Kohti radikaalia mielikuvitusta

Kirjoittaessani tätä maailmalla on todettu yli 16 miljoonaa koronatartuntaa. Tämä on käsittämätön luku. Mielessäni välähtää ajatus siitä, miten Espanjantauti (tai siis Amerikantauti, mikä olisi oikeampi ilmaisu) ajelehti ympäri maailmaa 1900-luvun alkupuolella. Miten se osaltaan symbolina osallistui arvojen, käytäntöjen ja ajattelun uudistamiseen, on jäänyt taka-alalle. Mieleeni vilahti Max Weber, jonka sosiologisia kirjoituksia on yksi sun toinen lainannut, menehtyi myös espanjantaudin aiheuttamaan keuhkokuumeeseen. Ehkäpä hän olisi kehitellyt byrokratian ajatusta johonkin muuhun suuntaan, jos olisi elänyt pidempään.

Miksi tämä on merkityksellistä? Ajattelijat, kuten Cornelius Castoriadis, ovat pitkään on puhuneet arvojen tyhjiöstä ja siitä, että käytänteet ja symbolit ovat menettäneet merkityksensä arjen hahmottajina. Tämä on tuntunut elävästi jo monen vuosikymmenen ajan, mutta vasta näin koronakeväänä siitä on tullut kehollis-emotionaalinen todellisuus.

Pitkään puhuttu geopoliittinen muutos on tullut esiin tavalla, jota johtamisessa ei ole aiemmin käsitelty. Yhtäkkiä monet maat ovat huomanneet riippuvuutensa isoista maista ja ehkä myös huomanneet, miten omavaraisuuden lipsuminen onkin köydyttänyt rikastamisen sijaan. Taidot, tiedot ja niihin liittyvät käytänteet ovatkin muiden hallussa. Omakuvasta voi näin tulla hajanainen tai pelokas uuden järjestyksen vakiinnuttua. Se peräänkuulutettu rationaalisuus voikin nopeasti kadota ikkunasta ulos.

Keskustelut hyveistä ja ihmisen luonteesta ovat olleet tämän rationaalisuuden läpitunkemia. Kuitenkin tänä vuonna on käynyt selväksi, että rationaalisuus ei ole ajava voima, vaan oman hyvän tavoittelu – jopa äärimmäinen narsismi, jonka kautta monia asioita uudelleentulkitaan. Olemme eläneet maailmassa, jossa yhteistä hyvää on korostettu erilaisten kansainvälisten sopimusten kautta sekä yhteisiä symboleja ja arvoja painottaen. Nyt näyttää siltä, että monet näistä on heitetty romukoppaan. Vähän samalla tapaa kuin yhteiskunnallinen muutos seurasi ensimmäistä maailmasotaa, olemme nyt kansainvälisten instituutioiden muutoksen äärellä.

Jean Monnet aikoinaan totesi, että ilman ihmisiä mikään ei ole mahdollista eikä mikään kestävää ilman instituutioita. Eurooppalaiset arvot ovat pitkälle nojanneet näihin käsityksiin. Instituutiot ovat olleet luomassa mielikuvaa turvallisesta, tutusta ja sopimuksiin nojautuvasta maailmasta. Olemme vedonneet arvoihin, käytänteisiin, lakipykäliin ja sopimuksiin ajatellen, että näillä on insititutionaalinen tuki ja kannattelu. Tässä ajassa tämä ei enää tunnu itsestäänselvyydeltä, kun näitä sitoumuksia heitellään romukoppaan kuin märkiä pyyhkeitä.

Samalla johtajuudesta tulee suunnistamista sumussa, jossa kompassikin näyttää vähän sitä sun tätä. Ihmisen ja johtajuuden vahvuus tuleekin esiin siinä, miten tätä suunnistamista voidaan tehdä yhdessä löytäen uusia tapoja kohdata haasteita. Kysymys onkin: miten lockelainen yhteiskuntasopimus toimii tässä ajassa, vai onko aika keksiä jotain aivan muuta? Minua kiinnostaa se, miten tämä kaikki vaikuttaa johtajuuteen ja johtajuusajatteluun kansainvälisellä tasolla – ja kuka tai mikä on tämä ’johtaja’ tulevaisuudessa.

