta ja kuinka maailma pyörii avaruudessa häviävän pienenä pisteenä. Pääni läpi kulki jyristen pyrstötahti asioiden loksahtaessa oikeisiin mittasuhteisiin: annoin oman pienen panokseni ja maailma jatkaa kulkuaan. Tulos ei ole ehkä täydellinen, mutta se on nyt lihaa ja verta. Se ei jäänyt puheen tasolle. Tein jotain konkreettista, mikä päälle voin itse tai joku muu rakentaa parempaa. Hyville suunnitelmille kaikki kunnia, mutta loppujen lopuksi vain teoilla on merkitystä, olimme sitten töissä tai kotona.

Haaste yhdessä tekemiseen

Robin Sharma on kehittänyt kurinalaisen mallin, jota hän kutsuu nimellä Aamuviiden kerho (The 5AM Club). Tässä kerhossa varhaisen aamun tunnit hyödynnetään tehokkaasti. Kaava on yksinkertainen: ensin harjoitetaan 20 min fyysistä liikkumista (joogaa, venyttelyä tms.), tätä seuraavat 20 minuuttia keskitytään meditaatioon tai muuhun mietiskelyyn. Tämän jälkeen kolmas 20 minuutin aikajakso käytetään lukemalla jotain kehittävää kirjallisuutta.

Kuulostaa ihanalta. Ja niin vaativalta. Sharmanin ajatuksena on säännöllisyys. Aamuviiden kerhoon pitäisi pystyä osallistumaan ainakin muutaman kerran viikossa, jotta sen hyödyllisyys toteutuisi. Aamukerhon tukena voivat olla toiset ihmiset, kun kokemuksia jaetaan yhteisöllisesti esimerkiksi Facebook-ryhmässä. Jäin miettimään, miten työyhteisössä toimisi haaste aamuviiden kerhosta? Työpaikalle tullessaan ihmiset vaihtaisivat kokemuksiaan ja kannustaisivat toisiaan onnistumisesta.

Continue reading

Voiko älylaite pilata työmatkan – tai koko työpäivän?

Hyvää huomenta! Virkistävät yöunet alla ja aurinkokin paistaa. Istut aamubussissa ja vilkaiset puhelimestasi, mitä maailmalla tapahtuu. 

Kännykkä tietää kertoo, että ilmastonmuutos ja lajien sukupuuttoaalto etenee, uusi lama on jo pian täällä, eläkkeisiin ei riitä enää rahaa kun sinne joskus 70-vuotiaana päästään, kunnat ympäri Suomea velkaantuvat ja eivät pysty huolehtimaan asukkaistaan, sosiaali- ja terveyspalveluihin ei kohta enää riitä rahaa, työllisyys sakkaa pahasti ja kohta taas leikataan, maailmanlaajuiset pandemiat leviävät ja ihmisiä kuolee, mielenterveyspalvelut ovat ruuhkautuneet ja erityisesti nuoret miehet syrjäytyvät, yksinäisyys on yleistä ja työelämässäkin uuvutaan, vanhusten hoitokodit ovat yhä retuperällä, maailmanpoliittinen tilanne on kriisiytynyt ja aseellisia konflikteja on eri puolilla.   

Hälytys, kriisi, uhka. Niiden massiivisuus saa minut lamaantumaan. Jo yhteenkin vaikuttaminen on haastavaa. Nyt en osaa valita, mistä aloittaisin. Ehkä lifestyle-sisällöt tarjoavat jotain kepeämpää aamuun.

Oletko aina avannut oven väärin? Tämä vaarantaa terveytesi ja se kannattaa muuttaa nopeasti, neuvoo asiantuntija”. Taas uhka, joten klikkaan linkkiä. Nopeasti. Pelko hälvenee tai kasvaa. Ihmisellä on luontainen tarve itsesuojeluun, joten kaikki kansansairaidet, ruoka-aineet ja liikuntamuodot on valjastettu lifestyle-uutisoinnin välineiksi. Tällä tai tuolla muutoksella riski kasvaa tai vähenee, elinaika pitenee tai lyhenee, tilastolliset hyvinvointivaikutukset kasvavat tai vähenevät. Pelko saa minut reagoimaan ja varautumaan.

