Pelastakaa johtajat!

Olen tänään hiukan erikoisella asialla. Onhan tapana syyttää työpaikkojen huonovointisuudesta johtajia ja esimiehiä. Mutta minun aikomukseni onkin nyt puolustaa heitä. Enkä tee sitä olemalla sinisilmäinen tai puolueellinen, vaan pyrkimällä ymmärtämään heitä. Mistä lopulta johtuu, että niin harva johtaja ja esimies osaa johtaa ihmisiä?

On totta, että suuri osa uupumuksesta työpaikoilla selittyy huonolla johtamisella ja esimiestyöllä. Saattaa myös olla totta, että suomalainen johtaminen ylipäänsä on vaikeuksissa ja usein varsin kömpelöä ja jopa tuhoisaa, kun puhutaan ihmisten johtamisesta. Työssäni kohtaan karmivia esimerkkejä siitä, miten ihminen on tullut julmalla tavalla kohdelluksi ja miten tästä syntynyt pahoinvointi syö häntä sisältä ja heijastuu lopulta koko hänen perheeseensä.

Continue reading

Rakkaus, työnteko ja muita lentomatkan mietteitä

Onko työnteossa sijaa rakkaudelle? Santi Martínez pohtii työn merkityksellisyyttä paluumatkalla Kosovosta Helsinkiin.

Kirjoitan ajatuksiani paraikaa lentokoneessa. Olen jatkolennolla Helsinkiin. Sitä ennen lensin Markku Lepojärven kanssa Kosovon Pristinasta Istanbuliin. Ensimmäisellä lennolla seurasin, kuinka nuorempi henkilö avusti kunnioittavan kohteliaasti vanhempaa pariskuntaa, joka kenties lensi ensimmäistä kertaa elämässään. Continue reading

Rakkautta ja rajoja? Ei, vaan tapoja!

Hyvä vanhempi ei tahdo asettaa lapselle oikeita rajoja, vaan istuttaa oikeita tapoja. Rakkautta ja rajoja vaihtuu rakkauteen ja tapoihin.

Kyse ei nimittäin ole rajoista. Kyse on toiminnasta ja oikea toiminta on seurausta oikeista tavoista.

Ihmisen tavat alkavat muodostua varhain — heti kun lapsi toistaa saman asian — ja tapoja on äärimmäisen vaikea muuttaa. Hyvä tapa, eli hyve, käyttäytyy jännällä tavalla: se leviää muille toiminnan alueille. Siksi keskeisimmät hyvät tavat, jotka tunnetaan myös sanahirviönä ”kardinaalihyveet”, ovatkin huipputehokkaita toiminnan ohjaajia. (Valitettavasti sama pätee myös huonoille tavoille.) Continue reading

Oletko sinä saanut kokea hyvää isyyttä?

Isänpäivänä ihastellaan onnittelukortteja, lounastetaan perheen kesken, kahvitellaan isovanhempien luona, avataan lahjoja. Käydään ehkä viemässä kynttilä edesmenneen isän haudalle.

Isänpäivä on vuosittainen, oikeastaan pakollinen tapa. Voimme toki pitää sen sellaisena, kevyenä. Isänpäivän rituaalien pinnan alla piilee kuitenkin korulauseita suurempia kysymyksiä: Olenko saanut kokea hyvää isyyttä? Miten isyys voi arjessa ja elämässä? Continue reading

Retoriikan kierot keinot – opettajana Donald Trump

 

Yhdysvaltain presidentinvaalit tarjoavat aina voimakkaita ja innostavia puheita, sanan säilällä sivaltelua ja retoristen keinojen määrätietoista käyttämistä. Tämänkertaiset vaalit ovat kuitenkin monella tapaa omaa luokkaansa. Kaksi kärkiehdokasta, demokraattien Hillary Clinton ja republikaanien Donald Trump, ovat kaikkien aikojen epäsuosituimpia kandidaatteja.

Erityistä huomiota on saanut Trumpin omalaatuinen tyyli kampanjoida. Poissa ovat olleet perinteiset hiotut puheet ja harkitut sanankäänteet. Sen sijaan Trump on viihdyttänyt kannattajiaan ja kauhistuttanut vastustajiaan sanomalla asioita, joita presidenttiehdokas ei yleensä sano.

