Sin City: Pahan kaupungin pahat ihmiset

”Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista.” Ja hitot. Robert Rodriguezin Sin Cityssä toiset ovat toistaan pahempia.  

Frank Millerin sarjakuvaan perustuva elokuva Sin City: A Dame to Kill For jatkaa tyylillisesti ja tarinallisesti siitä mihin edellisessä osassa jäätiin. Syntisessä kaupungissa elää kituuttaa joukko ihmisiä, joista ei löydy juurikaan hyvää sanottavaa. Millerin sarjakuva on inhorealistinen: korruptio ulottaa lonkeronsa joka puolelle. Puhtaita sieluja ei ole. Nancyn (Jessica Alba) kertojanääni kertoo syyn: tämä kaupunki vetää jokaisen lokaan. Viattomuus on kuollut, koska sille ei ole elintilaa synnin keskellä. Continue reading

Lone Survivor ja kuolemisen vaikeus

Mitä saadaan, kun yhdistetään Terence Malickin estetiikka, eteerinen postrock ja Die Hard?

Jokainen toiminta-elokuvien ystävä tietää, että Die Hardin kohtaus, jossa Bruce Willis könyää paljasjaloin lasinsirpaleilla edustaa oman genrensä keskeistä kulminaatiopistettä. Kiinnostava sankari on haavoittuva. Kiinnostava sankari on lihaa ja vertaa, vertavuotavaa lihaa. Siksi John McClane on toimintasankarien aatelia. Continue reading

Kapteeni Amerikka vs. Optimus Prime

Elokuva-analyysi toimintapätkistä Kapteeni Amerikka ja Transformers III, joiden digitaaliset tallenteet tulevat markkinoille juuri ennen pukin kiertolennon lähtölaskentaa. Kirjoittaja vertaa elokuvien pääsankarien johtajuuskuvaa toisiinsa. Miksi hän pitää Optimus Primen toimintaa niin vastenmielisenä, että taistelisi mieluummin Kapteeni Amerikan puolella, vaikka se merkitsisi varmaa tappiota?

Jos Kapteeni Amerikka ja Optimus Prime tappelisi, kumpi voittaisi? No tietenkin Optimus Prime. Treenattu ja hivenen geneettisesti paranneltu pojankloppi Brooklynistä tuskin tarjoaisi huomattavaa vastusta galaksin toiselta laidalta kotoisin olevalle satoja tuhansia vuosia vanhalle jättirobotille, joka on iästään huolimatta aika sorjassa kunnossa. Hammastikuksi joutuisi poikarukka. Continue reading

Kotiäitiys: johtamisen erikoiskurssi

Paras koulutukseni tähän arvostettuun ammattiin ei kuitenkaan tullut Suomen 90-luvun alussa ainoasta elokuvaohjaajan oppilaitoksesta eli Taideteollisesta Korkeakoulusta. Varsinaiselle tiimijohtamisen erikoiskurssille pääsin jo ennen opintojani valitessani kolmeksi vuodeksi kotiäitiyden.”

Elokuvaohjaajan työ on johtamisen näköalapaikka. Ihmiset tulevat alaisuuteni keikkatyöhön, ja koska jokainen hyvin hoidettu keikka merkitsee mahdollisuutta uuteen keikkaan, tulevat he vahvalla alamaisasenteella. He tulevat palvelemaan.

Minulla on valta kohdella heitä orjinani tahi asiantuntijoina. Uskokaa tai älkää, mutta molemmat kulttuurit yhä elävät Suomen elokuvamaailmassa. Minä en itse sitä halunnut uskoa, kun kuulin, miten törkeän alistamisen kohteeksi ihmiset ovat valmiit asettumaan saadakseen töitä alalla.

Continue reading