Kyynisyys

Kyynikkoa ei saa päästää lähellekään vallankahvaa, ettei hän vahingoittaisi yhteistä hyvää eikä itseään. Kyynisyys on rumaa, mutta onneksi se on myös pois opittavissa.

Kyynisyys. Kyynisyys on rumaa. Se on sananakin ruma.

Kyy-ni-syys.

Omituisella tavalla minua kiehtoo aina se, kun sekä sana että sen kuvaama todellisuus onnistuvat samanaikaisesti olemaan rumia. Kyynisyys on loistoesimerkki tällaisesta. Mieleen tulee muitakin.

Räyhääminen.

Sisälmykset.

Röyhtäys. Continue reading

Voiko hyvettä olla liikaa?

Voimme kuvitella äidin, joka ”rakastaa liikaa” tai ihmisen, joka on ”liian kohtuullinen”. Lähemmin tarkasteltuna kyseessä ei kuitenkaan ole hyveen ylilyönti, vaan hyveen puute.

Jeesuksen mukaan ”ylösnousseet eivät ota vaimoa”, vaan elävät ”kuin enkelit taivaassa” (Mk 12:25). Moni on tulkinnut tästä, ettei taivaassa ole miehiä eikä naisia, vaan jonkinlaisia sukupuolettomia neutreja.

Perinteinen teologinen tulkinta ulottuu kuitenkin putkistoa syvemmälle. Ilmaus ”kuin enkelit taivaassa” ei liity biologiseen sukupuolisuuteen. Sukupuolisuus säilyy, mutta seksi, siten kuin me sen tiedämme, ei säily. Taivaassa ei ole seksiä. Miksi? Koska se, mistä seksi maan päällä on symbolina ja (makeana) esimakuna, on taivaassa täydellisesti toteutunut. Continue reading

Gekko on sika

Gekko sikalassa vai sika gekkolassa? Oliver Stonen elokuvan Wall Street (1987) mukaan: sika gekkolassa. Nyt ilmestyneessä jatko-osassa Money Never Sleeps (2010) ohjaaja vastaakin: gekko sikalassa.

”Greed is good.” Tämä on kuuluisin Michael Douglasin esittämän Gordon Gekko -nimisen rahamaailman lieron lausahduksista, jotka ovat jääneet elämään.

Gordon Gekkosta tuli nopeasti kultti-ikoni. Elokuva synnytti tuhansittain pikkugekkoja, tai sitten ne uskaltautuivat ulos kaapista. Myös Suomi on pullollaan 40–50-vuotiaita kyynikoita, joiden mielestä Gekko oli oikeassa: ahneus on hyvästä. Continue reading

Johtajan valehtelemisen opas

Johtaja, joka ei harjoita muilta vaatimaansa totuudellisuutta, on organisaation suurin riskitekijä. Rehellisyys alkaa pienistä asioista.

Totuudellisuus.

Todellisuus.

Oletko huomannut totuudellisuuden ja todellisuuden läheistä suhdetta?

Katso vaikka: to[tuu]dellisuus.

Toden totta

En ole kielitieteilijä, joten en osaa sanoa, onko sanojen etymologinen yhdennäköisyys sattumaa. Mutta niiden metafyysinen suhde on perustavanlaatuinen. Continue reading

Johtajat: pornoholics anonymous

Rakas Taivaanisä,
lähetä vaatteita kaikille niille köyhille naisille,
joita isi auttaa tietokoneella.
Amen.

Moni on huomannut, että hyvejohtajuusblogin vakituisten kirjoittajien joukossa ei taida olla muodikkaita pornografian puolestapuhujia. Syy tähän on yksinkertainen: pornografia syö maata johtajuuden alta.

Ilmiö on niin hyvin ja laajalti dokumentoitu, että me datauskovaiset suomalaisetkaan emme enää sitä epäile niin kuin joskus. Sen haitalliset vaikutukset työelämään ovat hyvin tiedossa, mutta joskus ne esitetään yksipuolisesti tehokkuuden näkökulmasta. Tilannetta olisi hyvä tarkastella myös johtajan henkilökohtaisten hyveiden näkökulmasta. Continue reading

Palvelemisen jalo kunnianhimo

Vastakkaiset toimintamallit: ”palvelen menestyäkseni” ja ”menestyn palvellakseni” eivät ole vain nasevia sloganeita, vaan erottelu perustuu syvälliseen ymmärrykseen inhimillisistä ja ammatillisista motiiveista.

Keskustellessani hyvejohtajuudesta ystävien ja asiakkaiden kanssa törmään joskus kysymykseen: ”Se, mitä hyvejohtajuudesta ymmärrän, on kiehtovaa. Mutta miten se vaikuttaa yritykseni (tai yhteisöni) tuloksellisuuteen? Mitä hyötyä siitä on?”

Tuloksellisuudella ja hyödyllä he tarkoittavat taloudellista hyötyä, tai muunlaista välillistä hyötyä joka johtaa taloudelliseen hyötyyn. You make no money, you make no sense.

