Kun opimme lapsena kirjoittamaan, käsiala oli ensin haparoivaa. Vähitellen teksti muuttui selkeämmäksi, ja allekirjoitus oli helppo lukea.
Ajan myötä allekirjoituksemme kului kuin kynnys, jonka yli kuljetaan ahkerasti. Siitä häipyivät pois turhat, helposti kuluvat kohdat. Vain reunat ja oksankohdat jäivät, siis ne osat joista persoonamme on tunnistettavissa.
Allekirjoituksesta ei välttämättä saa enää selvää, mutta se on sulava, ja viiva on epäröimätön. Kauneus on syrjäyttänyt käytännöllisyyden. Continue reading