Elämme siten ajassa, jossa monet merkitykset joutuvat suurennuslasin alle. Samalla ajattelu, joka on kantanut näin pitkälle, joutuu myös oman tarkastelunsa alle. Joudumme tekemään ajattelun karsimista ja syyssiivousta, joka näyttää jatkuvan vielä pitkään. Ehkä yksi kyky, jota johtajat joutuvat kehittämään, piileekin Castoriadiksen peräänkuuluttamassa radikaalissa mielikuvituksessa.

Johtajuuden nuorallakävelyä – kuusi askelta osaavampaan johtamiseen

Johtaminen jaetaan usein eri sektoreihin tai aloihin. Eri johtamistyylit sopivat erilaisiin tilanteisiin ja ympäristöihin. Kiireessä harvoin ehtii pyytää kauniisti ja toisaalta kahvihuoneessa kovaääninen käskyttäminen saattaa aiheuttaa hyvän tuloksen sijasta eripuraa. Pohjimmiltaan on kuitenkin vain johtamista, jota sovelletaan eri tavoin tarpeen mukaan.

Perinteiset johtamistyylien ääripäät ovat henkilöstöjohtaminen ja operatiivinen johtaminen. Operatiivisissa organisaatioissa, kuten puolustusvoimissa ja pelastuslaitoksilla sovelletaan kenttätoiminnassa operatiivisen johtamisen periaatteita, joihin kuuluu muun muassa käskyttäminen, nopeat päätökset ja valvonta. Henkilöstöjohtamisessa keskitytään tyypillisesti vapauteen, itseohjautuvuuteen ja luovuuteen. Esittelen tässä tekstissäni nyt muutamia asioita, joita operatiivinen johtaja voi oppia henkilöstöjohtajalta ja päinvastoin.

Johtaja – opi näistä operatiivisen johtamisen perusteista!

Valmiit toimintamallit ja tarkistuslistat: Kun miehistö astuu meripelastusyksikköön, täytyy varmistua onko aluksen viikkotarkistus tehty. Laiturista irtautuessa tarkistetaan lähtölista. Sairaalassa hoitoelvytyksessä noudatetaan valmiiksi sovittua protokollaa, jonka tiimin jäsenet tuntevat. Henkilöstöjohtajana voit laatia listan tai mallin, jota noudatat esimerkiksi kuukausi- tai vuositasolla. Vuosikelloon voi kirjata esimerkiksi kehityskeskustelut ja palkitsemiset. Listat ja mallit voivat tukea myös henkilöstön suoriutumista ja jaksamista.

Priorisointi: Kun ensihoitoyksikkö saapuu suuronnettomuuspaikalle, tehdään niin kutsuttu triage, potilasluokittelu. Luokittelussa huomioidaan avun tarpeen kiireellisyys. Tulipalopaikalla pelastusyksikkö pyrkii ensisijaisesti pelastamaan ihmishenkiä omaisuuden sijaan. Henkilöstöjohtajana voit miettiä, kannattaako kaikkia henkilöstöä kuormittavia projekteja ottaa vastaan juuri nyt, vai voisiko yhteisössä keskittyä juuri nyt vaikka vain kolmeen keskeisimpään tarpeeseen.

Selkeämpi viestintä: Sotilasjohtajan antaessa toimintaohjeen johdettavalleen sotilas toistaa annetun käskyn ääneen. Johtaja voi vastata ”oikein” tai ”väärin” ja tarvittaessa korjata kuultua oikeaksi. Kun meripelastusyksikkö kääntää suuntaansa, päällikkö toteaa ”vasen vapaa”, jolloin ohjaimissa oleva miehistön jäsen vastaa toistamalla havainnon. Työpaikoilla ja muissa yhteisöissä iso osa ongelmista johtuu viestinnän haasteista ja siitä, ettei asioita sanota ääneen. Toinen iso haaste on se, ettei asioista puhuta suoraan tai niitä ei ole ymmärretty oikein.

