Haaste yhdessä tekemiseen

Robin Sharma on kehittänyt kurinalaisen mallin, jota hän kutsuu nimellä Aamuviiden kerho (The 5AM Club). Tässä kerhossa varhaisen aamun tunnit hyödynnetään tehokkaasti. Kaava on yksinkertainen: ensin harjoitetaan 20 min fyysistä liikkumista (joogaa, venyttelyä tms.), tätä seuraavat 20 minuuttia keskitytään meditaatioon tai muuhun mietiskelyyn. Tämän jälkeen kolmas 20 minuutin aikajakso käytetään lukemalla jotain kehittävää kirjallisuutta.

Kuulostaa ihanalta. Ja niin vaativalta. Sharmanin ajatuksena on säännöllisyys. Aamuviiden kerhoon pitäisi pystyä osallistumaan ainakin muutaman kerran viikossa, jotta sen hyödyllisyys toteutuisi. Aamukerhon tukena voivat olla toiset ihmiset, kun kokemuksia jaetaan yhteisöllisesti esimerkiksi Facebook-ryhmässä. Jäin miettimään, miten työyhteisössä toimisi haaste aamuviiden kerhosta? Työpaikalle tullessaan ihmiset vaihtaisivat kokemuksiaan ja kannustaisivat toisiaan onnistumisesta.

Continue reading

Yhteisöllisyys muistuttaa ajan rientämisestä

Ikäryhmään kuulumista yhdistää yleensä ydinkokemus tai merkittävä yhteiskunnallinen tapahtuma. Näitä ovat aiemmilla sukupolvilla olleet esimerkiksi talvisota, vietnamin sota, rauhanliike, ympäristöliike jne. Sosiologit ovat kertoneet, että aiemmilla sukupolvilla oli yhteinen nimittäjä, mutta mitä lähemmäksi nykyhetkeä tullaan, sen hatarammaksi yhteisökokemus muuttuu.  

X-sukupolvi lienee ensimmäinen ikäryhmä, jonka elämää ei yhdistä mikään suuri yhteiskunnallinen kertomus. Sitäkin enemmän yksilölliset tarinat, joihin kiinnittyä. Amerikkalaisen kirjailijan Elisabeth Wurtzelin mukaan X-sukupolven merkittävin tarina on ”onnellisuuspillerin” arkipäiväistyminen. Terapiakäynnit ja mielialan hoitaminen nivoivat tämän sukupolven maailmaa kohti epävakautta ja kohti epävarmaa tulevaisuutta. 

Ikämme asettuu suhteessa itseämme vanhempiin ja toisaalta nuorempiin. Aivan kuin olisimme aseteltuja janalle, jossa jotkut tupsahtavat samalle pisteelle ja toiset näkyvät siellä kauempana. Jana kuvaa matkaa ja liikettä, johon emme voi vaikuttaa. Olen viime aikoina usein kuullut sanonnan ”entinen viisikymppinen on nykyinen seitsemänkymppinen”. Lausahdus kuvastaa sitä, miten ikään liittyvät stereotypiat ovat muuttuneet. Ihmiset voivat yhä paremmin ikääntyessään. Heidän elämäntapansa on dynaaminen ja aktiivinen. Eläkeikä on noussut ja työtä tehdään yhä pidempi kaari. Ikääntyminen ei pysäytä, vaan pikemmin aktivoi liikettä. Monet eläkkeelle siirtyneet matkustavat ja katsovat maailmaa eri näkövinkkeleistä. Toki, kaikki eivät elä näin, eikä ihmisistä aina voi puhua joukosta.

Viime aikoina on usein nostettu keskusteluun työelämän ikäsyrjintä. En osaa sanoa mitään tarkkaa faktaa asiasta, koska sellaista ei ole yksiselitteisesti saatavilla. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 työllisiä ihmisiä oli Suomessa 2 570 000. Ikäryhmä jakaantuu tilastoissa 15–64 vuotiaisiin. Perinteinen eläkeiän porras häämöttää tässä, mutta on muuttumassa lähivuosina eläkeiän nousemisen myötä. Millaiselta näyttäisivät työpaikat, joissa keskimääräinen työllisten ikä olisi vaikka 30–vuotta? Entä työpaikka, jossa erilaisissa työtehtävissä olevilla ihmisillä olisi ikähaitaria vaikka kaksikymmentävuotta toistensa kanssa? 

