Author: Aku Visala

Vihdoinkin kotona – Star Wars: The Force Awakens

Aku Visala arvioi uuden Star Wars: The Force Awakensin (vailla spoilereita). Hän kertoo pimeän uhan hälvenemisestä ja kuinka elokuva palauttaa Star Warsin juurilleen. The Force Awakens on makean nostalginen, mutta tämä on myös elokuvan ongelma.

Pitäisi asua kuussa ja lukea vain Savon Sanomia välttääkseen joka puolelta tunkevan Star Wars -kuumeen.

Ei tunnu väärältä sanoa, että J. J. Abramsin ohjaamaa Star Wars -saagan rebuuttaavaa A Force Awakensia on odotettu kuin Endorin kuuta nousevaa niin nörttipiireissä kuin kaikkien muidenkin populaarikulttuurin kuluttajien keskuudessa. Continue reading →

Mad Max: Fury Road – Rytinää ja rikkinäisyyden filosofiaa

Uusi Mad Max: Fury Road on saapunut valkokankaalle. Aku Visala kertoo arviossaan, kuinka tiukan toimintaelokuvan kuoren alle on ladattu varsin paljon sisältöä. Mitä tapahtuu, kun maailma rikkoutuu?

Vanhana toimintaelokuvien harrastajana minua hirvittää aina, kun klassikkoja väen vängällä väännetään uuteen, 2010-luvun asuun. Uudelleenfilmatisointien historia on varsin surullinen, vaikka poikkeuksiakin on.

Australialaisen George Millerin Mad Max –elokuvat (1979, 1982, 1985) ovat toimintaklassikoita: rähmäisiä ja vauhdikkaita tykityksiä, jotka ovat enemmän b-elokuvia kuin tyyliteltyjä Hollywood kassamagneetteja.

Mad Maxit olivat kuitenkin enemmän kuin pelkkää toimintaa. Niiden postapokalyptinen visio puhutteli ihmisiä syvästi ja ne synnyttivät kokonaisen uuden genren. Tuhansien halpakopioiden lisäksi postapokalyptisesta rappiomaailmasta tuli ilmiö myös tietokonepelien maailmassa. Tuskin olisi olemassa esimerkiksi merkittävää Fallout–pelien sarjaa ilman Mad Maxia.

Nyt, 30 vuoden jälkeen, George Miller on jälleen ohjaimissa. Minun ei olisi tarvinnut olla huolissani. Continue reading →

American Sniper: sotahullu vai sankari?

Onko American Sniper, Chris Kyle, sotahullu vai aito amerikkalainen sankari? Aku Visala tarkastelee Clint Eastwoodin ohjaamaa American Sniper–elokuvaa ja sotilaan hyveitä.

Olin viime vuoden marraskuussa Yhdysvalloissa työasioissa ja ystäviä tapaamassa. Vietin viikonlopun kaverini mökillä Michiganin perämetsissä. Paikan päällä ei juuri ollut tekemistä: lumi saartoi meidät ja pakkasta oli yli 20 astetta. Löysin kuitenkin sattumalta hyllystä Chris Kylen omaelämänkerran American Sniper, jonka sitten takkatulen loisteessa lukaisin läpi.

Ammuntaa monia vuosia aktiivisesti harrastaneena olen aina ollut kiinnostunut tarkka-ampujista. Kirjassa oli kuitenkin muutakin kiinnostavaa: itse Chris Kyle.

Continue reading →

Kuka katselee robotin silmin? Persoonista ja aivosoluista

Oletko sinä persoona? Oletko vapaa tekemään valintoja? Oletko edes todella olemassa? Nämä vaikeat filosofiset kysymykset ovat lopulta meidän kaikkien kysymyksiä. Nyt niihin on tarjolla myös vastauksia.

Jos pystyisimme rakentamaan ihmisenkaltaisen robotin, mitä tapahtuisi tämän robotin tullessa käyttöikänsä päähän? Kuolisiko joku vai olisiko kyseessä vain mekanismin rikkoutuminen?

Millä tavalla tällainen robotti sitten eroaisi minusta itsestäni, sillä olenhan itsekin eräänlainen hermosoluista, luista ja nesteistä koostuva kone? Vai olenko?

Continue reading →

Robocop: Minuuden salaisuudet

Uusi Robocop on keskinkertainen elokuva, mutta se käsittelee yllättävän kiinnostavasti filosofisia kysymyksiä: persoonaa, vapaata tahtoa, sielua.