No, ehkä sosiaalisessa mediassa olisi leppoisampaa. Koen kuitenkin pettymyksen. Myös täällä herää tunteita niin nopeasti, että ajatus ei aina pysy perässä. Provosointi ja kärjistäminen saa minut vihaiseksi ennen kuin edes itse tajuan. 

Tuo henkilö vääristelee! Hän ei varmasti ymmärrä minun kokemuksiani, kuka hän on tästä puhumaan! Ja silti hän täällä kampanjoi! Miksi hänen valheellinen viestinsä saa noin paljon huomiota! Minulla ei ole mitään yhteistä näiden ihmisten kanssa, tämä ei ole minun Suomeni!

Pääsen pois bussista, mutta puolen tunnin matkan aikana olen jo ehtinyt lamaantua, pelätä ja raivostua. Bussimatkan aikana, jonka aloitin hyvin levänneenä ja iloisella mielellä. 

Avaan työpaikan oven. Minkälaisessa mielentilassa aloitan päiväni? 

Huomenna bussimatkani toistuu samanlaisena. Tämä on niin hyvä kaava, että en halua sitä muuttaa. Klikkauksilla tämä kansantalous pysyy pystyssä ja mainostulot virtaavat. 

Yhteisöllisyys muistuttaa ajan rientämisestä

Ikäryhmään kuulumista yhdistää yleensä ydinkokemus tai merkittävä yhteiskunnallinen tapahtuma. Näitä ovat aiemmilla sukupolvilla olleet esimerkiksi talvisota, vietnamin sota, rauhanliike, ympäristöliike jne. Sosiologit ovat kertoneet, että aiemmilla sukupolvilla oli yhteinen nimittäjä, mutta mitä lähemmäksi nykyhetkeä tullaan, sen hatarammaksi yhteisökokemus muuttuu.  

X-sukupolvi lienee ensimmäinen ikäryhmä, jonka elämää ei yhdistä mikään suuri yhteiskunnallinen kertomus. Sitäkin enemmän yksilölliset tarinat, joihin kiinnittyä. Amerikkalaisen kirjailijan Elisabeth Wurtzelin mukaan X-sukupolven merkittävin tarina on ”onnellisuuspillerin” arkipäiväistyminen. Terapiakäynnit ja mielialan hoitaminen nivoivat tämän sukupolven maailmaa kohti epävakautta ja kohti epävarmaa tulevaisuutta. 

Ikämme asettuu suhteessa itseämme vanhempiin ja toisaalta nuorempiin. Aivan kuin olisimme aseteltuja janalle, jossa jotkut tupsahtavat samalle pisteelle ja toiset näkyvät siellä kauempana. Jana kuvaa matkaa ja liikettä, johon emme voi vaikuttaa. Olen viime aikoina usein kuullut sanonnan ”entinen viisikymppinen on nykyinen seitsemänkymppinen”. Lausahdus kuvastaa sitä, miten ikään liittyvät stereotypiat ovat muuttuneet. Ihmiset voivat yhä paremmin ikääntyessään. Heidän elämäntapansa on dynaaminen ja aktiivinen. Eläkeikä on noussut ja työtä tehdään yhä pidempi kaari. Ikääntyminen ei pysäytä, vaan pikemmin aktivoi liikettä. Monet eläkkeelle siirtyneet matkustavat ja katsovat maailmaa eri näkövinkkeleistä. Toki, kaikki eivät elä näin, eikä ihmisistä aina voi puhua joukosta.

Viime aikoina on usein nostettu keskusteluun työelämän ikäsyrjintä. En osaa sanoa mitään tarkkaa faktaa asiasta, koska sellaista ei ole yksiselitteisesti saatavilla. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 työllisiä ihmisiä oli Suomessa 2 570 000. Ikäryhmä jakaantuu tilastoissa 15–64 vuotiaisiin. Perinteinen eläkeiän porras häämöttää tässä, mutta on muuttumassa lähivuosina eläkeiän nousemisen myötä. Millaiselta näyttäisivät työpaikat, joissa keskimääräinen työllisten ikä olisi vaikka 30–vuotta? Entä työpaikka, jossa erilaisissa työtehtävissä olevilla ihmisillä olisi ikähaitaria vaikka kaksikymmentävuotta toistensa kanssa? 