Kielellisen analyysin valossa voidaan todeta, että Trump käyttää useita tekniikoita, jotka kuuluvat ns. retoriikan rumiin temppuihin. Nämä keinot voivat olla parhaimmillaan (tai pahimmillaan) pelottavan tehokkaita, mutta niiden käyttäminen ei välttämättä kuulu reilun pelin henkeen. Continue reading

Työ on kärsimystä ja elämän tarkoitusta

Työ ei ole välttämätön paha, vaan työ tuo elämään merkitystä. Elämässä on paljon muutakin kuin työ, mutta paljon elämästä on myös työtä. Arjen aherruksesta löytyy sisältöä elämään vaikka puunaisi junan vessoja.

Kaikki työ on merkityksellistä

En oikein tiedä, mitä ovat paskaduunit. Olen poiminut marjoja, siivonnut, tehnyt lumitöitä ja myynyt ovelta ovelle. Ehkä paskaduunilla tarkoitetaan jotain tällaista?

Työn pitäisi olla coolia. Töissä pitäisi saada toteuttaa itseään. Töissä pitäisi olla kivaa. Minun työni pitäisi muuttaa maailmaa.

Väärin. Töissä ei ole aina kivaa eikä siellä aina voi toteuttaa itseään. Joskus pitää vain jyystää ja se on ihan ok. Continue reading

Konservatiivinen mielihyvä

IT-alalla toimiva isoveljeni toistelee usein Douglas Adamsille attribuoitua sanontaa siitä, että kaikki ihmisen 35. ikävuoden jälkeen ilmestyneet teknologiat ovat vastoin tämän ihmisen kokemaa oikeaa ja luonnollista maailmanjärjestystä. Tämä ikäraja voi hyvinkin olla jonkinlainen konservatiiviuden ja liberaaliuden välinen raja.

Olen huomannut, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä konservatiivisemmaksi muutun. Ei, en ole viemässä naisilta äänioikeutta, kieltämässä miesparien avioliitto-oikeutta tai pakottamassa ihmisiä lastenhankintaan. Olen kuitenkin tunnistanut itsessäni ja reaktioissani piirteen, jota kutsun konservatiiviseksi mielihyväksi. Continue reading

”Ole oma itsesi”, minulle sanottiin

”Ole vain oma itsesi” kuulostaa hupsulta, sillä voin olla oma itseni tuhannella tavalla. Hyvää sillä toki tarkoitetaan, mutta mitä sillä lopulta tarkoitetaan?

Oma itse treffeillä

Elämäni rakkaus istuu pimeässä vieressäni. Suudelmia vaihdetaan, mutta vain elokuvateatterin kankaalla. Pitäisikö minun ottaa kädestä kiinni? Televisiossa tehdään niin, mutta minä en ole kädestäottaja. Continue reading

Koska tunsit olosi arvostetuksi?

Palauta mieleesi hetki, jolloin olet tuntenut itsesi arvostetuksi. Sillä hetkellä olet luultavasti tuntenut olosi vahvaksi, taitavaksi, rakastetuksi. Uurastukset ovat muuttuneet kevyeksi ja asioiden mielekkyys on ollut kohdillaan. Kun olimme lapsia, vanhempien arvostus pieniäkin tekemisiämme kohtaan oli tärkeätä. Ja pelkästään olemassaolomme sai heidän kasvoilleen tyytyväisen ilmeen. Jotenkin tiesimme ja tunsimme olevamme erityisiä ja arvostettuja, vaikka emme asiaa näin sanallistaneet.

Ne meistä, jotka ovat kokeneet tätä lapsena, ymmärtävät odottaa samoja kokemuksia elämässään uudestaan. Jotkut meistä ovat jääneet vaille tätä vanhempien kritiikitöntä arvostusta ja siten kaipaavat sitä elämässään myöhemmin eri tavoin. Arvostetuksi tulemisessa ihmiseen puhaltuu hyvä henki, olemassaolon lempeä tuuli, joka kuljettaa pitkälle. Continue reading

Menneisyytesi huono teko ei muutu hyväksi, vaikka olisit nyt onnellisimmillasi

Ihmisillä on suuri tarve selittää aikaisemmat valintansa itselleen ja muille niin, että ne näyttävät olleen välttämättömiä, jotta nykyinen – onnellinen – elämäntilanne olisi mahdollinen.

