Terve vai sairas yliopistomaailma?

Onko mahdollista arvioida yliopistomaailman eettistä terveyden tilaa? Uskon, että on. Tämän kirjoituksen tarkoitus on tarjota keinot, jotka auttavat meitä tässä arvioinnissa. Pohdin myös uuttaa eurooppalaista korkeakoulututkintomallia ja siihen liittyviä mahdollisuuksia ja riskejä — juuri yliopistomaailman eettisen terveydentilan näkökulmasta.

Ensiksi selitän, mitä itse ymmärrän termillä ”terveyden tila”. Voitaisiin sanoa, että eettisesti terve organisaatio on sellainen, joka edesauttaa jäsentensä inhimillistä kehitystä: se vaikuttaa myönteisesti niihin ihmisiin, jotka työskentelevät organisaation tavoitteiden saavuttamiseksi ja se vaikuttaa myös myönteisesti niihin ihmisiin, joita organisaation toiminta tavoittelee.

Toisin sanoen, eettisesti terve organisaatio edesauttaa kehittämään moraalihyveitä kaikissa ihmisissä, joita organisaation toimintaympäristö koskee.

Yliopisto voi eettisesti paremmin siinä määrin, kun se edistää jäsentensä ammatillista ja henkilökohtaista kehitystä.

Tämä edellyttää, että yliopistossa edistetään eettisesti hyväksyttäviä asenteita, tapoja ja käyttäytymisiä. Continue reading

Viisauden hyve

Syvääluotaava artikkeli viisauden hyveestä. Johtajalle viisaus merkitsee kykyä hahmottaa todellisuus ja tehdä tämän realismin pohjalta hyviä päätöksiä.

”Viisas ei mene tilanteisiin, josta älykkäät selviytyvät.” En tiedä onko tässä letkautuksessa mitään järkeä, mutta ainakin se vahvistaa meidän perusintuitiomme: älykkyys ja viisaus ovat eri asioita.

Korkea-älyiset ihmiset, jotka ovat tehneet Mensa-testin (internetissä tietenkin), on helppo bongata: heiltä nimittäin ”lipsahtaa” tämä tieto ihan arkikeskusteluissa. Mutta onneksi se ei vähä-älyisiä häiritse: he kun tietävät, että älykkyystestit on ihan höpöhöpö-juttuja.

Halpa huumori sikseen. Tarkoitus ei ole puhua älykkyydestä, vaan viisaudesta — viisauden hyveestä. Continue reading

Humoristinen hyve

Huumorintaju ei ole vain ulkoinen taito, kyky sutkautella hauskoja vitsejä. Se on hyve, jonka juuret ulottuvat syvälle henkilön luonteeseen.

Olen viime aikoina lukenut Thomas Moren elämäkertaa (Gerard Wegemer: Thomas More. A Portrait of Courage). Kirjoittajan maalaama henkilökuva korostaa Moren positiivista elämänasennetta ja hyvää huumorintajua.

Kuuluisa humanisti-kirjailija-valtiomies-pyhimys oli paitsi sivistynyt renesanssi-ihminen myös harvinaisen hauska seuramies. More oli 1500-lukulaisen Lontoon kuuluisimpia ihmisiä, jota arvostivat niin älymystö ja virkamiehistö kuin tavalliset kaduntallaajatkin. Mikä tilaus huumorintajulle olisikaan rakkaassa Suomessamme, tosikkojen luvatussa maassa.

Huumorin taito

Thomas More ei ollut vain luonnostaan lahjakas ja huumorintajuinen. Hän itse asiassa ”opiskeli” huumoria, nimittäin osana klassista retoriikkaa. More ymmärsi, että huumorin tuomalla lempeydellä voidaan tuoda arkeen tarpeellista kepeyttä ja leikkisyyttä. Etenkin kun hänen täytyi virkansa puolesta välittää toisille jokin kova viesti, hän pyrki pukemaan asian siten, että isku olisi mahdollisimman pehmeä.

Mutta huumorintaju ei ole – eikä se ollut Morellekaan – vain ulkoinen taito, kyky sutkautella hauskoja vitsejä. Se on hyve, jonka juuret ulottuvat syvälle henkilön luonteeseen. Continue reading

Älä valita — Pystytkö elämään päivääkään valittamatta?

Tartu haasteeseen olla valittamatta 21 päivän ajan. Se muuttaa tapasi ajatella – paremmaksi.

”Huomaa, että jos sinulla on aikaa nurista ja valittaa jostakin, sinulla on myös aikaa tehdä jotain asialle.”
– Anthony D’Angelo

Continue reading