Ikäsyrjinnän aikana kannattaa kohdistaa erityistä huomiota niihin työnantajiin, jotka ymmärtävät työn, ammattitaidon ja yhteisöllisyyden voiman merkittävänä ja toimivat sen mukaisesti. Eli palkkaavat eri ikäisiä ihmisiä töihin, miettivät työpaikan yhteisöllisyyden potentiaalia rekrytoimalla toisiaan ammatillisesti täydentäviä ihmisiä. Monet näistä työnantajista ovat oivaltaneet yli 40– ja 50 –vuotiaiden olevan osaamisensa huipulla. Monella heistä on tietoja ja taitoja, jotka puhkeavat täyteen loistoon tässä vaiheessa. Suhtautuminen työhön saattaa olla omistautunutta tai ainakin siinä halutaan onnistua. 

Aika rientää myös toiseen suuntaan kuin janan loppupäätä kohden. Olen kiinnostuksella seurannut miten monet nuoremman ikäluokan ihmiset, lähinnä Y-sukupolvi suhtautuu työhön aivan uudella asenteella. Koska työ ei ole enää yhden pitkän janan tallustamista saman työnantajan palveluksessa, siihen kannattaa rakentaa ilmava suhtautuminen. Vapaus, itsensä määritteleminen, joustavuus, vaihtelevuus ja itsensä kehittäminen ovat erityisesti niitä termejä, joilla tämä sukupolvi kuvailee suhdettaan työhön. Tämä sukupolvi ajattelee työn tulevan muun elämän ehdolla, kun heitä edeltävälle joukolle muu elämä asettui työn ehtojen mukaisesti. 

Ikävaihetarinoihin liittyy ajan rientämisen kokemus. Syntymäpäivät tulevat ja menevät. Juhlaseurueesta puuttuu jossain vaiheessa ystäviä, aivan kuten siinä Uudenvuoden päivän klassikossa Illallinen yhdelle, jossa lady Sophie juhlii yksinään. Elämänkokemuksen karttuminen on voimavara, jonka turvin moni meistä kykenee toimimaan omassa elämässään yhä paremmin. Se tarkoittaa monille työelämässä tietojen ja taitojen käyttämisen parasta aikaa. Ihmissuhteisiin tulee syvyyttä, koska on enemmän rohkeutta jakaa asioitaan. Rajojen asettamisen uskallus tuottaa monelle tyytyväisyyttä elämää kohtaan. Monet toteuttavat elämänkokemuksen saattelemana aivan uusia asioita arjessaan. 

Herkullisimmat kasvun hedelmät kypsyvät hitaammin kuin jaksamme odottaa

Lataan puhelimeeni uuden sovelluksen. Oletan sen toimivan heti – luonnollisesti. Sovelluksen tulee olla erittäin helppo hahmottaa, nopea ja yksinkertainen ottaa käyttöön ja tuottaa saman tien tulosta, vaikkapa nopeuttaa jotakin toimintaa tai tuottaa viihdettä. Jos sovellus ei tuotakaan tyydytystä, kritisoin helposti sen tarjoajaa.  

Kun päätän kokeilla uutta tiimityömetodia, oletan senkin toimivan heti, olevan helppo hahmottaa, nopea ja yksinkertainen ottaa käyttöön ja tuottavan heti tuloksia. Jos se ei tuota heti parempia tuloksia kuin entiset metodit, se on huono. Voi vaikka klikata some-arvioksi kaksi tähteä. Jos näet pätkän jonkin luennoitsijan videota, eikä se heti säväytä, tuo luennoitsija putoaa valintavalikosta pois lopullisesti. Pikaisesti tehtyjä arvioita ei ole digimaailmassa tapana ottaa uudelleen harkintaan myöhemmin.    

Ovatko arvokkaimmat, tärkeimmät asiat elämässä helppoja ja nopeita? Tuottavatko ne heti alkumetreillä onnistumisen tunteita tai mielihyvää? Kuinka helppo on ladata vaikkapa seuraavat sovellukset näppärästi omaan elämäänsä: aikuistuminen, ammattiin valmistuminen ja siinä eteneminen, parisuhde, vanhemmuus, fyysinen kunto? Entä kaunis piha tai ulkoilumetsä? 