Henkilö, joka on eronnut, kertoo ystävilleen, että valinta oli oikea, koska muuten hän ei olisi koskaan muuttanut ulkomaille, saanut yhtä työtä, joka johti sitten toiseen, joka johti sitten myös uuteen parempaan kumppaniin.

Henkilö, joka ei koskaan sopinut välejään ystävänsä kanssa kertoo, että valinta oli oikea, koska tuo ystävä on nykyään selvästi liian erilainen ja huonoa seuraa. Oli siis hyvä, että ystävä jäi elämästä pois ajoissa.

Continue reading

Kun sääntöetiikka ei riitä: Särkänniemen delfiinien kohtalo ja muita tapauksia

Tänä kesänä suomalaisten elämää on järkyttänyt kaikkien aikojen pohjanoteeraus olympiakisoissa – ja Särkänniemen delfiinien kohtalo. Jätän ensimmäisen pohtimisen urheiluasiantuntijoille siinä toivossa, että Tokiossa asiat menevät paremmin. Jälkimmäinen sinänsä ei paljon minua puhuttele. Silti delfiinien kohtalo voi auttaa meitä pohtimaan mm. lain ja yritysetiikan välistä suhdetta. Rajoittuvatko yritysten eettiset velvollisuudet ainoastaan lain noudattamiseen? Särkänniemen tapaus viittaa siihen, että näin ei ole.

Opetan eri laitoksissa yritysvastuutta ja liike-elämän etiikkaa. Pidän myös yrityksille seminaareja johtajuudesta. Minulla on tapana kysyä osallistujilta, mikä on näiden kolmen käsitteen välinen suhde. Vastauksia tulee joka makuun. Silti minulle yritysvastuun, etiikan ja johtajuuden kohtaamispaikka on hyvin selvä: se on erinomaisuus. Continue reading

Onko onnellisuus tunne?

Onnelliset hetket tuovat hymyn kasvoille: kesähetki rannalla auringossa, ystävän kohtaaminen, häät, lapsi sylissä, onnistuminen tavoitteessa. Kun olet iloinen, etkö koekin olevasi myös onnellinen? Ja kun olet hyvin surullinen, koet olevasi onneton?

Onko onnellisuus niin yksinkertaista, onko onnellisuus tunne? Jos näin on, emmekö silloin ole tunteidemme vankeja, olosuhteiden vangitsemia? Menetykset, pettymykset, pelot ja kipu tekevät meistä onnettomia, elämää ei kuitenkaan voi elää kuin hetkittäin ilman ei-toivottuja tunteita, mielipahaa. Jos tarvitsemme iloa, mielihyvää ollaksemme onnellisia, ei elämällä ole sitä tarjolla usein edes alkupalalistalla, vaikka toivomme ja toivotamme ”kaikkea hyvää”.

Jos ”onnelliseen” elämään ei mahdu kuin korkeintaan mausteeksi surua, pelkoa ja kiukkua, olemme itseämme ja ihmisyyttä kohtaan tunnerasisteja. Continue reading

Miksi tarinat vaikuttavat meihin niin voimakkaasti?

Viimeisen kymmenen vuoden aikana tarina on noussut markkinoinnin ja mainonnan ammattilaisten huulille sekä tunnustetuimpiin johtamisoppeihin. Koskettavan ja mieliinpainuvan viestinnän ytimessä on hyvä tarina. Tarinat muuttavat maailmaa, meille kerrotaan. Continue reading

Kaikuja kolkytluvulta

Liekö länsimaissa sellaista mediaa, jonka sivuilla ei olisi ehditty verrata aikaamme 1930-lukuun. Tuolloin padassa muhisi sekoitus sellaisia aineksia, joista myöhemmin kehkeytyi aikamoinen soppa. Mitä tarkalleen ottaen keitokseen oli heitetty?

Satuin kerran vierailemaan Krakovassa eräänä heinäkuun päivänä, jolloin oli tullut kuluneeksi kaksi vuotta puolalaisen filosofi Leszek Kolakowskin (1927-2009) kuolemasta. Miestä juhlittiin mediassa kansallissankarina, jolla oli ollut merkittävä vaikutus puolalaiseen identiteettiin toisen maailmansodan jälkeen.