Niskakarvani nousevat aina pystyyn, kun 80-luvun klassikko yritetään siirtää 2010-luvulle. Total Recall vuosimallia 2012 oli hajuton ja hengetön yritys tavoittaa alkuperäisen, Paul Verhoevenin ohjaaman Total Recallin (1990) vimmainen ja visvainen rytinä. Suutariksi jäi.

Vuonna 2014 otettiin käsittelyyn toinen, vähintäänkin yhtä visvainen ja vimmainen Paul Verhoeven klassikko, Robocop (1987). Kuultuani asiasta ensi kertaa mietin, miksi ihmeessä miksi tätäkin yritettiin. Leffan nähtyäni mietin sitä vieläkin.

Keskinkertaisuudestaan huolimatta elokuvassa käsitellään kuitenkin yllättävän mielenkiintoisesti teemoja, joita voisi pitää mielenfilosofiaan kuuluvina.

Continue reading →

Isänmaallisuus ja sen vääristymät

Isänmaallisuus on Suomessa politisoitunut. Yhdellä laidalla ovat karvalakkinationalistit ja ”isänmaan ystävät” ja toisella taas abstraktia tasa-arvoa ajavat suomalaisuuden halveksijat. Hyvejohtajuus pyysi filosofia apuun. Mitä on terve kotiseuturakkaus? Mitkä ovat sen vääristymiä?

Minua voisi jo alkaa kutsua ulkosuomalaiseksi. Meneillään on viides vuosi ulkomailla. Neljä vuotta Oxfordin keskiaikaista yliopistoa Englannissa teki maalaispojasta maailmankansalaisen. Nyt kotini on Yhdysvalloissa. Continue reading →

Django: Kätemme ovat likaiset

Quentin Tarantinon uusi elokuva Django Unchained on vihainen kostotarina, jossa orja maksaa isännilleen potut pottuina. Aku Visala kertoo, miksi häntä hävetti poistua elokuvateatterista – ja miksi meidän pitäisi tuntea samoin.

Kultaisella 80-luvulla saapui mies Etelä-Koreasta Floridaan. Hän oli pennitön siirtolainen mutta tunsi taekwondon salat. Voittaen vaikeutensa, kieliongelmat ja köyhyyden miehestä tuli taekwondon opettaja, konsultti ja self-help-guru. Hänen nimensä oli Y. K. Kim.

Kim sai mahdollisuuden tehdä elokuvan, kun ö-luokan ninjaleffojen tekijä Robert Park näki hänet viuhtomassa potkuja korealaisessa talk showssa. Syntyi elokuva nimeltä Miami Connection (1987) – elokuva, joka oli niin surkea, että sitä ei juuri levitetty Orlandon ulkopuolelle, joten se unohtui 25 vuodeksi. Continue reading →

Skyfall: James Bond ja isänmaallisuuden hyve

 

Skyfall palauttaa James Bondin kuoleman partaalta, sopivasti Bond-elokuvien 50. juhlavuoden kunniaksi. Skyfall ei ainoastaan tuo aivan uutta virtaa väsähtäneeseen saagaan, vaan se myös palaa James Bondin juurille. Bondin paluu opettaa jotakin isänmaallisuuden hyveestä – tai Britannian tapauksessa äidinmaallisuuden.   

Sekä yleisö että kriitikot ottivat omakseen Casino Royalen (2006), joka käynnisti James Bondin saagan jälleen kerran. Casino Royale esitteli myös uuden Bondin, Daniel Craigin. Tällä kertaa Bond kuvattiin enemmän rujona salamurhaajana kuin tyyliteltynä kosmopoliittina. Continue reading →

Loukkaantumisen opas: Tulisiko loukkauksia oppia sietämään?

Minkälainen on loukkaantumisen logiikka? Pitääkö meidän edistää totuutta, vaikka joku voi loukkaantua? Tulisiko loukkauksia oppia sietämään?

Viime keväänä englantilainen koomikko ja näyttelijä Ricky Gervais esiintyi lehden kannessa ristiinnaulittuna ilman paitaa, ja hänen rintaansa oli kirjoitettu isolla ”Ateisti”. Vieressä oli lainaus haastattelusta, jossa Gervais oli sanonut, että hänellä on oikeus loukata ja uskovaisilla on oikeus loukkaantua.

Gervais on ainakin Iso-Britanniassa tunnettu ateisti, ja useat hänen stand-up rutiininsa irvailevat uskonnoille. Tämä on nähtävästi loukannut joitakuita. Continue reading →

Akatemian paheista

Hyvä ajattelu edellyttää moraalista selkärankaa, jonka pettäminen johtaa myös älyllisiin paheisiin, sanoo filosofi Aku Visala. Hän neuvoo, miten akatemian paheista pääsee eroon.