Johtaja – ammenna lisää valmiuksia henkilöstöjohtamisesta!

Läsnäolo ja kuunteleminen: Kun henkilöstöjohtaja pitää kehityskeskustelua, täytyy molempien osapuolten olla läsnä. Eikä vain fyysisesti, mutta myös psyykkisellä ja sosiaalisella tasolla. Operatiivisena johtajana suoriudut tehtävästäsi paremmin, kun ymmärrät johdettaviesi nykytilanteen ja näet, kuinka he suoriutuvat ja minkälaista tukea he kaipaavat. Hyvä johtaja kuuntelee korvilla, silmillä ja sydämellä.

Konsensus: Yhteisöä eteenpäin kehitettäessä tiimin jäsenillä täytyy olla yhteinen suunta. Suuntaviivojen muodostumiseksi tarvitaan yhteisymmärrys siitä, mitä tehdään, miksi tehdään ja miten se saadaan aikaan. Operatiivisessa toiminnassa toisinaan seurataan sokeasti johtajaa, koska näin on koulutuksessa opetettu. On totta, että kiireellisissä tilanteissa epäröinnille ja niskuroinnille ei aina ole aikaa, mutta usein tiimistä voi löytyä parempi toimintaehdotus, josta hyvä johtaja ottaa opiksi ja muodostaa konsensuksen.

Kiittäminen ja kannustus: Työpäivän päätteeksi tiimivastaava huikkaa ”kiitos päivästä”! Kun työkaveri tekee jonkin palveluksen, kollega kiittää. Hyvin suoritetusta tehtävästä kiitetään, koska sillä on hyvinvoinnin ja palautumisen kannalta suuri merkitys. Vaikka toimintatilanteessa operatiivinen johtaja ei ehtisikään lausua korulauseita, niin tilannetta purettaessa on syytä muistaa kiittää. Tehtävän lopputuloksesta riippumatta eteenpäin johtaa parhaiten kannustus siten, että ensi kerralla suoriudutaan asiasta vielä paremmin.

Yhteenvetona todettakoon, että usein eri tavoin tekeviltä oppii kaikkein eniten – joko hyvän tai huonon esimerkin kautta. Kannattaa olla ennakkoluuloton ja tutkia ympäristöä: kuinka minun johtajuuteni voisi kehittyä tänään?

Johtajan tärkein ominaisuus

Painin usein sen ajatuksen äärellä, miksi päätöksenteko on yhtäältä helppoa ja toisaalta vaikeaa. Olen tullut siihen tulokseen, että kaikki muu on helppoa, paitsi ihmisten väliset suhteet. Useimmiten päätökset, joihin ei liity ihminen, ovat helppoja: on sinänsä helppoa päättää, ostanko kaupasta vaaleaa vai tummaa leipää tai kävelenkö kotiin tätä vai tuota reittiä.

Vaikeaa sen sijaan on sanoa, kuinka tämä ongelmakohta nostetaan esiin ja miten antaa tuo palaute oikein. Samankaltaisten haasteiden äärelle päästään, kun mietitään, miksi jokin päätöksenteon peruste toimii yhdessä tilanteessa, muttei lainkaan toisessa.

Continue reading

Johtaminen vapaaehtoistoiminnassa

Suomi on kansalaisyhteiskunta, jossa ihmiset tahtovat laajalti auttaa toisiaan ja vaikuttaa tärkeiksi kokemiinsa asioihin. Kansalaisareenan (2018) mukaan niin sanottu neljäs sektori, eli järjestäytymätön kansalaisaktivismi on valtaamassa alaa tunnetumman kolmannen sektorin – muun muassa vapaaehtoisorganisaatioiden – puolelta. Ihmisten vapaa-ajasta käydään jatkuvaa kamppailua. 

Organisaatioihin perustumaton kansalaistoiminta on näkynyt muun muassa ilmastonmuutoksen vastaisessa mielenosoittamisessa, mitä ruotsalainen Greta Thunberg on osaltaan edistänyt merkittävästi. Ihmiset kuitenkin edelleen hakeutuvat mukaan yhdistys- ja kansalaistoimintaan, sillä yhteenkuuluvuuden tunne on aina helpompi saavuttaa jollain tavalla määritellyssä ihmisjoukossa tai yhdistyksessä.

