Olemmeko siirtymässä kohti heikkouskulttuuria?

Olemmeko siirtymässä kohti heikkouskulttuuria?

Ai mitä heikkouskulttuuria?

No, tiedättehän. Kautta maailmanhistorian valta ja voima ovat keskittyneet pääasiassa hyvätuloisille, koulutetuille valkoihoisille miehille. Tämä suhteellisen pieni ihmisryhmä on hallinnut yhteiskuntaa niin poliittisesti, sotilaallisesti, taloudellisesti, uskonnollisesti kuin muillakin tavoilla. Sen lisäksi se on käytännössä kontrolloinut, mistä julkisesti keskustellaan ja miten.

Oikeastaan koko maailmanhistoria onkin ollut voimakulttuuria, jossa henkilön valta ja voima ovat olleet suoraan verrannollisia siihen, minkälainen vaikutus tällä on maailman kulkuun ollut. Jos sinulla oli valtaa, olit tärkeä. Jos ei ollut, huono juttu sinulle.

Continue reading

Kaikuja kolkytluvulta

Liekö länsimaissa sellaista mediaa, jonka sivuilla ei olisi ehditty verrata aikaamme 1930-lukuun. Tuolloin padassa muhisi sekoitus sellaisia aineksia, joista myöhemmin kehkeytyi aikamoinen soppa. Mitä tarkalleen ottaen keitokseen oli heitetty?

Satuin kerran vierailemaan Krakovassa eräänä heinäkuun päivänä, jolloin oli tullut kuluneeksi kaksi vuotta puolalaisen filosofi Leszek Kolakowskin (1927-2009) kuolemasta. Miestä juhlittiin mediassa kansallissankarina, jolla oli ollut merkittävä vaikutus puolalaiseen identiteettiin toisen maailmansodan jälkeen.

Kolakowski oli nuoruudessaan vakaumuksellinen kommunisti ja toimi pitkään filosofianhistorian oppituolin haltijana Varsovan yliopistossa. Myöhemmin (muutaman Neuvostoliittoon suuntautuneen silmiä avaavan vierailun jälkeen) hän pakeni maasta ja toimi muun muassa Oxfordin yliopiston professorina. Tunnetuksi hän tuli aatehistorioitsijana, joka analysoi 1900-luvun tapahtumia viiltävän terävästi ja humoristisesti.

Kesällä sain luettua hänen esseekokoelmansa Is God Happy?, joka sisälsi muun muassa useita hänen sensuroituja tekstejään, joita pidettiin poliittisesti ei-toivottuina kommunistisessa Puolassa sekä aikalaisanalyysejä toisen maailmansodan jälkeisestä Euroopasta.

Minkälaisia huolestuttavia piirteitä Kolakowski näki 1900-luvun historiassa? Yksittäisiin ilmiöihin ja tekoihin ei kannata tarrautua, vaan mennä niiden taakse. Nostan tässä esiin joitakin sellaisia ajattelumalleja, joihin Kolakowski kiinnittää jatkuvasti huomioita ja joita hän pitää tuhoisina niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin kannalta – riippumatta siitä minne sattuu poliittisella janalla sijoittumaan.

Kuulostaako mikään seuraavista tutulta?

”Ihmiset tavoittelevat jotakin yhtä hyvää asiaa niin kiivaasti, että tulevat sokeiksi sille pahalle, jota tuon hyvän tavoitteleminen saa aikaan.”

Elämme piiritetyssä linnakkeessa ja ulkopuolella on vain vihollisia. Kompromissi ei ole koskaan mahdollinen.

Myytti yksimielisyydestä: totuus on yksi ja meillä on se hallussa kokonaan. Omassa joukossamme ei esiinny sävyjä, erimielisyyttä eikä tulkintaeroja. Ideologista puhtautta varjellaan jopa vainoharhaisesti. Jos linjasta livetään, henkilö on heti vihollisen joukoissa.

Tarkoitus pyhittää keinot. Valhe ei ole valhe eikä murha ole murha, jos se tehdään hyvässä tarkoituksessa. Arvot eivät ole objektiivisia, vaan tilannesidonnaisia. Munakasta ei voi tehdä rikkomatta munia.