Olin jonkin aikaa sitten tunnetun brittifilosofin, Basil Mitchellin, hautajaisissa Oxfordissa.

Hautajaisissa useampi Mitchellin kollega muisteli häntä lämpimästi esikuvallisena ajattelijana ja ihmisenä. Vaikka Mitchell tunnettiin kristillisestä vakaumuksestaan, hänen älyllistä avoimuuttaan ihailtiin ja kunnioitettiin. Hän halusi ymmärtää vastustajiaan mahdollisimman hyvin ja parantaa heidän argumenttejaan. Mitchell osoitti kunnioitusta niillekin, jotka eivät voineet sietää hänen omia älyllisiä ja moraalisia (ja uskonnollisia) näkemyksiään.

Basil Mitchell on hyvä esimerkki älyllisten ja moraalisten hyveiden yhteenkuuluvuudesta. Continue reading →

Käännyttämisen hyveestä

Käännyttäminen, oikeassa olemisen pakko ja tuomitseminen ovat kaikki pahasta. Eikö? Kirjoittaja väittää, että ne ovat kaikki hyvästä. Moraalia ja totuutta ei voi hylätä ampumatta itseään jalkaan.

Melkein kaikki ihmiset näyttävät ajattelevan, että käännyttäminen, oikeassa olemisen pakko ja tuomitseminen ovat pahoja asioita. Julkisessa keskustelussa asia on selvä: ketään ei saa tuomita, vielä vähemmän käännyttää missään nimessä, ja jos jollakin on oikeassa olemisen pakko, tätä tyyppiä pitää välttää.

Minulla on kaksi ongelmaa. Ensimmäinen ongelma on näitä termejä koskeva epäselvyys: millaisista toiminnoista tässä oikein puhutaan? Toinen ongelmani on, että käännyttäminen, oikeassa olemisen pakko ja tuomitseminen ovat mielestäni hyviä asioita. Continue reading →

Jokamiehen nousu ja tuho: Casinon Las Vegas ja johtajan paheet

Legendaarisessa Casino-elokuvassa on kaksi hyvin erilaista johtajatyyppiä, hyveiden ja paheiden yhdistelmiä molemmat. Casino on saaga, joka johtaa Las Vegasin sydämeen, ihmisen sydämeen. Ahneus, himo ja muut jokamiehen paheet lopulta aiheuttavat sen tuhon. 

Nyt kun Martin Scorsesen uusi, kovasti ylistetty Hugo on juuri teattereissa, on hyvä aika kääntää katse taaksepäin ja tarkastella miehen vanhempaa mestariteosta, Casinoa (1996). Continue reading →

Rohkeus eli taito ottaa iskuja vastaan

Elokuva-analyysi toimintapätkistä Real Steel (2011) ja Redbelt (2008). Elokuvia yhdistää niiden Rocky-hetket: tilanteet, joissa päähenkilöiden uskollisuutta omalle kutsumukselle koetellaan. Edes hyveellinen mies tai nainen ei selviä yksin, rohkeimmankin tahto horjuu toisinaan.

Sydäntämme liikuttaa, kun näemme altavastaajan nousevan voittoon vastoinkäymisistä huolimatta; kun kova työ palkitaan ja uusi sankari nousee esiin. Kuka ei voisi väittää iloitsevansa Rocky Balboan puolesta, kun hän taistelee vastustajaansa sekä omaa ja muiden epäkunnioitusta vastaan? Hän ei ehkä voita lopussa itse ottelua mutta hän voittaa oman itsensä ja muiden kunnioituksen. Continue reading →

Kaameat Kaameat pomot

Kaameat pomot (Horrible Bosses, 2011) oli kaameaa katsottavaa.

Oletko joskus joutunut työskentelemään ärsyttävien henkilöiden kanssa tai pahimmillaan heidän alaisuudessaan? Veikkaan, että hyvin monilla on kokemusta siitä, kun esimies ei ole paikkansa arvoinen. Joku ahdistelee rivouksilla, toinen on laiska eikä välitä alaisistaan, kolmas orjapiiskuri ja narsisti. Näistä henkilöistä ja heidän vaikutuksestaan alaisiinsa saisi varmasti aikaan hyvän elokuvan: draamaa, huumoria ja ärsyttäviä tyyppejä.

Tämä elokuva ei kuitenkaan ole se elokuva. Continue reading →