Esimerkiksi parisuhde on nykyisin kuin sovellus, jota yritämme digimaailmassa ladata suoraan puhelimesta elämäämme. On virkistävää kuulla vanhojen pariskuntien kertomuksia elämästä. He puhuvat paljon pidemmistä jaksoista kuin me nykyisin: ”Sodat ja niiden välinen aika olivat rankkoja vuosia.” ”Mies lähti ensin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan kolmeksi vuodeksi, ja sen jälkeen mentiin naimisiin.” 

Itse asiassa monet elämämme tärkeimmät asiat kantavat edellisten sukupolvien istuttamien puiden hedelmää. Miten päädyimmekään itsenäisen Suomen kansalaisiksi? Kuka on raivannut pellot ja perustanut tehtaan, jotta voimme ostaa kaupasta pastaa? Kenen rakentamalle mökille menemmekään kesällä vierailulle? Jos jaksan olla lempeän jämäkkä vanhempana, mahdolliset lapsenlapsenikin hyötyvät siitä aikanaan. 

Työelämässä olettamus pikasovelluksista on ehkä vielä kärjistetympää kuin yksityiselämässä. Työhaastattelusta ei tule toista tilaisuutta. Entä kuinka moni tänä päivänä saa rakentaa työnsä tulevaisuutta seuraavalle sukupolvelle? Jos otamme käyttöön jonkin uuden tavan toimia, oletamme sen toimivan ja tuottavan tulosta mieluiten heti, vähintään samana vuonna, muuten se ei ollut kannattava valinta. Ammattiosaamisen tason nosto niin yksilön kuin organisaationkin osalta on kuitenkin pitkä tie, eikä se tuota lineaarista, varmaa ja ennakoitavaa tulosta.  

Mitä arvokkaampi asia, sitä monimutkaisempaa ja hitaampaa on sen omaksuminen ja opettelu. Osaammeko antaa oppimiselle ja tulosten kypsymiselle riittävästi aikatilaa, itsellemme ja muille? Kun käyn juuri avatussa uudessa ravintolassa, eikä kokemus vastaa odotuksiani, antaisinko sille uuden mahdollisuuden? Toivoisimmehan, että meille itsellemme annetaan uusi mahdollisuus, jos ensimmäinen osa esityksestämme ei mennyt ihan nappiin. 

Idässä harjoitettavat kamppailulajit ovat hyvä esimerkki tästä: kukaan ei voi ajan hengen mukaisesti nopeasti ja tehokkaasti saada mustaa vyötä ja ryhtyä opettajaksi. Samaa liikettä voi toistaa satoja ja tuhansia kertoja, eikä opettaja odota sen sujuvan täydellisesti ensimmäisillä kerroilla.  

Oman luonteen jalostaminen on ihmisen tehtävistä ehkä tärkein. Meistä ei koskaan tule itsemme tai läheistemme mielestä valmiita, ja jos pystymme sietämään tämän totuuden, opimme olemaan kiitollisia jokaisesta pienestäkin edistysaskeleesta. Viisaus on pääoma, joka kasvaa parhaiten kärsivällisyydellä, nöyryydellä ja sinnikkyydellä kastellen.

Voisimmeko nostaa keskeneräisyyden arvostamisen uudeksi mustaksi, pitkäjänteisesti tavoiteltavaksi mustaksi vyöksi?  

Minkälaista tarinaa kerrot itsestäsi itsellesi?

Ihminen on sellainen otus, joka uskoo siihen tarinaan, jota itsestään itselleen kertoo. 

Huippu-urheilu ja sen tarinat ovat toimineet usein katalysaattorina suomalaisen yhteiskunnan murrokselle. Ne ovat edesauttaneet muutoksen syntymistä. Yksi viimeisimmistä näkyy ja kuuluu siinä itseluottamuksessa, jolla tämän päivän nuoret kohtaavat eteen tulevat haasteet. He eivät näe uhkia vaan mahdollisuuksia. Harmi että me aikuiset usein jarruttelemme heitä. 