Monimutkaiseen ongelmaan tarjotaan yksinkertainen vastaus, jonka perusteita ei saa kysyä.

Riippumatta ongelmasta, vastaus siihen on aina yksi ja sama.

Vastustajien argumentteihin vastataan tekemällä heidät naurunalaiseksi ja leimaamalla heidät ali-ihmisiksi, pettureiksi tai mielipuoliksi, ei käsittelemällä heidän huolenaiheitaan, kokemuksiaan tai väitteitään.

Vastustajamme eivät ole tajunneet mitään oikein. Me emme ole tajunneet mitään väärin.

”Meitä” ei voi koskaan syyttää mistään. ”Niitä” tulee syyttää aivan kaikesta.

Jos meissä on jotain vikaa, se johtuu siitä, että emme ole vielä toteuttaneet ideologiaamme täydellisesti ja/tai ajattelussamme on jäänteitä vihollisen ajattelutavasta. Näin ollen myös epäonnistuminen on argumentti aatteemme totuuden puolesta.

Kysymys siitä, mikä on totta, on menettänyt merkityksensä. Totta on se, minkä me haluamme olevan totta. Totuus ei koske sitä millainen maailma on, vaan millaiseksi haluamme maailman muuttaa.

Naiivi ja luja usko omaan aatteeseen, jota mitään fakta ei kykene horjuttamaan.

Yhteiskunnassa ilmenevien epäkohtien parasiitinomainen hyödyntäminen, jossa epäkohta kaadetaan vastustajien niskaan ja oma aate nostetaan ainoaksi mahdolliseksi ratkaisuksi.

Omaa aatetta ei koskaan yritetä todistaa oikeaksi. Riittää, että vastustajan aate vedetään lokaan.

Tieto historiasta, menneisyydestä ja traditioista on pyyhitty pois. Yksilön identiteetti ei nouse enää perinteestä, vaan valtio voi halutessaan määritellä sen aina uudelleen.

Valtion kontrolli ulottuu aina vain syvemmälle ihmisen elämään, jopa siihen miten on sallittua ajatella. Ajatusrikos on yhtä paha kuin todellinen rikos.  

Johtajat ja ideologit antavat mieluummin kaiken tuhoutua, kuin myöntävät olleensa väärässä.

Ja lopuksi: ajatus siitä, että mikään yllä sanottu ei koske minua.

Sen sijaan, että kysymme, olemmeko palanneet 1930-luvulle, voisi myös kysyä lakkasiko 1930-luku koskaan todella olemasta?

(Kuva: A group of women give the Nazi salute on the deck of the Wilhelm Gustloff at Tilbury, 10th April 1938.  Photo by Becker/Fox Photos/Hulton Archive/Getty Images)

Kuinka saavutat parhaan potentiaalisi?

Jos et pidä jostakin elämässäsi, muuta se. Ota vastuu elämästäsi. Katkeruuden, vihan ja itsesäälin sijaan kannattaa päättää itse tehdä aktiivisesti asioille jotakin. Kun sinä muutut, kaikki sinun elämässäsi muuttuu.

Jack Canfieldin mukaan on perverssi myytti, että olemme oikeutettuja suurenmoiseen elämään. On kieroutunutta ajatella, että pelkkä olemassaolomme oikeuttaa meidät jonkun, ei itsemme, toimesta nauttimaan jatkuvasta onnellisuudesta, jännittävistä uravaihtoehdoista, hoitavasta perheajasta tai autuaista ihmissuhteista.

Todellisuudessa olet itse se, joka kantaa vastuun elämäsi laadusta. Ajattelemmeko kuitenkaan näin? Useimmat meistä syyttävät jotain henkilöä, tekijää tai olosuhdetta asioista, joista emme elämässämme pidä. Continue reading

Kohti huippuluokan keskustelukulttuuria

Tulevaisuudessa yhteiskunnallinen keskustelu on vaikeampaa kuin nyt. Ongelma on se, että keskustelukulttuurissa olisi jo nyt parannettavaa. Tässä kirjoituksessa tarjotaan vinkit, joiden avulla tämä parannus voisi todella toteutua.