Yritän olla hymyilemättä. Pääsen jälleen nimittäin antamaan epäkorrektin vastaukseni: ”Se, että kysyt tuollaista, voi tarkoittaa sitä, ettei hyvejohtajuus välttämättä sovi teille, ainakaan vielä.”

Vastaan pilke silmäkulmassa ja kieli poskessa, kukaan ei loukkaannu. Päinvastoin, he haluavat tietää lisää. Niin, mitä oikein tarkoitan? Continue reading

Hyveet ja rakasteleminen

Tarina mahtavaksi oriiksi muuttuneesta liskosta paljastaa, mitä tekemistä hyveellä ja rakastelemisella on keskenään. Kauniit sanat ovat kärsineet inflaatiosta, ja niiden henkiin herättäminen vaatii järeiden aseiden käyttöä.

C. S. Lewis (1898–1963) tunnetaan Narnia-maailman luojana. Hän kirjoitti monia muitakin kirjoja, joista yhtenä parhaimpana pidän aikuisille tarkoitettua teosta The Great Divorce (suom. Suuri avioero 1970). Nimestään huolimatta kirja ei käsittele avioeroa, vaan kyseessä on taianomainen draama.

Tapahtumapaikkana on eräs sateisena iltapäivänä alkanut bussimatka. Kirjava joukko erilaisia ihmisiä saa tilaisuuden nähdä oman sisimmän olemuksensa ja samalla tehdä valinnan, mikä merkitsisi uutta elämää. Ihmiset ovat puolinaisia, lähes aineettomia: heitä kutsutaan ”Aaveiksi”, ja he saavat täydellisen, vaikuttavan muotonsa sitä mukaan kun onnistuvat ”eroamaan” eheytymistään hidastavista tekijöistä. Päähenkilöinä ovat mm. ideologinen taiteilija, nalkuttava nainen, ”valistunut” piispa ja lapsensa kuolemaa sureva äiti sekä – yksi suosikeistani – pieni, alakuloinen mies, joka kantoi pientä, punaista liskoa olkapäällään.

Lisko heilutti häntäänsä ”kuin piiskaa kuiskaillessaan Aaveen korvaan”. On selvää, että lisko pitää miestä orjuuttavassa otteessaan. Enkeli (”Palava Olento”) kysyy mieheltä: ”Saanko surmata sen?” Mies (Aave) kiertelee ja kaartelee, mutta Enkeli vain toistaa kysymyksen. Lopulta hän antaa suostumuksensa. Seuraavassa hetkessä Aaveelta pääsee tuskan kirkaisu. ”Palava Olento sulki matelijan hehkuvaan otteeseensa, väänsi sen poikki sen kiemurrellessa ja purressa ja heitti sen sitten selkä murskattuna mättäälle” (s. 112). Continue reading

Paluu hyvepolitiikkaan, osa 4: Poliitikon yleisin kuolinsyy

Mikä tappaa eniten poliitikkoja maailmassa? Vaikka vallankahvasta pidetään kiinni hautaan asti, vastaus ei ole vanhuus. Kyse on sisäisestä salamurhaajasta: vääränlaisesta kiintymyksestä rahaan, valtaan, maineeseen ja seksiin, jotka itsessään ovat hyviä asioita.

”Monella oli nuorena jaloa johtamisen kunnianhimoa, unelmia vahvuudesta, rohkeudesta ja epäitsekkyydestä, koko ihmiskunnan palvelemisesta. Mutta koska [teksti puuttuu]. Pian he luopuivat unelmistaan, tulivat epäileviksi ihmisluontoa kohtaan ja hakivat suojaa materiaalisista mukavuuksista, hengellisestä välinpitämättömyydestä ja ’itsensä toteuttamisesta’.”

Poliitikon yleisin kuolinsyy

Kaksi asiaa tulee mieleen alun lainauksesta. Ensiksi kyseessä voisi olla peruspoliitikon antologia eli muistokirjoitus. Idealistinen ja epäitsekäs alku – kyyninen ja materialistinen loppu. Mitä tässä välissä tapahtui?

Toiseksi lainauksessa lukee: ”Mutta koska [teksti puuttuu].” Mitkä sanat puuttuvat? Vaikuttaa nimittäin siltä, sulkujen sisällä on vastaus kysymykseemme: Mitä tapahtui? Puuttuvat sanat paljastuvat kirjoituksen lopussa. Continue reading

Paluu hyvepolitiikkaan, osa 3: Utopistinen ajatus

Miten olla idealisti olematta naiivi? Entä miten olla realisti olematta kyynikko? Se onnistuu ymmärtämällä, että utopia sekä on että ei ole saavutettavissa.

Hyvepolitiikan peruspilarit lepäävät kahden metaperiaatteen varassa. Yhdessä ne muodostavat hyvepolitiikan kivijalan.

