Hihamerkkiepisodin jälkinäytös – JSN:n päätös on väärä ja vaarallinen

Turun Sanomat kertoi viime huhtikuussa, että perussuomalainen eduskunta-avustaja Helena Eronen ehdotti blogissaan ulkomaalaisille hihamerkkejä. Monet muut lehdet toistivat uutisen. Mutta tehtiinkö Erosen kirjoitukselle oikeutta? Kyllä tehtiin, lausui Julkisen sanan neuvosto tuoreessa päätöksessään. Mutta onko päätös oikea? Ei ole, väittää retoriikan asiantuntija Antti Mustakallio.

Julkisen sanan neuvosto (JSN), joukkoviestinnän julkaisijoiden ja toimittajien itsesääntelyelin, on tehnyt päätöksiä keväisestä hihamerkkiuutisoinnista. JSN katsoo, että Turun Sanomat ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

JSN:n päätös on väärä ja seurauksiltaan vaarallinen. Continue reading

Kyynisyys

Kyynikkoa ei saa päästää lähellekään vallankahvaa, ettei hän vahingoittaisi yhteistä hyvää eikä itseään. Kyynisyys on rumaa, mutta onneksi se on myös pois opittavissa.

Kyynisyys. Kyynisyys on rumaa. Se on sananakin ruma.

Kyy-ni-syys.

Omituisella tavalla minua kiehtoo aina se, kun sekä sana että sen kuvaama todellisuus onnistuvat samanaikaisesti olemaan rumia. Kyynisyys on loistoesimerkki tällaisesta. Mieleen tulee muitakin.

Räyhääminen.

Sisälmykset.

Röyhtäys. Continue reading

Johtajan lujuudesta

Hyvän johtajan yksi tuntomerkki on lujuus. Lujuus on hyve, joka sijoittuu löperyyden ja kankeuden välimaastoon. Oikealla tavalla luja johtaja tietää milloin olla luja ja milloin joustava. Norsusta sanotaan, että se voi sekä repiä kärsällään irti puun juurineen että poimia maasta perunalastun murtamatta sitä. 

Meille on luonnollista tarrautua uskomuksiimme, kantoihimme ja teorioihimme varsin voimakkaasti. Me luonnostamme vastustamme muutosta sen suhteen mitä pidämme oikeana.

Tietomme voi kohdistua joko siihen miten ajattelemme asioiden tai sen hetkisen tilanteen olevan, mitä päämäärää meidän tulisi tässä hetkessä tavoitella, sekä sitä mikä on paras tapa pyrkiä tähän päämäärään.

Kun olemme muodostaneet kantamme, emme muuta sitä kovin helposti. Kuten sanoin, tämä on meille luonnollista ja luovuttamaton ehto, jotta voimme ylipäätään toimia tai tehdä minkäänlaisia päätöksiä. Tätä voidaan kutsua ”tiedolliseksi konservatiivisuudeksi”.

Samaan aikaan meissä kuitenkin elää pyrkimys oppia uutta. Opiskelun, keskustelujen, tutkimuksen ja kokemuksen kautta saamme tietoa maailmasta, joka voi haastaa aiemmat kantamme.

Nämä kaksi luontaista halua saavat aikaan meissä usein sisäisiä konfliktitilanteita. Continue reading

Humoristinen hyve

Huumorintaju ei ole vain ulkoinen taito, kyky sutkautella hauskoja vitsejä. Se on hyve, jonka juuret ulottuvat syvälle henkilön luonteeseen.

Olen viime aikoina lukenut Thomas Moren elämäkertaa (Gerard Wegemer: Thomas More. A Portrait of Courage). Kirjoittajan maalaama henkilökuva korostaa Moren positiivista elämänasennetta ja hyvää huumorintajua.

Kuuluisa humanisti-kirjailija-valtiomies-pyhimys oli paitsi sivistynyt renesanssi-ihminen myös harvinaisen hauska seuramies. More oli 1500-lukulaisen Lontoon kuuluisimpia ihmisiä, jota arvostivat niin älymystö ja virkamiehistö kuin tavalliset kaduntallaajatkin. Mikä tilaus huumorintajulle olisikaan rakkaassa Suomessamme, tosikkojen luvatussa maassa.

Huumorin taito

Thomas More ei ollut vain luonnostaan lahjakas ja huumorintajuinen. Hän itse asiassa ”opiskeli” huumoria, nimittäin osana klassista retoriikkaa. More ymmärsi, että huumorin tuomalla lempeydellä voidaan tuoda arkeen tarpeellista kepeyttä ja leikkisyyttä. Etenkin kun hänen täytyi virkansa puolesta välittää toisille jokin kova viesti, hän pyrki pukemaan asian siten, että isku olisi mahdollisimman pehmeä.

Mutta huumorintaju ei ole – eikä se ollut Morellekaan – vain ulkoinen taito, kyky sutkautella hauskoja vitsejä. Se on hyve, jonka juuret ulottuvat syvälle henkilön luonteeseen. Continue reading