Tämän kesän kuohuttavin yhteiskunnallinen vääntö on käyty monikulttuurisuudesta. Tai oikeastaan aiheena on ollut rasismi ja poliitinen toiminta. Tai poliittinen viestintä. Tai jotain näihin kaikkiin liittyvää. Täyttä yksimielisyyttä erimielisyyden aiheista ei näytä olevan.

Continue reading

Suomen henkinen kaksipuoluejärjestelmä

Hyvejohtajuuden toimitus on saanut käsiinsä viestejä hakukoneiden selän takaa, internetin alimmista kerroksista. Tekstin on allekirjoittanut vanhempi demoni nimeltä Pora, jonka tehtäviin kuuluu neuvoa nuorempaa pirua Malia kääntämään Suomessa hyvä pahaksi ja paha hyväksi.

Rakas Mali,

Muistatko kun painotin sinulle, ettei tuolla nuoruutesi Suursodalla ollut niin kovin suurta merkitystä silloisen tehtäväsi kannalta? Se oli totta – mutta kuten jo arvaatkin, vain osittain. Tuohon aikaan se oli juuri sen verran kuin sinun tarvitsi tietää. Mutta nyt kun johdat kokonaisen maaorganisaation armontorjuntaa, ihmisten yhteisten asioiden täytyy tulla sinun huomiosi piiriin. Sota ja sen veretön versio politiikka kuuluvat näihin.

Koska Suomi elää maallisen rauhan aikaa, tarkastelen jälkimmäistä. Continue reading

Me äänellä varustetut työkalut

Antiikin Rooman hyvinvointikakun leipureita olivat orjat, joita kutsuttiin termillä ”instrumentum vocale” – eli he olivat äänellä varustettuja työkaluja. Etäisyys antiikin Roomaan ei ole niin pitkä kuin haluaisimme uskoa, väittää Stig Kankkonen. 

Auri Pakarinen väitteli hiljattain tohtoriksi Itä-Suomen yliopistossa teemanaan lainvalmistelu ja sen kehittäminen. En ole vielä lukenut väitöskirjaa, mutta julkisuudessa olleiden tietojen perusteella se käsittelee monta vaikeaa ja ehkä kipeääkin kysymystä.

Itse panin julkisuudessa olleista kommenteista merkille, että lainvalmistelussa vaikutus ihmisiin jää usein pohtimatta. Keskeiset vaikutuspohdinnat koskevat lain seurauksia elinkeinoelämälle ja teollisuudelle. Continue reading

Puput barbiautossa

Lainrikkomisen etiikkaa

Voiko lain rikkominen olla joskus oikein?

Elokuun lopulla heräsi jos jonkinlaista kuhinaa, kun tiedotusvälineet uutisoivat oikeuskanslerin antaneen huomautuksen Sastamalan Sylvään koulun rehtorille, joka oli kurinpitomielessä määrännyt tupakoinnista kärähtäneet oppilaat kirjoittamaan esseen tupakoinnin vaaroista ja lupaamaan olevansa polttamatta.

Ongelma oli siinä, että koulujen käytettävissä olevat rangaistukset lukevat kaikki laissa. Jos rangaistusta ei laista löydy, ei sitä saa käyttää. Kuten perustuslakikin sanoo: ”Julkisen vallan käytön on perustuttava lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.” (Perustuslaki 2 § 2 mom).

Ja kun laki ei tunne rangaistusluonteista esseenkirjoitusta, ei tällaista olisi saanut käyttää. Niin yksinkertaista se on.

Saako lakia rikkoa, jos siitä ei tykkää?

Continue reading

Sade kuuluu meille

Sade kuuluu meille (También la lluvia, 2010, ohjaus Icíar Bollaín) kertoo, kuinka helposti typeriä alkuasukkaita voi vedättää. 50 merten takaa tullutta miestä riittää orjuuttamaan kokonaisen intiaaniheimon – oli vuosi sitten 1500 tai 2000.

