Populistinen viestintä – ja mitä siitä voi oppia?

Vuonna 2014 on EU-vaalit. Onko niin että populistit juhlivat niissä ja miksi?

Metro Simplon, Pariisi. Arabiankieliset halal-lihan kauppiaiden huudot sekoittuvat liikenteen meteliin, romaninainen hymyilee huonoilla hampailla pieni lapsi sylissään, kurkkua ahdistaa pistävä virtsan haju.

Kulmakuppilassa kahvilaa pitävä arabimies mies pui nyrkkiä. ”Sarkozy, Merkel, Putin – kaikki ovat juonessa meitä vastaan! Minä sanon, Poujade oli oikeassa, Marine Le Pen on oikeassa! Eurooppaa ei enää ole!” Purkaus on osoitettu paitsi tiskiin nojaileville miehille, myös Catherine Ashtonille, joka puhuu baarin nurkassa olevassa televisiossa. Continue reading

Takaisin Stalingradiin – pathos ja ethos Ranskan presidentinvaaleissa

Ranskan presidentinvaalien (22.4.) kolmas sija, josta käydään kamppailua sovinnaiseksi naamioidun äärioikeiston ja militantin vasemmistopopulismin välillä, ei ole vähäpätöinen. Se näyttää suunnan populismille Euroopassa.

”Ah, tiedättekös, tämä on vaikeaa minulle, olenhan blondi”, Marine Le Pen naurahtaa.

”Hän on niin mukava”, hollantilainen toimittajaystäväni Marijn huokaa.

Ystäväni kertoo innostuneena siitä, kun Marine Le Pen söi bistrossa kokonaisen aterian jälkiruokineen kaikkineen, vetäytyi tuolissaan taaksepäin ja pisti tupakaksi. (Ranskattaret syövät eivätkä liho on urbaani legenda, kyllä he lihovat jos syövät.) Ei diivan oikkuja, vaan seksikkään käheä ääni ja taipumus tarjota toimittajillekin. Continue reading