Ikäsyrjinnän aikana kannattaa kohdistaa erityistä huomiota niihin työnantajiin, jotka ymmärtävät työn, ammattitaidon ja yhteisöllisyyden voiman merkittävänä ja toimivat sen mukaisesti. Eli palkkaavat eri ikäisiä ihmisiä töihin, miettivät työpaikan yhteisöllisyyden potentiaalia rekrytoimalla toisiaan ammatillisesti täydentäviä ihmisiä. Monet näistä työnantajista ovat oivaltaneet yli 40– ja 50 –vuotiaiden olevan osaamisensa huipulla. Monella heistä on tietoja ja taitoja, jotka puhkeavat täyteen loistoon tässä vaiheessa. Suhtautuminen työhön saattaa olla omistautunutta tai ainakin siinä halutaan onnistua. 

Aika rientää myös toiseen suuntaan kuin janan loppupäätä kohden. Olen kiinnostuksella seurannut miten monet nuoremman ikäluokan ihmiset, lähinnä Y-sukupolvi suhtautuu työhön aivan uudella asenteella. Koska työ ei ole enää yhden pitkän janan tallustamista saman työnantajan palveluksessa, siihen kannattaa rakentaa ilmava suhtautuminen. Vapaus, itsensä määritteleminen, joustavuus, vaihtelevuus ja itsensä kehittäminen ovat erityisesti niitä termejä, joilla tämä sukupolvi kuvailee suhdettaan työhön. Tämä sukupolvi ajattelee työn tulevan muun elämän ehdolla, kun heitä edeltävälle joukolle muu elämä asettui työn ehtojen mukaisesti. 

Ikävaihetarinoihin liittyy ajan rientämisen kokemus. Syntymäpäivät tulevat ja menevät. Juhlaseurueesta puuttuu jossain vaiheessa ystäviä, aivan kuten siinä Uudenvuoden päivän klassikossa Illallinen yhdelle, jossa lady Sophie juhlii yksinään. Elämänkokemuksen karttuminen on voimavara, jonka turvin moni meistä kykenee toimimaan omassa elämässään yhä paremmin. Se tarkoittaa monille työelämässä tietojen ja taitojen käyttämisen parasta aikaa. Ihmissuhteisiin tulee syvyyttä, koska on enemmän rohkeutta jakaa asioitaan. Rajojen asettamisen uskallus tuottaa monelle tyytyväisyyttä elämää kohtaan. Monet toteuttavat elämänkokemuksen saattelemana aivan uusia asioita arjessaan. 

Bonjour – Mitä se olisi suomeksi? Kokeile itse!

Vietin talven Ranskassa. Siellä ollessani mietin, mitä haluaisin tuoda tullessani ranskalaisesta elämäntyylistä Suomeen? Toisin mukanani ihmisten tavan tervehtiä toisiaan. Ei vain tuttuja vaan tuiki tuntemattomia kanssaeläjiä. Ei vain juhlassa vaan tavallisen arjen keskellä.

Juoksin aurinkoista Etelä-Ranskan merenrantaa ja kuulin “Bonjour!” lenkkeilijöiden ohittaessa toisensa. Aloin kääntää katseeni vastaantulijoihin, vastata tervehdykseen ja huomasin nopeasti kuuluvani tervehtivien juoksijoiden joukkoon. Continue reading

Työn paikat ja ystävyys


Perinteiset työpaikat ja -tilat ovat murroksessa, ja yhä useammin työtä tehdään liikkeessä ja vaihtuvissa ympäristöissä. Pitkäaikainen työkaveruus ei ole välttämättä tulevaisuudessa enää mahdollista, jolloin ystävyyteen työpaikalla täytyy asennoitua uudella tavalla.

Uusissa työtiloissa ystävyys on enemmänkin yhteisöllistä kuin kahden ihmisen välistä, kirjoittaa Pia Houni kolumnissaan.