Vapaaehtoisten johtaminenhan on yksinkertaista – vai onko? Olen laatinut vuosien kokemuksen pohjalta check-listan vapaaehtoisten johtajille, niin tuoreille kuin jo konkareillekin.

Continue reading

Läsnäoleva johtaminen hyödyttää koko organisaatiota

Miten läsnäolotaidot vaikuttavat johtamiseen ja mitä hyötyä niistä on organisaation kannalta?

Olemme tottuneet ajattelemaan, että toimintamme varsinkin työelämässä pohjautuu rationaalisiin, tietoisiin päätöksiin. Rationaalinen ajattelu on kuitenkin vain pieni osa ihmistä.

Peräti 80 prosenttia hermoradoistamme tuo viestejä kehostamme aivoihin eikä toisin päin. Käyttäytymiseemme vaikuttaa siten merkittävästi se, että olemme myös kehollisia olentoja.

Ihminen on lauma- ja saaliseläin, kuten esimerkiksi hevonen – sen takia hevosten kanssa voikin oppia paljon vuorovaikutuksesta ja johtamisesta. Hevosten reaktio on pitkälti samankaltainen kuin meidän ihmisten alitajuinen ja automaattinen reaktio toistemme tunteisiin ja tekemiseen.

Siksi organisaation toiminnan kannalta ratkaisevia eivät ole yksin johtajan tiedot ja näkemykset, joita hän virallisesti viestii, vaikka nekin ovat tietysti tärkeitä.

Continue reading

Suorittajan opas rennompaan elämään

Ahkeruus on ilomme, mutta sillä on varjopuolensa. Kohtuullisuuden hyve on lämpimästi suositeltava eväs takataskuuun!

Kuka on suorittaja?

Suorittajat ovat usein henkilöitä, jotka tekevät työtä vuorotta. Päivä koostuu palkkatöistä, kodin töistä, harrastustöistä, vapaa-ajantöistä ja niin edelleen. Valmista syntyy, mutta elämisestä katoaa nautinto. Suorittajat eivät useinkaan osaa iloita kättensä töistä, vaan iskevät voimavaransa seuraavaan projektiin heti edellisen valmistuttua.

Suorittajan elämää leimaa usein se, että hän ei ole koskaan tyytyväinen. Ei edes silloin, kun hän saa haluamansa projektin maaliin. Suorittajat eivät usein tiedä itsekään miksi suorittavat.

Suorittaja on usein melko itsekäs ihminen. Suorittajan energiat eivät välttämättä riitä suorittamisen lisäksi läsnäoloon tai perheen kanssa olemiseen. Suorittaja ei kysy itseltään eikä muilta, jaksavatko nämä toteuttaa hänen visioitaan. Tärkeämpää on täydellisen joulun, loman tai ulkomuodon luominen.

Mistä suorittaminen on saanut alkunsa?

Suorittamisen syyt saattavat kummuta lapsuudesta. Etenkin me reilusti viime vuosituhannen puolella syntyneet lapset olemme kasvaneet ympäristöön, jossa työn tekeminen oli hyve. ”Ensin työ ja sitten huvi” iskettiin tajuntaamme jo nuorena. Yhteiskunnan yleinen ilmapiiri kannustaa myös suorittamaan. Työelämä on usein kiireistä ja kilpailuhenkistä. Vain vahvat pärjäävät ja suoriutumista mitataan numeroilla. Mitä paremmat numerot, sitä parempi suoritus.

Sosiaalinen media luo myös epärealistisia paineita arjesta suoriutumiseen. Kun toisten ihmisten some-tileillä elämä näyttää kauniilta ja täydelliseltä, syntyy paineita yltää samaan ja enemmänkin. Tätä kautta myös ihmissuhteita voi alkaa suorittaa. Viis prosessista, kunhan jälki on kaunista!

