Vääryyttä puolustamassa, kylänmiesten vastusteluista huolimatta

Monet meistä ovat valmiita puolustamaan oikeutta ja rikosten uhreja viimeiseen saakka. Huomattavasti harvempi meistä on valmis puolustamaan vääryyttä tai rikoksentekijöitä edes osaksi. Miksi?

Jokin aika sitten luin amerikkalaisen vankilapsykologin blogikirjoituksen. Hänen viestinsä on, että toisin kuin USA:n vasemmisto väittää, mielenterveysongelmat voivat tietyssä tilanteessa tehdä henkilöstä väkivaltaisen, ja vasemmisto tekee vaarallisen virheen yrittäessään häivyttää tämän aspektin mielenterveysongelmista.

Ydinajatuksena on, että on helppo puolustaa henkilöä, joka on selkeä uhri. Sen sijaan ihmiset eivät useinkaan ole valmiita puolustamaan sellaisia, jotka ovat tehneet väärin. Päinvastoin, tällaisille ihmisille vaaditaan mahdollisimman kovia rangaistuksia, jopa mahdolliset lieventävät asianhaarat unohtaen.

Tällaista retoriikkaa on havaittavissa myös Suomessa: raiskaajilta munat pois! Saunan taakse ja kuolemanrangaistus käyttöön! Rikollisten hyysääminen lopetettava ja kovempia rangaistuksia peliin!

Continue reading

Tahdonvoima on taitolaji, joka rakentuu tarkoituksen ympärille

Pienellä lautasella oli yksinäinen vaahtokarkki ja pöydän ääressä pieni lapsi. Pöytää rummutellen, lauleskellen, tuolillaan heiluen tämä pieni poika teki kaikkensa, jotta pystyi olemaan syömättä vaahtokarkkia.

Tutkija tulee aivan pian takaisin. Kun hän tulee takaisin, saa lapsi palkkioksi kaksi vaahtokarkkia, jos lapsi on syömättä tätä yhtä karkkia. Walter Mischelin vaahtokarkkitesti on psykologian tutkimuksien helmiä ja se kertoo meille paljon tahdonvoimasta.

Kysymys kuuluu: mistä itsekurimme syntyy?

Tapamme ajatella ja tehdä valintoja sanotaan muodostuvan kahden eri järjestelmän käytöstä. Nobel-palkittu kirjailija Daniel Kahneman käytti käsitteitä ykkös- ja kakkosjärjestelmä, yllä mainittu psykologi Walter Mischel taas käsitteitä kuuma ja kylmä järjestelmä.

Molemmissa tapauksissa toinen järjestelmistä on impulsiivinen, välittömiä ratkaisuja tekevä, toinen harkitseva ja pitkän tähtäimen kautta valintansa tekevä.

Continue reading

Selviydy ärsyttävistä ihmisistä: 30 keinoa, joilla sinäkin sietäisit minua

Minulla ei ole vihamiehiä, mutta kaikki ystäväni vihaavat minua. Tai oikeammin, he vihaisivat, elleivät olisi niin upeita ihmisiä. Ja upeiksi heidät tekee taito käsitellä sitä vaikeaa ärsytyksen tunnetta, jonka saan heissä aikaan.

Heidän keinoihinsa palaan pian.

Jos tapaat minut ensimmäistä kertaa, ärsyyntymistä on vaikea välttää. Vaikutan näsäviisaalta ja huomionkipeältä narsistilta, joka korottaa itsensä muiden yläpuolelle ja tieten tahtoen loukkaa kaikkia piikikkäillä vitseillään. Jos tämän jälkeen jaksat silti oppia hivenen tuntemaan minua, näet pian että olen itse asiassa varsin mukava kaveri.

Jos kuitenkin edelleen tutustut minuun syvemmin, muuttuu käsityksesi jälleen ja huomaat ensivaikutelmasi olleen yllättävän tarkka. Näin se menee.

Tyylilleni uskollisena minun on kuitenkaan vaikea uskoa, että kukaan olisi minua parempi. Toisin sanoen, me kaikki olemme pohjimmiltamme ärsyttäviä.

Ei, tuo kuulosti ikävältä jopa minun korvaani. Continue reading

Oletko yrittänyt ymmärtää toista?

Monet ihmettelevät vuoden 2016 alussa, mihin meidän maailmamme – ja siinä samalla piskuinen Suomemme – on menossa. Kansojen sisäiset ja keskinäiset levottomuudet pahenevat, huolenaiheet syvenevät. Maassamme päivitellään – erilaisista motiiveista ja näkökulmista – mitä on tapahtunut sille Suomelle, jonka tunsimme.

Tämä kirjoitus on tarkoituksellisesti lyhyt. Pituus on kannanotto. Jyrkät manifestit ja kaikkialle lonkeronsa ulottava somemölinä ovat päässeet osoittamaan, mihin niistä on.

Continue reading

Snowden, Assange ja Manning, aikamme sankarit

Viime vuoden toukokuun 1. päivä Aleksanderplatzille Berliiniin kohosi kolme pronssipatsasta. Toisin kuin pronssipatsaat yleensä, nämä eivät olleet ratsun selässä tai kantaneet sodan ja väkivallan symboleita yllään. Patsaat seisoivat kolmen arkisen tuolin päällä rivissä ja niillä kaikilla oli identtiset, vangin haalareita muistuttavat vaatteet päällä.

Patsaiden vieressä oli neljäs, tyhjä, tuoli. Se oli kansalaisen tuoli. Meidän tuoli. Viesti oli selvä: Meistä kuka tahansa voisi olla seuraava sankari, kuten Edward Snowden, Julian Assange tai Chelsea Manning – kolmikko, joka oltiin nyt ikuistettu pronssiin.

Tyhjä tuoli on samalla myös haaste. Arkisuudessaan se muistuttaa meitä niistä tuoleista, joilla istumme päivittäin koneisiimme katsoen. Työmme, harrastuksemme ja rakkaimmat muistomme katsovat meitä takaisin, mutta hyvin usein nykyään myös joku muu – ilman lupaa.

Continue reading

Kunnioita karmivaa vanhempaasi?!

Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

Kautta vuosien olen pohtinut, miksi suhteet juuri omiin vanhempiin ovat paikoitellen niin tavattoman vaikeita. Kuinka paljon ahdistusta, pettymystä, myötähäpeää ja häpeää, vihaa, torjuntaa, halveksuntaa, kaikenlaista tuskaa me liitämmekään juuri vanhempiimme.

Ehkä kyse on lopulta vain siitä, kuinka äärettömän vaikeaa on kohdata silmästä silmään kaksi erilaista totuutta: kuinka samankaltainen onkaan vanhempansa kanssa – ja toisaalta, kuinka erilainen onkaan. Continue reading