Itsensä vähättelemisen mentaliteetti on suomalaisuuden loppuun kulutettu klisee, mutta valitettavasti kannamme sitä edelleen mukanamme. Häpeä on heijastunut kulttuuriimme, eikä vähiten juuri urheilun kautta.

Continue reading

Henkilöstö- ja asiakaskokemuksen johtaminen on jokaisen oikeus

Henkilöstö- ja asiakaskokemus lukee nykyisin jokaisen organisaation strategisissa tavoitteissa. Strategiatekstistä on pitkä matka arkeen. Kun johtajalta kysyy, mitä hyvä kokemus oikein tarkoittaa, hän selittää sen useimmiten numeroilla: suositteluhalukkuuden tulisi olla tiettyä tasoa. Numerot ovat kuitenkin vasta seurausta hyvästä kokemuksesta.   

Mitä siis tarkoittaa kokemus, muodikkaan kansainvälisesti experience? Mitä johdetaan, kun johdetaan kokemusta?

  • Oli mahtava kokemus nähdä artisti G livenä! 
  • Millainen kokemus sinulle jäi uudesta pääjohtajastamme? 
  • Onko hänellä kokemusta, eikä vain osaamista paperilla? 

Kokemus on tunne. Millaista siellä oli asioida? Millaista siellä on työskennellä? Kokemusta kuvataan adjektiivein. Koemme asiat, tilanteet ja toisemme aisteilla ja hermostolla, emme järjellä. Oleellista on, tuntuuko jonotusaika asiakkaasta riittävän lyhyeltä riippumatta siitä, montako minuuttia se on. Työkokemuskin on ”tuntumaa” tekemiseen. Tunteeko hän alaa? Onko hän elänyt tämän toimialan arkea oikeasti?

Continue reading

Suorittajan opas rennompaan elämään

Ahkeruus on ilomme, mutta sillä on varjopuolensa. Kohtuullisuuden hyve on lämpimästi suositeltava eväs takataskuuun!

Kuka on suorittaja?

Suorittajat ovat usein henkilöitä, jotka tekevät työtä vuorotta. Päivä koostuu palkkatöistä, kodin töistä, harrastustöistä, vapaa-ajantöistä ja niin edelleen. Valmista syntyy, mutta elämisestä katoaa nautinto. Suorittajat eivät useinkaan osaa iloita kättensä töistä, vaan iskevät voimavaransa seuraavaan projektiin heti edellisen valmistuttua.

Suorittajan elämää leimaa usein se, että hän ei ole koskaan tyytyväinen. Ei edes silloin, kun hän saa haluamansa projektin maaliin. Suorittajat eivät usein tiedä itsekään miksi suorittavat.

Suorittaja on usein melko itsekäs ihminen. Suorittajan energiat eivät välttämättä riitä suorittamisen lisäksi läsnäoloon tai perheen kanssa olemiseen. Suorittaja ei kysy itseltään eikä muilta, jaksavatko nämä toteuttaa hänen visioitaan. Tärkeämpää on täydellisen joulun, loman tai ulkomuodon luominen.

Mistä suorittaminen on saanut alkunsa?

Suorittamisen syyt saattavat kummuta lapsuudesta. Etenkin me reilusti viime vuosituhannen puolella syntyneet lapset olemme kasvaneet ympäristöön, jossa työn tekeminen oli hyve. ”Ensin työ ja sitten huvi” iskettiin tajuntaamme jo nuorena. Yhteiskunnan yleinen ilmapiiri kannustaa myös suorittamaan. Työelämä on usein kiireistä ja kilpailuhenkistä. Vain vahvat pärjäävät ja suoriutumista mitataan numeroilla. Mitä paremmat numerot, sitä parempi suoritus.

Sosiaalinen media luo myös epärealistisia paineita arjesta suoriutumiseen. Kun toisten ihmisten some-tileillä elämä näyttää kauniilta ja täydelliseltä, syntyy paineita yltää samaan ja enemmänkin. Tätä kautta myös ihmissuhteita voi alkaa suorittaa. Viis prosessista, kunhan jälki on kaunista!

