Hyvejohtajuus.fi — Johtajuudesta elämäntapa

Olen aina pitänyt Esa Saarista fiksuna tyhjänpuhujana. En tosin enää.

Oikeastaan tämän jutun lähtökohta ei ole Esa Saarinen vaan Howard Gardner – tuo maailmankuulu monien älykkyyksien (multiple intelligences) teorian kehittäjä. Hän vieraili toukokuun lopulla puhumassa Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) järjestämässä tilaisuudessa hyvän työn tekijöistä. Panelisteina olivat läsnä Sari Baldauf ja Esa Saarinen.

Tarkempi käännös Gardnerin projektista olisi kenties hyvän työskentelyn elementit, mutta se ei kuulostaisi lainkaan yhtä napakalta suomen kielellä. Kyse on siis 1990-luvulla aloitetusta tutkimushankkeesta The Elements of Good Work, jonka tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät saavat ihmiset omistautumaan työlleen ja pitämään siitä.

Kysymys on äärimmäisen ajankohtainen. Toisaalta pohditaan ikääntyvän väestön työssä jaksamisesta, toisaalta huolia herättää nuorison asenne työskentelyä kohtaan. Johtajilla on edessä suuria haasteita. Lue lisää »

Sanotaan, että Suomi on sääntöuskovaisuuden luvattu maa. Muuhun maailmaan verrattuna olemme poikkeuksellisen kuuliaisia sääntöjen noudattajia. Jalankulkijat odottavat valojen vaihtumista, vaikka autoja ei olisi tulossa (ehkä tästä tosin on alettu lipsua viime aikoina).

Sosiologinen matkailija

On mielenkiintoista havainnoida eri kulttuurien asenteita sääntöjä kohtaan. Olen pariin otteeseen viettänyt pääsiäistä Roomassa. Kokemus on hengellisesti mahtava – ja sosiologisesti opettavainen.

Lue lisää »

Taide yleensä herättää vahvoja tunteita. Onko se hyvä vai paha asia? Hyveteorian mukaan se riippuu tapauksesta.

Vuosia sitten luin erään taidehistorioitsijan väittävän, että Pablo Picasson taide kulki käsi kädessä hänen moraalisen elämänsä kanssa.

Etenkin kun hänen ihmissuhteensa – erityisesti avioliittonsa – olivat kunnossa, hänen taiteensa oli lähes perinteistä ja realistista (Picasso osasi myös maalata). Mutta hänen suhteidensa rikkoutuessa ja hänen langetessaan elostelijan elämään, Picasso turvautui kubismiin ja surrealismiin.

En osaa arvioida väitteen todenmukaisuutta. Mutta on helppo kuvitella, että taiteesta voi tulla keino paeta todellisuutta ja ikään kuin pakottaa todellisuus omaan, väärentyneeseen visioon asioista sen sijaan, että mukautuisi itse todellisuuteen.

Lue lisää »

Onko karismaattisuus kansankiihotusta vai todellista suuruutta? Ehkä molempia. Aito karisma viittaa jonkinlaiseen Jumalan kaltaisuuteen. Sitä vahvistavat erityisesti nöyryyden ja suurisieluisuuden hyveet.

Karismaattinen auktoriteetti ja johtajuus

Sana ”karisma” (kreikk. kharisma) tarkoitti alunperin tietynlaista jumalallista tai Jumalalta tulevaa lahjaa. Se sai erityisen paikan nykyajattelussa sosiologi Max Weberin ”karismaattisen auktoriteetin” käsitteessä. Weberin mukaan karismaattisuus on henkilön ominaisuus, jonka ansiosta hän erottuu joukosta ja hänellä ajatellaan olevan yliluonnollisia, yli-inhimillisiä tai ainakin erityislaatuisia voimia tai kykyjä, joita pidetään jumalallisina tai esimerkillisinä ja joiden vuoksi muut suhtautuvat häneen johtajana. [1]

Weberin käsite viittaa kieltämättä johonkin hyvin erityiseen. Yleisessä kielenkäytössä karismaattisuus ymmärretään usein laajemmin. Karismaattisuudesta voidaan puhua esimerkiksi silloin, kun tietty henkilö ”valloittavan persoonallisuutensa” ansiosta saa muut psykologisesti valtaansa. Lue lisää »

Johtajuus vaatii rentoutumista. Mutta tuloksekas rentoutuminen edellyttää hyveitä. Ilman niitä ihminen vaappuu epävakaasti työnarkomanian ja laiskottelun välillä löytämättä koskaan asian ydintä.

Paradoksi: miten moni sanookaan lähteneensä lomalle väsyneenä ja palanneensa vielä väsyneempänä.

Rentoutumisen tarve

Työnarkomania, jatkuvat ylityöt, rästit, paineet, sähköpostit ja dokumentit päivällisellä ja yömyöhällä… Joskus miehen pitää tehdä mitä miehen pitää tehdä – mutta rajansa kaikella.

Ihminen, joka ei osaa rentoutua, ei osaa elää kuin ihminen. En tietenkään yritä puolustella laiskottelua. Mutta ihminen ei ole väsymätön kone, vaan sielun ja ruumiin kokonaisuus, joka tarvitsee toistuvaa uudistumista.