Sebastián (Gael Garciá Bernal) on espanjalainen elokuvaohjaaja, joka on kuvaamassa elokuvaa Kristoffer Kolumbuksen saapumisesta Amerikkaan. Hänen tuottajansa Costa (Luis Tosar) on valikoinut kuvauspaikaksi Bolivian sen köyhyyden vuoksi, sillä vain 2 dollarin päiväpalkalla paikalliset ovat valmiita työskentelemään pitkiä päiviä. Sillä saadaan elokuvayhtiölle useiden kymmenien tuhansien dollareiden säästöt. Continue reading

Perhe kriittinen valtion taloudelle

Liettuan talousministeri uskaltaa puhua perheen puolesta. Hieno juttu, mutta miten valtion talous ja perhe mahtuvat samaan lauseeseen?

”If traditional family values were stronger in our society, we would have a much stronger economy, not to mention a more mature society. That is why today, in an era when each of Lady Gaga’s new dresses gets major headlines, it is important to speak about the family from a rational point of view, as a crucial part of economic policy.”

The family is central to economics, says Lithuania Economics Minister.

Vastuullisuudesta – kohti eduskuntavaaleja

Paljon puhutaan yhteiskunnan vastuusta ja velvollisuudesta, mutta usein jätetään mainitsematta, että kyseessä on samalla yksilön vastuu ja velvollisuus. Useimmiten yksilöön liitetään mieluummin oikeudet kuin velvollisuudet, ainakin silloin kun heidän ääniä kosiskellaan. Oikeuksia ei voi olla ilman velvollisuuksia ja vastuuta, sillä silloin se ei olisi oikeudenmukaista. Henkilökohtainen vastuu on ihmisen oman johtajuuden kehittymisen kannalta olennaista. Vastuu on osa yksilön hyvinvointia.

Eduskuntavaalit lähestyvät. Puolueet valmistelevat ja julkaisevat poliittisia ohjelmiaan. Näyttää siltä, että talous, verotus ja hyvinvointi ovat vaaliohjelmien pääteemoja. Continue reading

Yhteiskuntavastuusta ja omistamisesta

Yhteiskunnallisessa keskustelussa puhutaan usein hyvinvointiyhteiskunnan alasajosta. Lääkkeeksi on esitetty erilaisia tapoja yrityksen yhteiskuntavastuu toteutumisesta. Mutta jotta yhteiskuntavastuuajattelu aidosti edistäisi hyvää, vaaditaan selvä käsitys vastuusta ja sen edellytyksistä.

Pari vuotta sitten, kun taloudessa elettiin niin sanottua hyvää aikaa, puhuttiin paljon yritysten yhteiskuntavastuusta silloin kun jonkin tehtaan tuotanto päätettiin siirtää halvemman työvoiman maahan tai muuten vaan väkeä vähennettiin.

Siitä, että talouskriisin iskettyä keskustelu yritysten yhteiskuntavastuusta on loppunut lähes tyystin, voi mielestäni tehdä päätelmiä tuon keskustelun luonteesta.

Väitän, että keskustelu yhteiskuntavastuusta liittyy pääasiassa nykyisenkaltaisessa kapitalismissa niin sanotun nousukauden ilmiöihin, sen ihmettelemiseen, miten yhtiön johtajat voivat rahastaa optioilla miljoonia samaan aikaan kun voitot ”revitään työläisen selkänahasta”.

Vuonna 2010 tuollaista nousukautta elävät vain suurimmat pankkiliikkeet, ja niitä ei Suomessa ole, joten keskustelua ei tarvita. Toisin on Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa, missä pankkiirien bonukset puhuttavat. Continue reading

Hyvinvointiyhteiskunta ei ole kasvuyhteiskunta

Käsitys talouskasvun hyvinvointia loputtomasti lisäävästä vaikutuksesta on harhaanjohtava. Kasvu mahdollistaa hyvinvoinnin vain tiettyyn pisteeseen asti. Hyvinvointiyhteiskunnan pitäisikin lakata tuijottamasta yksisilmäisesti talouskasvua ja keskittyä suoraan hyvinvointia synnyttävään toimintaan.

