Hiljaisuus ei ole ihan yksinkertainen käsite. Monille hiljaisuus tarkoittaa ulkoista äänettömyyttä, melun puutetta. Se on kyllä sitäkin. Ja se on myös paljon muuta.
Pari vuotta sitten olin joulun alla eläkkeellä. Olin siis retriitissä. Silloin tarjosin lukijoille haasteen ja kysyin, kuka uskaltaisi tehdä saman vuonna 2012. Itse otin haasteen taas vastaan: vietin viime viikolla viisi päivää hiljaisessa retriitissä. Hiljaisuudessa opin kuuntelemaan.
Retriitti tarjoaa monta hyvää antia. Yksi tärkeimmistä on hiljaisuus. Hiljaisuudessa ihminen löytää itsensä sellaisena kuin hän aidosti on riisuttuna kaikista turhista koristeista. Ihminen on yksin itsensä kanssa – ja jos haluaa (suosittelen) kaksin Jumalan kanssa.
Retriitissä halusin tehdä henkisen ”ruumiinavauksen”: halusin avata sieluni syvimmätkin nurkat. Sitä varten hain ulkoista hiljaisuutta. Mutta pian huomasin tarvitsevani varsinkin sisäistä hiljaisuutta, sillä ymmärsin, mitä hiljaisuus aidosti tarkoittaa. Selitän, mitä tarkoitan.
Mitä teemme, kun haluamme tarkasti kuunnella jotakin? Hiljenemme. ”Tsss! Hiljaa…” – sanomme, kun haluamme kuulla jotakin esimerkiksi ollessamme metsässä tai luennolla. Kun taas katsomme televisiota ja joku puhuu taustalla, emme yleensä nosta television ääntä, vaan pyydämme muita puhumaan hiljaa.
Mutta sisäistä hiljaisuutta ei ole niin helppoa saavuttaa. Miksi? Ensinnäkin koska ihmisellä saattaa olla väärä käsitys hiljaisuudesta. Hiljaisuus tarkoittaa monille ainoastaan äänetöntä tyhjiötä. Tämä korostuu nykymaailmassa, kun ärsykkeitä tulee koko ajan. En tarkoita ainoastaan ääniä vaan kaikenlaisia ärsykkeitä: näön, maun, muiden aistien, muistin ja mielikuvituksenkin ärsykkeitä.
Meidän on vaikea sekä olla hiljaa että olla hiljaisessa paikassa.
Miten voimme hallita ärsykkeiden tulvaa? Yksi ratkaisu nousi retriitin aikana ylitse muiden: itsehillinnän hyve, joka auttaa meitä ohjaamaan mielihalujamme ja taipumuksiamme arvokkaiden tavoitteiden suuntaan.
Itsehillintä auttaa meitä sulkemaan sielumme ovet niille ärsykkeille, jotka eivät ole meille hyväksi, ja taas avaamaan ne niille, jotka ovat arvokkaita, ja nauttimaan niistä täysin. Itsehillintä auttaa meitä kuuntelemaan, näkemään, maistamaan… se auttaa meitä aistimaan. Itsehillintä auttaa meitä muistamaan.
Hillittömyydessä ei ole sijaa hiljaisuudelle vaan ainoastaan itsekeskeisille ”himoille”, jotka palvelevat ainoastaan omien mielihalujemme oikkuja ja tekee meistä oman maailmamme keskipisteen. Toisaalta itsehillinnän ansiosta sisällämme vallitsee parhaiten vastaanottavainen hiljaisuus, joka janoaa jotakin tavoittelemisen arvoista.
Vastaanotto tekee kuulemisesta kuuntelemista. Siksi hiljaisuus on kuuntelemista. Siksi hiljaisuus on kommunikaatiota.
Sisäinen hiljaisuus ei siis ole yksinäisyyttä vaan avoimuutta muille, tasapainoista avoimuutta ympäröivään maailmaan.
Itsehillinnän ansiosta sisäinen hiljaisuus puhdistaa himomme palavaksi innoksi ja jalostaa mielihalumme aidoksi tahdon voimaksi. Sisäinen hiljaisuus mahdollistaa kontemplaation. Ja kyky kontemploida on välttämätön oman persoonallisuuden kehittämiseksi.
Nyt alkavat joulukiireet, joita seuraa joulurauha. Ehkä viimeistään silloin voimme yrittää hakea sitä sisäistä vastaanottavaista hiljaisuutta, joka auttaa meitä huomaamaan paljon hyvää muissa… edes kerran vuodessa. Joulun sanoma kannustaa meitä siihen.