Useimmat meistä tekevät työtä joustavasti ja vaihtuvissa paikoissa. Useita vuosia sitten monet esimiehet ryhtyivät pelaamaan golfia, koska palavereja voitiin hoitaa kentällä. Teknologian mahdollistamat paikat siirtää tietoa ja osallistua yhteisiin kokoontumisiin eri puolilta maapalloa, ovat tehneet työn tekemisen joustavaksi etäisyyksistä huolimatta.

Työ on siirtynyt myös julkisiin paikkoihin. Kahviloiden pöydissä loistavat omppujen rivistöt ja moni entinen kivijalkakauppa on muuttunut yhteisölliseksi työtilaksi.

Continue reading

Onnentaitoja johtajalle, työyhteisölle, tiimille ja yksilölle

Onnellisuuden tavoittelu on paljon helpompaa, kun sitä lähestyy pala palalta, projektina, kirjoittaa Airi Aamuvuori:

Yhdessä toimiminen osoittaa arvostusta muita kohtaan; päämääriin tulee sitoutua, jotta ne palvelevat onnen tavoittelussa; murehtiminen vaikuttaa vain, jos sen kohdetta pitää totena; haasteet voi oppia näkemään voimavarana; epäonnistuminen on erinomainen opettaja, ja onnistumisista kannattaa pitää päiväkirjaa, jottei niitä unohda

Tutkimusten mukaan onnelliset ihmiset ovat energisiä, luovia ja tehokkaita työpaikallaan. He ovat parempia johtajia ja neuvottelijoita ja ansaitsevat enemmän rahaa. Onnellisuus tekee ihmisistä sosiaalisempia ja epäitsekkäämpiä ja lisää heidän kiintymystään itseensä ja muihin sekä parantaa kykyä ratkoa ongelmia ja ristiriitoja.

Onnellisten ihmisten stressinsietokyky on parempi, ja onnellisuus jopa vahvistaa immuunijärjestelmää parantaen terveyttä ja pidentäen elinikää.

Onnellinen työyhteisö olisi siis melkoinen voimavara työviihtyvyyden lisäämisessä ja nykyisen vaativan työelämän haittojen ehkäisyssä.

Continue reading

Kuinka elää jännitteisessä maailmassa?

Ihmisen elämään sisältyy monia pysyviä jännitteitä: sukupolvien välinen jännite, sukupuolten välinen jännite (sukupuolineutraalius on absurdia), kultuurien välinen jännite ja tässä artikkelissa tarkastelun kohteena oleva yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välinen jännite. Tavoitteena ei kannata olla elämään kuuluvista jännitteistä vapautuminen, vaan kyky elää tässä jännitteisessä maailmassa. Continue reading

Johtajan pulma: kannattaako epäitsekkyys vai ruokkiiko se vapaamatkustajia?

Johtaja on parhaimmillaan ennemmin valmentaja kuin poliisi. Yksi hänen tehtävistään on ratkaista niin sanottu ”vangin pulma”. Kannattaako epäitsekkyys vai ruokkiiko se vain vapaamatkustajia?

Tutun uskomuksen mukaan markkinoita ohjaava ”näkymätön käsi” muuntaa yksilöiden oman edun tavoittelun makrotasolla kaikkien parhaaksi. Yksi huikeimpia näkemyksen viimeaikaisia puolustuksia on yhdysvaltalaisen Grover Norquistin laaja pamfletti Leave Us Alone: Getting the Government’s Hands off Our Money, Our Guns, Our Lives (2008). Continue reading

Sisäpiiri

Helvetin enkelit ja muut koulukiusaajat. Mikä niissä sisäpiireissä oikein kiehtoo? 

Kaikki alkoi siitä, kun eräs ystäväni tarjosi kesälainaksi moottoripyöräänsä. Eihän minulla ollut korttia. Mutta pyörä oli kerrassaan niin upea, grafiitinharmaa BMW K1200R, että ilmoittauduin saman tien kurssille.

Ihastuin uuteen harrastukseeni ja lainapyörääni (”se istui käteen”) niin, että kesän loputtua ostin sen itselleni. Intoani ei kolhinut edes se pultsari, joka vinoili: ”Ai, sulla on moottoripyörä. Ei olekaan, vaan bemari” – ja heitti hörisevät räkänaurut päälle.

Näemmä bemarin moottoripyöriä ei tietyissä piireissä oteta vakavasti. Continue reading