Kirjassaan The 7 Habits of Highly Effective People (suom. Tie menestykseen, s. 302) Stephen Covey kuvaa sisäisen uudistumisen tarvetta hauskalla tarinalla:

Oletetaan, että tapaat metsässä miehen, joka sahaa puuta nurin hiki hatussa.
”Mitä sinä teet?” kysyt häneltä.
”Etkö näe?” kuuluu kärttyinen vastaus. ”Kaadan puuta.”
”Näytät väsyneeltä!” sinä huudahdat. ”Kuinka kauan olet jo sahannut?”
”Kuudetta tuntia”, mies vastaa, ”ja olen aivan poikki! Tämä on kovaa hommaa.”
”Mikset sitten pidä muutaman minuutin taukoa ja teroita sahaasi?” kysyt. ”Varmasti työ sujuisi silloin ripeämmin.”
”Ei minulla ole aikaa sellaiseen”, mies virkkaa painokkaasti. ”Minun täytyy sahata!”

Lue lisää »

Viisi päivää erämaassa panivat miettimään kärsivällisyyden hyvettä.

Palasin juuri viiden päivän vaellukselta Lapista. Hullun hommaa. Mutta antoisaa ja opettavaista.

Rinteillä tepastellessa oli aikaa pohtia jos jonkinlaisia asioita, pieniä ja suuria. Erityisellä tavalla jäivät mieleen käytännölliset oppitunnit kärsivällisyydestä ja kestävyydestä.

Kestävyyden koulussa

Kärsivällisyys joutuu nimittäin vaelluksella usein koetukselle. Minuun teki vilpittömästi vaikutuksen porukkamme jatkuva positiivisuus: henki oli aina myönteinen ja kannustava, ei koskaan kritisoiva ja valittava, vaikka joskus kohtasimmekin vaikeuksia ja uupumusta.

Lue lisää »

Onko pörssikulttuuri johtanut kestämättömän ahneuden kulttuuriin? Miten muuttaa yritystoiminnan arvoja?

Talouskriisi on herättänyt keskustelua johtajuuden ja yritystoiminnan arvoista. Onko kaikki muuttunut ahneudeksi? Missä on menty vikaan, mitä pitäisi korjata ja miten?

En väitä, että voitto ja sen tavoittelu olisivat pahoja asioita sinänsä. On kuitenkin syytä kysyä, miten suuri rooli sillä tulisi olla terveessä yritystoiminnassa. Haaste on siinä, että yritysten ohjausjärjestelmät keskittyvät numeerisiin kasvulukuihin moraalisesti itseisarvoisten tavoitteiden kustannuksella.

Lue lisää »

Kuvittele, että saavut hautajaisiin, ja arkussa makaat sinä itse. Millaisia muistopuheita sinusta pidetään? Ajatusleikki auttaa kysymään, mikä on elämämme tavoite.

Teoksessaan 7 Habits of Highly Effective People (suom. Tie menestykseen) Stephen Covey esittää seitsemän toimintatapaa, joita hän pitää aidon tuloksellisuuden olennaisina osina. Toinen toimintatapa kuuluu: Aloita tavoite mielessäsi.

Se voi kuulostaa itsestään selvältä, mutta on kaikkea muuta. Covey tekee lukijalle ajatuskokeen: kuvittele, että saavut hautajaisiin, ja arkussa makaat sinä itse… Miten toivoisit muistopuheita pitävien henkilöiden kuvailevan sinua? Millainen aviopuoliso ja vanhempi olit? Millainen poika tai tytär? Millainen ystävä? Millainen työtoveri?

Tämä ajatusleikki ei ole Coveyn oma keksintö. Lukuisat pyhimykset ovat pitäneet kuolemaa – ja tuonpuoleista elämää – mitä hedelmällisimpänä mietiskelyn aiheena. Se auttaa kysymään, mikä todella on elämämme ja toimintamme tavoite. Eikä kyse ole siitä, mitä haluaisit muiden ajattelevan sinusta, vaan siitä, millainen todella haluaisit olla.

Lue lisää »

Nettiaika on luonut infoähkyn. Miten selvitä päivästä tuhlaamatta ajan lahjaa? Studiositas ja curiositas ovat vanhoja käsitteitä, mutta eivät vanhentuneita. Miten ne liittyvät Facebookiin?

Luin mielenkiintoisen uutisen. Siinä kerrottiin tutkijoiden havainneen, että internetissä surffaileminen vaikuttaa kielteisesti nuorten opiskelukykyyn. Kyse ei tutkijoiden mukaan ole vain lukutaidosta, vaan kyvystä keskittyä ja syventyä asioihin, mennä pintaa syvemmälle.

Meissä, nettiajan ihmisissä, tuollainen uutinen voi synnyttää puolustusreaktion. Mutta se voi myös herättää: ehkä kyse ei olekaan vain tekniikasta. Ehkä sama pätee nykyiseen “infoähkyyn” laajemminkin.

Eikä se koske vain nuoria.