Psykologisesti ajateltuna suorittaminen saattaa olla selviytymiskeino. Suorittamisen avulla paetaan jotain, mitä ei haluta kohdata. Ikävät fiilikset on helppo sivuuttaa, kun arkeen ei enää jää minuutteja niiden kohtaamiseen. Suorittamisen taustalta saattaa löytyä pelkoa, ahdistusta tai kyvyttömyyttä kohdata omia tunteitaan.

Vähemmän suorittamista – enemmän nautintoa?

Jos tuntuu siltä, että uupumus alkaa kolkutella oven takana, kannattaa lukea seuraavat vinkit ja aloittaa vaikka näistä. On hyvä muistaa, että suorittamisesta luopuminen on prosessi. Usein se onnistuu pieni pala kerrallaan. Onnistuminen lisää rentoa fiilistä, värejä ja variaatioita tunteisiin sekä kevyempää ja onnellisempaa arkea. Uskon että nämä ovat tavoittelemisen arvoisia!

  • Pysähdy nauttimaan työsi tuloksista. Tee pieni tilinpäätös siitä, miten pääsit hyvään tulokseen. Kiittele itseäsi ja niitä, jotka mahdollistivat tuloksen. Pysähdy. Edes hetkeksi.
  • Lyö hanskat tiskiin. Siitäkin huolimatta, että se tuntuisi epämiellyttävältä. Harjoittele työn keskeyttämistä ja epäjärjestyksen sietämistä. Harjoitus tekee mestarin.
  • Mieti mikä olisi pahin skenaario, jos jättäisit yksittäisen työn tekemättä? Mitä tapahtuisi, jos Excel-taulukko napsahtaisi kiinni? Nappaa ajatuksesta kiinni ja pureskele hetki.
  • Erota työpäivistä ne asiat, jotka on pakko tehdä, ja ne, jotka voi jättää tekemättä tai tehdä hieman kevyemmällä otteella.
  • Tiedosta, että tekemisessä riittää yleensä hyvä taso. Täydellisyyteen pyrkiminen ei ole realistista eikä välttämättä järkevääkään. Opettele erottamaan riittävä ja täydellinen toisistaan.
  • Harjoittele sanomaan: EI
  • Kysy itseltäsi: kuka käskee sinua suorittamaan? Onko sellaista henkilöä olemassakaan, vai onko kyseessä vain ajatus?
  • Sulje some. Muista että kaikki ei ole sitä miltä se näyttää.
  • Mieti mitkä ovat sinulle tärkeät arvot arjessa? Mieti näyttäytyvätkö ne myös käytännön tasolla kalenterissa?
  • Harjoittele itsemyötätuntoa. Olet hyvä sellaisena kun olet. Varmista että oma sisäinen puheesi on lempeää ja hyväksyvää.
  • Kokeile kehollisia rentoutumisen menetelmiä

Toivon sinulle tämän kirjoituksen ja näiden harjoituksien myötä rentoa, onnellista ja kepeää elämää. Epätäydellisyys on täydellisen ihanaa!

Yksi vaikeimmista asioista hyväksyä

Tämä teksti sisältää useita, mielestäni hienoja, sitaatteja. En pyri ärsyttämään tai loukkaamaan sinua, mutta jos niin käy, en valitettavasti voi olla pahoillani.

Fear is excitement without the breath.” –Fritz Perls

Yksi vaikeimmista asioista hyväksyä on, etteivät kaikki tykkää minusta tai siitä, miten toimin. Harhainen pyrkimys miellyttää ihmisiä rajoittaa oman potentiaalin ulosmittaamista ja pahimmillaan saa pelkäämään onnistumista. Continue reading

Maailman vaikein, mutta väkevin taito

Tiedätkö sen tunteen, kun joku esiintyy edessäsi hurmaavasti? Hän puhuu taitavasti ja juuri sinulle tärkeistä aiheista. Mutta esityksen vaihtuessa keskusteluun, hänen kasvojensa hymy alkaa hyytyä. Hän ehkä vilkuilee kännykkäänsä tai miettii millä tavoin seuraavaksi sinut vakuuttaisi. Esiintyjä on kiinni omassa esityksessään, eikä ole aidosti läsnä. Continue reading

Promillet antavat luvan käyttäytyä ihmisiksi

Humalassa ollessaan ihmisellä on lupa (jopa kehote) käyttäytyä tavalla, jota selvin päin tehtynä pidettäisiin typeryytenä. Hiprakassa hihitellään, läiskitään toverillisesti selkään ja lauletaan. Känniin edetessä hihitys vaihtuu päälle huutamiseksi, läiskiminen nojailuksi ja lauluistakin tulkitaan pelkät vokaalit.