Jari Sarasvuo kipuili hiljan talouskasvun puolesta. Konsulttiguru päätyi peräti väittämään, että kasvu on suorastaan inhimillisesti välttämätöntä; yhteiskunta vailla talouskasvua kun jättää ihmiset tyhjän päälle. Dogmaattisesti palvottu kasvu-usko on kuitenkin vailla todellisuuspohjaa nykyaikaisessa innovaatiokeskeisessä hyvinvointiyhteiskunnassa. Kasvu ei ole hyvinvointiyhteiskunnan piirre. Kasvu on kasvuyhteiskunnan piirre.

Kukaan ei varmaankaan pohjimmiltaan ajattele, että kasvu olisi itsessään tärkeää. Kasvu on tärkeää ennen kaikkea hyvinvoinnin mahdollistajana. Olennainen kysymys onkin siis, onko talouskasvu nykyaikana enää hyvinvoinnin mahdollistaja. Continue reading

Paluu hyvepolitiikkaan, osa 3: Utopistinen ajatus

Miten olla idealisti olematta naiivi? Entä miten olla realisti olematta kyynikko? Se onnistuu ymmärtämällä, että utopia sekä on että ei ole saavutettavissa.

Hyvepolitiikan peruspilarit lepäävät kahden metaperiaatteen varassa. Yhdessä ne muodostavat hyvepolitiikan kivijalan.

1. Hyvä poliitikko on ihminen, joka omistaa politiikalle keskeiset hyveet ja osaa soveltaa niitä oman elinympäristönsä ja vastuualueensa kontekstissa.

2. Hyvä politiikka on politiikka, joka luo kansalaisille suotuisat olosuhteet hyveissä kasvamiselle ja samalla vastustaa paheiden juurtumista.

Mitä on utopia?

Vuonna 1516 Thomas More kirjoitti kuuluisimman teoksensa: Utopia. Siinä matkamies Raphael Hythlodaeus kertoo käyneensä Utopia-saarella, jossa vallitsi täydellinen yhteiskuntajärjestelmä. Sana utopia onkin Morelta peräisin.

Utopia-sana on löytänyt tiensä lähes kaikkiin kieliin. Se tarkoittaa täydellistä yhteiskuntajärjestelmää. Arkikielessä siihen liittyy olennaisesti uskomus, ettei utopiaa ole olemassa eikä sitä voi olla olemassa. Jos joku uskaltaa väittää, että se on mahdollinen, realistit leimaavat hänet naiiviksi idealistiksi: ”Utopistinen ajatus!” Idealisti vastaa syytteeseen sanomalla, että kyynisyys on itsensä toteuttavaa profetiaa. Continue reading

Paluu hyvepolitiikkaan, osa 2: Laki ja omatunto

Artikkelisarja hyveiden ja politiikan yhteispelistä jatkuu. Tässä toisessa osassa pohditaan lakien ja omantunnon suhdetta. Ohjaavatko lait kansan omaatuntoa eli käsitystä oikeasta ja väärästä? Vai ohjaako kansan omatunto lakeja?

Hyvepolitiikan peruspilarit lepäävät kahden metaperiaatteen varassa. Yhdessä ne muodostavat hyvepolitiikan kivijalan.

1. Hyvä poliitikko on ihminen, joka omistaa politiikalle keskeiset hyveet ja osaa soveltaa niitä oman elinympäristönsä ja vastuualueensa kontekstissa.

2. Hyvä politiikka on politiikka, joka luo kansalaisille suotuisat olosuhteet hyveissä kasvamiselle ja samalla vastustaa paheiden juurtumista.