Kolakowski oli nuoruudessaan vakaumuksellinen kommunisti ja toimi pitkään filosofianhistorian oppituolin haltijana Varsovan yliopistossa. Myöhemmin (muutaman Neuvostoliittoon suuntautuneen silmiä avaavan vierailun jälkeen) hän pakeni maasta ja toimi muun muassa Oxfordin yliopiston professorina. Tunnetuksi hän tuli aatehistorioitsijana, joka analysoi 1900-luvun tapahtumia viiltävän terävästi ja humoristisesti.

Kesällä sain luettua hänen esseekokoelmansa Is God Happy?, joka sisälsi muun muassa useita hänen sensuroituja tekstejään, joita pidettiin poliittisesti ei-toivottuina kommunistisessa Puolassa sekä aikalaisanalyysejä toisen maailmansodan jälkeisestä Euroopasta.

Minkälaisia huolestuttavia piirteitä Kolakowski näki 1900-luvun historiassa? Yksittäisiin ilmiöihin ja tekoihin ei kannata tarrautua, vaan mennä niiden taakse. Nostan tässä esiin joitakin sellaisia ajattelumalleja, joihin Kolakowski kiinnittää jatkuvasti huomioita ja joita hän pitää tuhoisina niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin kannalta – riippumatta siitä minne sattuu poliittisella janalla sijoittumaan.

Kuulostaako mikään seuraavista tutulta?

”Ihmiset tavoittelevat jotakin yhtä hyvää asiaa niin kiivaasti, että tulevat sokeiksi sille pahalle, jota tuon hyvän tavoitteleminen saa aikaan.”

Elämme piiritetyssä linnakkeessa ja ulkopuolella on vain vihollisia. Kompromissi ei ole koskaan mahdollinen.

Myytti yksimielisyydestä: totuus on yksi ja meillä on se hallussa kokonaan. Omassa joukossamme ei esiinny sävyjä, erimielisyyttä eikä tulkintaeroja. Ideologista puhtautta varjellaan jopa vainoharhaisesti. Jos linjasta livetään, henkilö on heti vihollisen joukoissa.

Tarkoitus pyhittää keinot. Valhe ei ole valhe eikä murha ole murha, jos se tehdään hyvässä tarkoituksessa. Arvot eivät ole objektiivisia, vaan tilannesidonnaisia. Munakasta ei voi tehdä rikkomatta munia.

Monimutkaiseen ongelmaan tarjotaan yksinkertainen vastaus, jonka perusteita ei saa kysyä.

Riippumatta ongelmasta, vastaus siihen on aina yksi ja sama.

Vastustajien argumentteihin vastataan tekemällä heidät naurunalaiseksi ja leimaamalla heidät ali-ihmisiksi, pettureiksi tai mielipuoliksi, ei käsittelemällä heidän huolenaiheitaan, kokemuksiaan tai väitteitään.

Vastustajamme eivät ole tajunneet mitään oikein. Me emme ole tajunneet mitään väärin.

”Meitä” ei voi koskaan syyttää mistään. ”Niitä” tulee syyttää aivan kaikesta.

Jos meissä on jotain vikaa, se johtuu siitä, että emme ole vielä toteuttaneet ideologiaamme täydellisesti ja/tai ajattelussamme on jäänteitä vihollisen ajattelutavasta. Näin ollen myös epäonnistuminen on argumentti aatteemme totuuden puolesta.

Kysymys siitä, mikä on totta, on menettänyt merkityksensä. Totta on se, minkä me haluamme olevan totta. Totuus ei koske sitä millainen maailma on, vaan millaiseksi haluamme maailman muuttaa.

Naiivi ja luja usko omaan aatteeseen, jota mitään fakta ei kykene horjuttamaan.

Yhteiskunnassa ilmenevien epäkohtien parasiitinomainen hyödyntäminen, jossa epäkohta kaadetaan vastustajien niskaan ja oma aate nostetaan ainoaksi mahdolliseksi ratkaisuksi.

Omaa aatetta ei koskaan yritetä todistaa oikeaksi. Riittää, että vastustajan aate vedetään lokaan.

Tieto historiasta, menneisyydestä ja traditioista on pyyhitty pois. Yksilön identiteetti ei nouse enää perinteestä, vaan valtio voi halutessaan määritellä sen aina uudelleen.