Tästä edetään seuraavaan vaiheeseen ja sarjaan typeryyksiä, jotka missä tahansa muussa yhteydessä olisivat typeryyksiä, mutta alkoholin väärinkäytön myötä ne ovat sankaritekoja. Ja tuota sankarillisuutta muistellaan vielä päivienkin päästä: ”Ai mitä mä tein? Ei vitsi…. miten noloa! En muista mitään.”

Mitä tapahtuisi, jos duunin bileissä tai sählyjengin saunaillassa joku päättäisi olla vesilinjalla, mutta käyttäytyisi silti humalassa olevan tavoin? Continue reading

Palaute, tuo työelämän crossfit

Palaute on taitolaji, jossa harva pääsee huipulle. Palautetaitoja voi hyvällä syyllä kutsua työelämän crossfitiksi, sillä kummassakaan ei pärjää ilman monipuolista osaamista. Molemmissa tarvitaan eri lajien hallintaa, kykyä vaihtaa nopeasti tilanteesta toiseen ja taitoa keskittyä.

Aloittelijan ja ammattilaisen taidot ovat erilaiset, osaaminen vaikuttaa suoritukseen ja harjoittelun myötä tulokset paranevat kerta kerralta. Hyvällä treenillä ja ohjauksella vasta-alkajasta kasvaa osaaja, joka pärjää lajissa kuin lajissa. Continue reading

Ajattelun tulee käydä työstä

Luovuus ja ajattelu ovat tunnustettuja, mutta silti pääsääntöisesti enemmän vapaa-aikaan kuin työelämään liitettyjä hyveitä. Mielleyhtymä Juha Vainion laulussa esiintyvän hahmon käyskentelystä pitkin kesäistä ahon laitaa yläruumis paljaana yhdistetään helposti vastuuttomuuteen, toisinaan jopa laiskuuteen.

Samaan hengenvetoon kuitenkin rakastamme ajatusta siitä, että uskaltaisimme ottaa irtioton ympäröivän arkemme vaateista ja normeista: olla hetken luovia ja tarttua suvituulen kutsuun. Continue reading

Pisteliäs filosofi Seneca suosittelee kiireisille roomalaisille mindfulnessia

Istun yliopiston kahvihuoneessa huojentuneena: väitöskirjan käsikirjoitus on valmis. Ei ole kiire mihinkään.

Paikalle sattuu kollega. Hän paheksuu joutilaisuuttani: ”Sinullahan on toinenkin tutkimusprojekti! Mitä täällä istut, aika kannattaa nyt käyttää siihen!”

Ajan henki on, että kiireettömyys on tehottomuutta. Ihminen, jolla on aikaa, on epäilyttävä. ”Kiirettä pitää”, on kunniallinen vastaus, kun kysellään kuulumisia.

Kuluttajatutkija Silvia Bellezzan mukaan kiire on statussymboli.

Samanaikaisesti kirjakauppojen hyllyt pursuavat selfhelp-oppaita kiireen kiroista ja tekniikoista, joilla voi vapautua oravanpyörästä.

Mielestäni paras aihetta ruotiva kirja kirjoitettiin jo 2000 vuotta sitten. Se on nyt saatavilla myös suomeksi. Continue reading

Tämän päivän nuoret muuttavat maailman, ellemme sitä ennen kyllästytä heitä kuoliaiksi

Harri-Pekka Pietikäinen pohtii vieraskynäkirjoituksessaan nuoria paremman huomisen mahdollistajina. 

Vaikka moni jäärä muuta väittää, ovat nykynuoret kaikkea muuta kuin laiskoja.