Toisin kuin ”Paluu hyvepolitiikkaan” -sarjan aloitusosassa, tässä toisessa osassa käsiteltävä kysymys liittyy suoremmin näihin kahteen periaatteeseen. Puhumme omantunnon ja lakien suhteesta. Omatunto voidaan nähdä liittyvän ensimmäiseen periaatteeseen, lait taas toiseen. Mikä onkaan niiden keskinäinen suhde? Continue reading

Paluu hyvepolitiikkaan, osa 1: Demokratia ja moraali

Artikkeli aloittaa hyveiden ja politiikan yhteispeliä käsittelevien kysymysten sarjan. Ensimmäinen kysymys liittyy hyveisiin vain epäsuorasti, mutta luo pohjaa kaikelle poliittiselle toiminnalle. Siksi onkin yllättävää, että eräs puoluejohtaja ei ollut sitä koskaan ajatellut.

Hyvepolitiikan peruspilarit voidaan nähdä lepäävän kahden metaperiaatteen varassa. Yhdessä ne muodostavat hyvepolitiikan kivijalan.

1. Hyvä poliitikko on ihminen, joka omistaa politiikalle keskeiset hyveet ja osaa soveltaa niitä oman elinympäristönsä ja vastuualueensa kontekstissa.

2. Hyvä politiikka on politiikka, joka luo kansalaisille suotuisat olosuhteet hyveissä kasvamiselle ja samalla vastustaa paheiden juurtumista.

Tarkoitukseni on tulevaisuudessa kirjoittaa yksittäisten hyveiden ja politiikan elävästä yhteydestä syvällisemmin (sosiologi Johanna Daviesin artikkeli Hyvepoliitikko on hyvä johdatus aiheeseen). Mutta sitä ennen haluan nostaa esiin erään tärkeän perusdilemman, jota jokainen poliitikko tai politiikasta kiinnostunut joutuu pohtimaan. Tai niin sitä ainakin toivoisi.

Demokratia ja moraali

Continue reading

Vartijat nukkuvat

Kertomus nukkuvista vartijoista paljastaa erään yhteiskunnallisen ongelman. Mitä tehdä kun valvontamekanismit pettävät? Luonnekasvatus tekee paluuta.

Eräs Suomen Tansanian-lähetystössä työskentelevä tuttavani oli rakennuttanut pihalleen, Intian valtameren rannalle, aidon saunan. Eräänä aamuna hän huomasi sisäseinillä ylälauteiden päädyissä mustat kengänjäljet. Hän päätteli, että yövartijat olivat nukkuneet saunassa, ja päätti tehdä yllätystarkastuksen seuraavana yönä.

Totta tosiaan: hän löysi saunasta vartijan, kaksikin vartijaa. Mutta kumpaakaan hän ei tunnistanut omaksi yövartijakseen. Mitä kummaa? Selvisi, että kyseessä olivat vartijafirman sisäiset tarkastajat, joiden tehtävänä oli kiertää yöllä eri kohteissa varmistamassa, että yövartijat olivat omissa työpisteissään — ja mielellään vielä hereillä. Eli vartijat, joiden tehtävä oli valvoa, etteivät yövartijat nuku, viettivät itse työaikansa  suomalaisen lähetystökodin saunassa sikeästi nukkuen.

Tarinan opetus on itse asiassa aika merkittävä. Se paljastaa erään yhteiskunnallisen ongelman, joka vaivaa perheitä, kouluja, työpaikkoja, kokonaisia valtioita — eikä ainoastaan Afrikassa, vaan myös Suomessa.

Valvontamekanismit pettävät

Vartijat nukkuvat, ja vartijoiden vartijat nukkuvat. Mitä tässä tilanteessa voi enää tehdä? Lähettää kiertäviä tarkastajia tarkastamaan vartijoiden tarkastajia? Entä sen jälkeen, kun nämäkin löytävät jonkun mukavan leposijan? Lähettää tarkastajien tarkastajien ylitarjastajia? On selvää, että tämä olisi absurdia, tuloksetonta resurssien tuhlausta. Raja tulee jossain vastaan.

Mutta mitä tästä pitäisi päätellä? Että valvontamekanismit ja tarkastukset ovat yhtä tyhjän kanssa? Ei. Mutta yksinään ne eivät riitä. On oltava jokin muu keino.