Psykologisesti ajateltuna suorittaminen saattaa olla selviytymiskeino. Suorittamisen avulla paetaan jotain, mitä ei haluta kohdata. Ikävät fiilikset on helppo sivuuttaa, kun arkeen ei enää jää minuutteja niiden kohtaamiseen. Suorittamisen taustalta saattaa löytyä pelkoa, ahdistusta tai kyvyttömyyttä kohdata omia tunteitaan.

Vähemmän suorittamista – enemmän nautintoa?

Jos tuntuu siltä, että uupumus alkaa kolkutella oven takana, kannattaa lukea seuraavat vinkit ja aloittaa vaikka näistä. On hyvä muistaa, että suorittamisesta luopuminen on prosessi. Usein se onnistuu pieni pala kerrallaan. Onnistuminen lisää rentoa fiilistä, värejä ja variaatioita tunteisiin sekä kevyempää ja onnellisempaa arkea. Uskon että nämä ovat tavoittelemisen arvoisia!

  • Pysähdy nauttimaan työsi tuloksista. Tee pieni tilinpäätös siitä, miten pääsit hyvään tulokseen. Kiittele itseäsi ja niitä, jotka mahdollistivat tuloksen. Pysähdy. Edes hetkeksi.
  • Lyö hanskat tiskiin. Siitäkin huolimatta, että se tuntuisi epämiellyttävältä. Harjoittele työn keskeyttämistä ja epäjärjestyksen sietämistä. Harjoitus tekee mestarin.
  • Mieti mikä olisi pahin skenaario, jos jättäisit yksittäisen työn tekemättä? Mitä tapahtuisi, jos Excel-taulukko napsahtaisi kiinni? Nappaa ajatuksesta kiinni ja pureskele hetki.
  • Erota työpäivistä ne asiat, jotka on pakko tehdä, ja ne, jotka voi jättää tekemättä tai tehdä hieman kevyemmällä otteella.
  • Tiedosta, että tekemisessä riittää yleensä hyvä taso. Täydellisyyteen pyrkiminen ei ole realistista eikä välttämättä järkevääkään. Opettele erottamaan riittävä ja täydellinen toisistaan.
  • Harjoittele sanomaan: EI
  • Kysy itseltäsi: kuka käskee sinua suorittamaan? Onko sellaista henkilöä olemassakaan, vai onko kyseessä vain ajatus?
  • Sulje some. Muista että kaikki ei ole sitä miltä se näyttää.
  • Mieti mitkä ovat sinulle tärkeät arvot arjessa? Mieti näyttäytyvätkö ne myös käytännön tasolla kalenterissa?
  • Harjoittele itsemyötätuntoa. Olet hyvä sellaisena kun olet. Varmista että oma sisäinen puheesi on lempeää ja hyväksyvää.
  • Kokeile kehollisia rentoutumisen menetelmiä

Toivon sinulle tämän kirjoituksen ja näiden harjoituksien myötä rentoa, onnellista ja kepeää elämää. Epätäydellisyys on täydellisen ihanaa!

Paras uudenvuodenlupaus tehdään kesällä

Kesällä kaikki tärkeä on tauolla. Koulut, työpaikat ja rationaalinen rahankäyttö pitävät kesä-heinäkuun tienoilla lomaa. Syksyllä kaikki tärkeä alkaa uudestaan. Syyslukukausi, todellinen työvuosi ja jääkiekon runkokausi alkavat. Syksy on alkamisen aikaa. 

Uudenvuoden lupauksien tekeminen vuoden vaihtuessa on kyllä hauskaa, mutta hauskoja pikku lupauksia voisi tehdä yhtä hyvin pitkin vuotta. Joululoman mittaisia lomiahan on monilla pitkin syksyä ja kevättä, mutta niiden aikaan emme lupaile mitään, koska tiedostamme, ettei muutos tule noin vain. 

Entä jos tahtoo oikeasti muuttaa jotain? Mitä jos keveä lupaushassuttelu ei riitä ja janoaa jotain parempaa? Siinä tapauksessa syksyn avainkysymys ei ole ”mitä teit kesälomalla?” vaan ”mitä uudenvuodenlupauksia teit kesälomalla?”.