On sukupolvista riippumaton trendi, että aikuiset väheksyvät nuoria ja pitävät heitä laiskoina. Maailma muuttuu, eikä nuorten todellisuus vastaa aikuisten omaa, minkä vuoksi nuorten kokemusmaailma on helppo mieltää aikuisen omaa keveämmäksi. Mitä meillä aikuisilla olisi, ellei meillä ole nuoremman sukupolven kunnioitusta? Kun sen saaminen ei ole itsestäänselvyys (mitä sen ei koskaan pitäisi olla), on helppo sortua vähättelyyn. Continue reading

Tervehtimisen voima

Keväällä käytiin eri medioissa vilkasta keskustelua siitä, miten kohtaamme toisemme. Keskustelu tiivistyi siihen, miten tervehdimme toisiamme. Aihe on sama, josta olen usein keskustellut työyhteisöissä. Aihe tuntuu monesta ensi turhauttavalta, sillä olemmehan kaikki työelämässä hyvin käyttäytyviä ja kohteliaita. Kun kuitenkin jatkaa kysymällä, millainen kulttuuri täällä on tervehtimisen suhteen, alkaa kuva kirkastua.

Ensimmäinen vastaus yleensä on, että totta kai tervehdimme kaikkia. Huomenet sanotaan vastaantulijoille. Tai ainakin tutuille. Tai ainakin vastataan, kunhan toinen tervehtii ensin. Jos ei satu olemaan jotain muuta meneillään samaan aikaan.

Porukkaa alkaa usein jo hieman hymyilyttää, kun huomataan, ettei tervehtiminen ihan niin itsestään selvää olekaan. Continue reading

Haavoittuvainen ja kohtaava ihminen

Järjestimme hiljattain seminaarin asiakkaillemme. Päivän teema oli luottamus ja ennen kaikkea haavoitttuvuuteen perustuva luottamus. Ajatus haavoittuvuuden tunnustamisesta ja hyväksymisestä työelämässä on saamassa vahvempaa jalansijaa Suomessakin. Kyse on yksinkertaisesta mutta usein hyvin vaikeasta asiasta.

”Uskallanko olla oikeasti sitä mitä olen ja luottaa siihen, että muilla on hyvä tahto minua kohtaan niin, että kaikki läsnäolijat haluavat minulle vain ja ainoastaan hyvää.” Continue reading

Johtajuutta voi opetella

Synnynnäinen johtajaluonne – vai voiko johtajuutta oppia, siihen kasvaa? Stina Henriksson jakaa kokemuksiaan vieraskynäkirjoituksessaan. 

Aina välillä kuuluu sanottavan, että jotkut ihmiset ovat synnynnäisiä johtajia. Minä en ollut sellainen. Siksi olenkin viimeisen vuoden aikana yllättänyt paljon, kun kerta toisensa jälkeen olen ajautunut johtajan asemaan useissa eri yhteyksissä.

Aloitin uusissa opinnoissa syksyllä, kaiken lisäksi ulkomailla, ensimmäistä kertaa aivan omillani maailmalla. Olin jo muutenkin pitänyt itseäni introverttinä, mutta kansainvälisessä ympäristössä huomioni kiinnittyi tähän yhä enemmän. Ensin minulle iski pieni pelko, että minua pidetään töykeänä suomalaisen varautunein käytöstapoineni, yhdistettynä hiljaiseen luonteeseeni. Continue reading

Unelmahöttöä!

Mitä tekemistä unelmilla on työviihtyvyyden ja arjessa jaksamisen kanssa? Tai esimiestyön? Paljonkin!  

Meillä kaikilla on unelmia. Moni lähtee niiden perään – yhtä moni jättää lähtemättä. Ne, jotka lähtevät unelmien tavoitteluun, eivät välttämättä ole hullunrohkeita haihattelijoita, vaan ovat tehneet ehkä pitkän ajan suunnitelmia, pitäneet omia ajatushautomoitaan sekä tehneet arvovalintoja ja tietoisia pieniä päätöksiä kohti tavoitteitaan.

Continue reading