On ymmärrettävä, että useiden yhteiskuntaongelmien alkujuuri ei ole tekninen, joka voidaan korjata ”teknisesti”, vaan perimmäinen ongelma on moraalinen. Jos vastuuhenkilöt ja johtajat eivät ole vahvaluonteisia, eivät mitkään valvontamekanismit riitä. Aina löytyy porsaanreikiä. Aina on ”ylitarkastajia”, jotka voivat päättää mennä nukkumaan — tai katsoa muualle, kun toiset nukkuvat.

Alexandre Havard esittää asian näin.

”Talousskandaaleja seuraa poikkeuksetta vaatimuksia valtiollisen sääntelyn vahvistamisesta, kaupan hallinnon reformista ja eettisten sääntöjen uudistamisesta. Näillä kaikilla on hyötynsä, mutta ne unohtavat jotain olennaista. Talouspetosten kyhäilijät ja muut lainrikkojat tietävät varsin hyvin, että se, mitä he tekevät, on väärin. Kyse on luonteenviasta.” (Virtuous Leadership, Scepter 2007, s. xiv.)

Kilpailevat ihmiskäsitykset

Jos emme huomioi ihmisen sisäsyntyistä taipumusta pahuuteen (”nukkumiseen”), yritämme korjata yhteiskunnalliset ongelmat ja ihmisten häiriökäyttäytymisen erilaisilla valvontamekanismeilla. Unohdamme sen, minkä ihmiskunta on aina tiennyt todeksi: pahuus on ihmisluonnossa sisäsyntyistä – kuten hyvyyskin.

T. S. Eliot sanoi, että monet yhteiskunnat ”unelmoivat niin täydellisistä järjestelmistä, ettei kenenkään tarvitse olla hyvä”. Nykyään ihmiset suhtautuvat entistä välinpitämättömämmin hyveiden kehittämiseen itsessään ja muissa. Miksi vaivautua, kun yhteiskunnallisella säätelyllä asiat ratkeavat?

Nicholas Capaldi osuu asian ytimeen. Hänen mukaansa nyky-yhteiskuntien vakavin ongelma on se, että ne tuottavat ”ihmisen puolikkaita”.

”Heidän todellinen vajavaisuutensa on luonteen heikkous, moraalinen vaje… He päätyvät tilanteeseen, jossa heidän johtajansa ovat heidän omia peilikuviaan: ihmisen puolikkaita, jotka pyrkivät hallitsemaan muita, koska eivät osaa hallita itseään.” (Decadence: The Passing of Personal Virtues and its Replacement by Political and Psychological Slogans, London: Social Affairs Unit 2005, s. 145.)

Paluu luonteenkasvatukseen

Havard selittää, että tällainen yhteiskunta ja tällaiset ihmiset korvaavat hyveet poliittisilla iskulauseilla ja psykologisella jargonilla.

”Oikeudenmukaisuuden hyveestä tulee suvaitsevaisuutta moraalirelativismina ymmärrettynä, viisaudesta tulee tilastoja ja todennäköisyysteoriaa, itsehillinnästä tulee tupakkalakko, Atkinsin dieetti tai muu terveystrendi, suurisieluisuudesta tulee itsetuntoa, nöyryydestä itsekriittisyyttä – ja Jumalasta demokratiaa.”

”Lopputulos on läpisyöpynyt ikävystyneisyys – ei se tavallinen, jokapäiväistä rutiinia seuraava ikävystyneisyys vaan transsendenttinen, jopa metafyysinen ikävystyneisyys, sellainen, jolle itse elämän mysteeri on ikävystyttävä. Se on ikävystyneisyyttä, jossa mielikuvitus sammuu ja halut kuihtuvat.” (Virtuous Leadership, s. 51.)

Ne kodit, koulut, yritykset ja valtiot, jotka kohdistavat voimavaransa luonnekasvatukseen (valvontaa unohtamatta), tekevät viisaasti ja ovat tulevaisuuden vaikuttajia. He ovat ymmärtäneet asioiden todellisen luonteen, ja tehneet päätöksiä tämän todellisuuden perusteella. Muut elävät ja toimivat vielä illuusiossa, ja ihmettelevät, kun kerta toisensa jälkeen rakenteet ja varmisteet pettävät, kun vartijat nukkuvat.