Continue reading

EI ja KYLLÄ – rakkauden sanoja kumpikin

Ilman kieltäytymisen taitoa on haastavaa saada tasapaino elämään, kirjoitti eräs kotimainen lehti. Se on totta. Sanan Ei opetteleminen vie usealta koko ihmiselämän. Ja matkalla pitää ylittää kaksi pelottavaa estettä. Sen opittuamme olemme kuitenkin vasta puolimatkassa. Sen jälkeen on edessä vielä toinen etappi. On opittava sanomaan KYLLÄ. Oikeille asioille.

Kahden esteen yli

Vuosien harjoittelun jälkeen osaan jo lausua ääneen yhden suomen kielen vaikeimmista kirjainyhdistelmistä – EI. Jos jätetään huomiotta päivät, jolloin aamun herätyskello soi juuri kun olin nukahtanut, jolloin ryntään palaverista myöhässä ranskan tunnille tai jolloin ajatukseni liitelevät eri paikassa kuin keho muuten vaan. Silloin kuulen itseni sanovan ”joo, sopii, kaikki käy”. Joka tapauksessa niitä päiviä on huomattavasti vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Onneksi.

EI-sanomisen elämänkoulussa on opittava hiljentämään ääni, joka takoo uskomustaan ”Susta ei tykätä, jos sanot EI”. Tämän tunnistamisesta alkaa ensimmäisen esteen ylitys. Mikä onkaan vapauttavampaa, kuin kyetä sanomaan EI ilman syyllisyyttä tai yksin jäämisen pelkoa.

Päässämme tai ympärillämme takoo toisinaan toinenkin rajoittava ääni. Se on edellistä rankempi. Se ei hylkää, se tappaa. ”Sua tai jotain toista vielä sattuu, jos sanot EI”.  Sen ylittäminen vie edellistä pidempää. Mutta mikään ei vapauta energiaa suuremmin kuin sanoa Ei tälle äänelle, joka pienentää enemmän kuin mikään muu.

Kun nämä kaksi estettä on ylitetty, tuntuu kuin olisi jo perillä. Olemme suojassa asioilta, jotka pienentävät ja satuttavat. Osamme jo priorisoida, niin ettemme näänny. Olemme omassa turvallisessa kuplassa. Näin kävi myös minulle. Silloin kuitenkin tajusin, että olin vasta välimatkan pysäkillä siihen iloon ja rakkauteen, joka on mahdollista olla totta. 

Anna hyvän tulla elämääsi

EI raivaa tilaa nähdä sen, mitä jo näemme, ja kuulla sen, jonka jo kuulemme. Samalla se avaa portin seuraavalle etapille. Se rakentaa maaperän löytää asiat, jotka saavat meidät puhkeamaan kukkaan, hyppelemään rantakivillä kuin lapsena, tervehtimään ventovieraita aamulenkillä ja hymyilemään totiselle bussikuskille.

Kun näkee ja kuulee paremmin, on helpompi havaita asioita, jotka pistävät positiivisen energian kiertämään ja kasvamaan. Siis sen energian, jonka EIn sanomisella olemme vapautuneet. Siihen tarvitaan toinen rakkauden sana: KYLLÄ. On opittava sanomaan KYLLÄ ehkä aivan uusille asioille ja ihmisille tässä ja nyt. On löydettävä hyvää vahvistavat seikat ja kutsuttava ne osaksi omaa elämää. EI sanominen vaati rohkeutta ja toivoa paremmasta, samoin näiden viiden kirjaimen lausuminen oikeassa paikassa ja oikeassa hetkessä. KYLLÄ.

Kaksi etappia tuovat takaisin elämään

Opittuamme sanomaan Ei ja KYLLÄ uudella tavalla voi käteen jäädä määrällisesti aiempaa vähemmän. Mutta elämänlaadullisesti niin paljon enemmän. Sillä tiellä itsekin olen. Niin pitkällä, että uskon jo näihin sanoihin. EI ja KYLLÄ, rakkauden sanoja kumpikin: itsensä puolesta, ei ketään vastaan. Tai paremminkin itsensä puolesta, kaikkien hyväksi. Koska nämä kaksi sanaa herättävät meidät uudelleen eloon siihen rikkaaseen elämään, jossa jaettu ilo on totta. 