Valtion kontrolli ulottuu aina vain syvemmälle ihmisen elämään, jopa siihen miten on sallittua ajatella. Ajatusrikos on yhtä paha kuin todellinen rikos.  

Johtajat ja ideologit antavat mieluummin kaiken tuhoutua, kuin myöntävät olleensa väärässä.

Ja lopuksi: ajatus siitä, että mikään yllä sanottu ei koske minua.

Sen sijaan, että kysymme, olemmeko palanneet 1930-luvulle, voisi myös kysyä lakkasiko 1930-luku koskaan todella olemasta?

(Kuva: A group of women give the Nazi salute on the deck of the Wilhelm Gustloff at Tilbury, 10th April 1938.  Photo by Becker/Fox Photos/Hulton Archive/Getty Images)

Rohkeus – jokaisen ulottuvilla

Rohkeus on sankarin ominaisuus. Ja me kaikki ihailemme sankareita. Sankaruudessa on jotain yli-inhmillistä, jotain joka ylittää tämän maailman lainalaisuudet ja rajoitukset. Sankarin tekee sankariksi juuri hänen rohkeutensa.

Hän on jotain enemmän, enemmän kuin me tavalliset, ikään kuin puoliksi jumala ja puoliksi ihminen. Sankari on onnistunut tekemään invaasion siihen myyttiseen ja selittämättömään, jota me kaikki kaipaamme. Continue reading

Sinulla ei ole oikeutta onneen – onneksi

Oikeus onneen kuulostaa universaalilta totuudelta, mutta on vaarallinen valhe, joka tuhoaa lupaamansa. Arvokkain oikeutemme, se todellinen, on toisaalla.

Suomalaisella on oikeus elämään ja henkilökohtaiseen vapauteen. Suomen laissa ei kuitenkaan puhuta onnesta — tai edes sen tavoittelusta, kuten eräänkin maan itsenäisyysjulistuksessa.

Ja ehkä lakiin ei pitäisikään kiinnittää niin kovasti huomiota, sillä siihenhän vedotaan lähinnä moraalitonta toimintaa puolustellessa: ”siinä ei ollut mitään laitonta!”

Ajatus oikeudesta onneen ei tule ulkopuolelta, vaan kumpuaa sisältämme. Oikeus onneen vaikuttaa olevan sieluumme kirjoitettu moraalilaki, ajasta ja paikasta riippumaton inhimillinen oikeus – jopa velvollisuus.

Mutta onko tämä sielumme kirjoitus varmasti luettu ja ymmärretty oikein? Continue reading

Kenen sukupuoli, kenen identiteetti?

Kesä on tunnetusti kuumaa sukupuoliaikaa. Iltalehden sivuilla voi käydä testaamassa millainen juhannusheila sinulle sopii. On kesäheiloja, kesäkissoja, kesäfrendejä ja muitakin kesään liittyviä kausituotteita.

Kuuma ilma saattaa kirvoittaa huutelemaan sukupuolen perään monin tavoin. Voi vislata, moikata, flirtata tai muulla tavoin karnevalisoida läheisyyden tarvetta.

Sukupuoli ei kuitenkaan ole kovin simppeli juttu. Siinä ei nykyisin pärjää enää hormonitasolla. Testosteroni tai estrogeeni eivät jaa ihmisiä kahteen laatikkoon, jonka perusteella asioita voi tulkita. Continue reading

Köyhän perintö: mitä minulta jää, kun elän?

Jätän suuren perinnön. Se ei ole aikomus tai arvio vaan fakta. Jätän kuvan itsestäni ja perinnönjako on jo alkanut.

Välillä jättämäni kuva pelottaa: onko perintöni suuri, koska se on raskas kantaa? Pahoittelevatko lapseni ystävilleen ja puolisoilleen käyttäytymistään ja toteavat, että saivat siihenkin tötöilyyn mallin minulta?

Tuo ajatus pelottaa. Millainen luonne minulla on?

Rahan jättäminen on turhaa, jos perinnöksi jää surkea luonne. Ja toissijaista rahan jättäminen on erityisesti silloin, jos perinnöksi jää hieno luonne.

Onneksi. Kun ei sitä rahaa taida perinnöksi jäädä. Mutta köyhyys, jota pelkään, on henkistä.

Continue reading