Lue lisää »

Huumorintaju ei ole vain ulkoinen taito, kyky sutkautella hauskoja vitsejä. Se on hyve, jonka juuret ulottuvat syvälle henkilön luonteeseen.

Olen viime aikoina lukenut Thomas Moren elämäkertaa (Gerard Wegemer: Thomas More. A Portrait of Courage). Kirjoittajan maalaama henkilökuva korostaa Moren positiivista elämänasennetta ja hyvää huumorintajua.

Kuuluisa humanisti-kirjailija-valtiomies-pyhimys oli paitsi sivistynyt renesanssi-ihminen myös harvinaisen hauska seuramies. More oli 1500-lukulaisen Lontoon kuuluisimpia ihmisiä, jota arvostivat niin älymystö ja virkamiehistö kuin tavalliset kaduntallaajatkin. Mikä tilaus huumorintajulle olisikaan rakkaassa Suomessamme, tosikkojen luvatussa maassa.

Huumorin taito

Thomas More ei ollut vain luonnostaan lahjakas ja huumorintajuinen. Hän itse asiassa “opiskeli” huumoria, nimittäin osana klassista retoriikkaa. More ymmärsi, että huumorin tuomalla lempeydellä voidaan tuoda arkeen tarpeellista kepeyttä ja leikkisyyttä. Etenkin kun hänen täytyi virkansa puolesta välittää toisille jokin kova viesti, hän pyrki pukemaan asian siten, että isku olisi mahdollisimman pehmeä.

Mutta huumorintaju ei ole – eikä se ollut Morellekaan – vain ulkoinen taito, kyky sutkautella hauskoja vitsejä. Se on hyve, jonka juuret ulottuvat syvälle henkilön luonteeseen. Lue lisää »

Harvemmin tulee ajatelleeksi, että ystävyys on hyve. Hyveen olemukseen kuuluu se, että siinä voi kasvaa. Mutta ystävyydellä on myös riskinsä.

Tuttavani aloitti hiljattain koulunopettajana. Eräänä päivänä hänen kollegansa opasti häntä: opettaja ei saa olla oppilaiden ystävä. Tuttavani joutui hämilleen: hänhän halusi nimenomaan olla lasten ystävä – aikuinen ja auktoriteetti tietenkin, mutta myös ystävä.

Tapaus ei liene ainutlaatuinen. Myös aikuisten maailmasta löytyy vastaavaa. Kuinka moni voi sanoa olevansa esimiehensä taikka alaistensa ystävä? Toisaalta ystävyys on niin luonnollinen asia, että varsin moni jäykkä ja pinnallinen tuttavuus voisi syventyä ystävyydeksi, jos osapuolet niin haluaisivat.

“Ilman ystäviä ei kukaan tahtoisi elää”

Kaikki tarvitsevat ystäviä. Aristoteles aloittaa ystävyyttä käsittelevän kommentaarinsa toteamalla, että ystävyys on “mitä välttämättömintä elämiselle, sillä ilman ystäviä ei kukaan tahtoisi elää, vaikka hänelle olisi kaikki muu hyvä” (Nikomakhoksen etiikka, kirja VIII, luku 1).

Täällä Suomessa ongelma on ehkä siinä, että usein suhtaudumme ystävyyteen varsin passiivisesti. Oletamme, että ystävyys on asia, joka vain “tulee vastaan” — siis jos on tullakseen. Ajattelemme, että ystävyys riippuu ennen kaikkea toisesta henkilöstä, hänen luonteestaan ja asenteestaan minuun.

Riippuuko ystävyys ennen kaikkea toisesta? Kyllä ja ei. Lue lisää »

Att bli älskad är stort
Bara att älska är större
(Lisa Ekdahl)

Joulu lienee kaikista juhlista selvimmin perheen ja yhdessäolon juhla. Ei siis ole ihme, että nekin jotka eivät joulun uskonnollista merkitystä ymmärrä tai tunnusta, aina uudelleen kokevat sen erityisenä ajankohtana. Ihminen ei nimittäin voi elää ilman ystävyyttä ja perhettä, ilman rakkautta.

Rakkaus: itsestäänselvä mysteeri

Mutta mitä rakkaus oikeastaan tarkoittaa?

Rakkaus on helpon vaikea puheenaihe. Tiedämme siitä enemmän kuin huomaammekaan, mutta silti ymmärrämme sitä aivan liian vähän. Haluaisimme kuulla siitä puhuttavan useamminkin, mutta itse emme oikein kehtaa puhua siitä. Se on johtava teema musiikissa, kirjallisuudessa ja näyttämöllä, mutta olemme kadottamassa sen syvimmän olemuksen.

Suuren haasteet tuottaa se, että käytämme yhtä ainutta sanaa niin monissa eri merkityksissä. Viihdekulttuurin läpitunkema sentimentaalinen käsitys rakkaudesta eräänlaisena psykofyysisenä tilana eroaa merkittävästi rakastamisen käsitteestä, joka on pikemminkin tekoja kuin tunteita. Mutta toisaalta sentimentaalista rakkautta ei voi niin vain heittää syrjään, koska siinäkin on totuuden siemen.

Lue lisää »