Vuorovaikutuksen muotoilu

Palvelumuotoiluun ei voi olla törmäämättä. Se herätti miettimään, miten palvelumuotoilun ideaa voisi hyödyntää vuorovaikutuksen ja sosiaalisten tilanteiden sujuvoittamisessa. Palvelumuotoiluhan pyrkii tekemään asiakkaan kokemuksesta paremman. Jopa erinomaisen, loistavan tai elämyksellisen.

Taustalla on näkemys, että vain ymmärtämällä käyttäjää voidaan tuottaa menestyviä palveluita. Se onnistuu osallistamalla käyttäjä suunnitteluun ja panostamalla palvelutilanteen pieniinkin yksityiskohtiin. Parhaimmillaan palvelumuotoilu tavoittaa hyvän designin periaatteet yhdistämällä esteettisen muodon, käytettävyyden ja kokemuksen tunteisiin vetoavasti. Ja tietenkin liiketoimintaa edistävällä tavalla.  

Kuten joku viisas on tiivistänyt, kestävä muotoilu elää tasapainossa ympäristönsä kanssa. Tämä pätee myös ihmisiin sosiaalisissa tilanteissa. Tästä päästäänkin vuorovaikutuksen maailmaan. Mistä siinä on kyse?

Continue reading

Raha – hyvä vai paha?

Millainen suhde sinulla on rahaan? Sitä kannattaa pohtia, sillä raha on yksi käytännöllisimmistä ihmisenä kasvamisen ja luonteen jalostamisen oppivälineistä.

Virallisen määritelmän mukaan raha on vaihdon väline. Näin tylsältä kuulostava asia aikaansaa silti hyvin voimakkaita ja jopa läpi koko elämän meitä seuraavia tunteita: Haaveita ja unelmia, iloa, surua, pelkoa ja ahdistusta. Tyytyväisyyttä, itsevarmuutta, kateutta ja katkeruutta.

Rahaan liittyy ristiriitaisia tunteita ja arvoja. Useimmat ihmiset haluaisivat olla varakkaita. Useimmat taas eivät haluaisi olla ahneita tai pihejä. Moni varakas on kuitenkin ahne tai pihi, sillä niiden avulla varallisuus säilyy ja kasvaa tehokkaimmin. Ja vauraalla on maailmassa valtaa ja voimaa – myös auttaa. Mutta jos annat rahasi sitä tarvitseville, sinusta tulee hetkessä varaton.

Voi ajatella, että meillä on kiintymyyssuhde rahaan, hiukan samaan tapaan kuin lapsuudessa opittu malli läheisistä ihmissuhteista. Continue reading

Vain suuri pyytää anteeksi pientä mokaa

”Katso nyt tuotakin!”, huudahti kollegani kärsivästi nauraen. Katsoinhan minä. Siinä oli yhdeksän riviä silmiinpistävän rumaa koodia. Arvoisa toverini ei vain ollut vielä huomannut, että se oli minun käsialaani.

Pitkän iltapäivän väsymys oli oivaa maaperää monille tunteille. Kollegan huvittuneisuus kasvoi nopeasti kukkaan ja ilmeni nauruna. Samoin hänessä kasvoi voimallisesti toinenkin tunne, joka ilmeni kärsivänä äänensävynsä.

Olimme katselmoineet kehitystä vaativia osia koodista jo jonkun aikaa ja tämä oli piste i:n päälle. Continue reading

Saako olla eri mieltä?

Kyky riidellä rakentavassa ja kunnioittavassa hengessä on huomattavan hyödyllinen taito. Valitettavasti kyseessä on katoava luonnonvara. Kuinka toisinajattelijat hiljennetään? Kuinka riidellään rakentavasti? Mitä hyötyä on siitä, että omia ajatuksia avoimesti haastetaan? 

Hyviä asioita tapahtuu, kun opimme riitelemään rakentavasti. Tarvitsemme väittelyä ja rehellistä keskustelua eri mielipiteistä.

Jos olen kanssasi eri mieltä, se ei tarkoita että vihaan sinua. En ole sinun vihollisesi, jos olen eri mieltä kanssasi. Voin äänestää eri tavoin, uskoa eri tavoin, elää eri tavoin ja silti olla ystäväsi. Continue reading