1. Hyvä poliitikko on ihminen, joka omistaa politiikalle keskeiset hyveet ja osaa soveltaa niitä oman elinympäristönsä ja vastuualueensa kontekstissa.

2. Hyvä politiikka on politiikka, joka luo kansalaisille suotuisat olosuhteet hyveissä kasvamiselle ja samalla vastustaa paheiden juurtumista.

Mitä on utopia?

Vuonna 1516 Thomas More kirjoitti kuuluisimman teoksensa: Utopia. Siinä matkamies Raphael Hythlodaeus kertoo käyneensä Utopia-saarella, jossa vallitsi täydellinen yhteiskuntajärjestelmä. Sana utopia onkin Morelta peräisin.

Utopia-sana on löytänyt tiensä lähes kaikkiin kieliin. Se tarkoittaa täydellistä yhteiskuntajärjestelmää. Arkikielessä siihen liittyy olennaisesti uskomus, ettei utopiaa ole olemassa eikä sitä voi olla olemassa. Jos joku uskaltaa väittää, että se on mahdollinen, realistit leimaavat hänet naiiviksi idealistiksi: ”Utopistinen ajatus!” Idealisti vastaa syytteeseen sanomalla, että kyynisyys on itsensä toteuttavaa profetiaa. Continue reading

Paluu hyvepolitiikkaan, osa 2: Laki ja omatunto

Artikkelisarja hyveiden ja politiikan yhteispelistä jatkuu. Tässä toisessa osassa pohditaan lakien ja omantunnon suhdetta. Ohjaavatko lait kansan omaatuntoa eli käsitystä oikeasta ja väärästä? Vai ohjaako kansan omatunto lakeja?

Hyvepolitiikan peruspilarit lepäävät kahden metaperiaatteen varassa. Yhdessä ne muodostavat hyvepolitiikan kivijalan.

1. Hyvä poliitikko on ihminen, joka omistaa politiikalle keskeiset hyveet ja osaa soveltaa niitä oman elinympäristönsä ja vastuualueensa kontekstissa.

2. Hyvä politiikka on politiikka, joka luo kansalaisille suotuisat olosuhteet hyveissä kasvamiselle ja samalla vastustaa paheiden juurtumista.

Toisin kuin ”Paluu hyvepolitiikkaan” -sarjan aloitusosassa, tässä toisessa osassa käsiteltävä kysymys liittyy suoremmin näihin kahteen periaatteeseen. Puhumme omantunnon ja lakien suhteesta. Omatunto voidaan nähdä liittyvän ensimmäiseen periaatteeseen, lait taas toiseen. Mikä onkaan niiden keskinäinen suhde? Continue reading

Paluu hyvepolitiikkaan, osa 1: Demokratia ja moraali

Artikkeli aloittaa hyveiden ja politiikan yhteispeliä käsittelevien kysymysten sarjan. Ensimmäinen kysymys liittyy hyveisiin vain epäsuorasti, mutta luo pohjaa kaikelle poliittiselle toiminnalle. Siksi onkin yllättävää, että eräs puoluejohtaja ei ollut sitä koskaan ajatellut.

Hyvepolitiikan peruspilarit voidaan nähdä lepäävän kahden metaperiaatteen varassa. Yhdessä ne muodostavat hyvepolitiikan kivijalan.

1. Hyvä poliitikko on ihminen, joka omistaa politiikalle keskeiset hyveet ja osaa soveltaa niitä oman elinympäristönsä ja vastuualueensa kontekstissa.

2. Hyvä politiikka on politiikka, joka luo kansalaisille suotuisat olosuhteet hyveissä kasvamiselle ja samalla vastustaa paheiden juurtumista.

Tarkoitukseni on tulevaisuudessa kirjoittaa yksittäisten hyveiden ja politiikan elävästä yhteydestä syvällisemmin (sosiologi Johanna Daviesin artikkeli Hyvepoliitikko on hyvä johdatus aiheeseen). Mutta sitä ennen haluan nostaa esiin erään tärkeän perusdilemman, jota jokainen poliitikko tai politiikasta kiinnostunut joutuu pohtimaan. Tai niin sitä ainakin toivoisi.

Demokratia ja moraali

Continue reading

Vartijat nukkuvat

Kertomus nukkuvista vartijoista paljastaa erään yhteiskunnallisen ongelman. Mitä tehdä kun valvontamekanismit pettävät? Luonnekasvatus tekee paluuta.

Eräs Suomen Tansanian-lähetystössä työskentelevä tuttavani oli rakennuttanut pihalleen, Intian valtameren rannalle, aidon saunan. Eräänä aamuna hän huomasi sisäseinillä ylälauteiden päädyissä mustat kengänjäljet. Hän päätteli, että yövartijat olivat nukkuneet saunassa, ja päätti tehdä yllätystarkastuksen seuraavana yönä.

Totta tosiaan: hän löysi saunasta vartijan, kaksikin vartijaa. Mutta kumpaakaan hän ei tunnistanut omaksi yövartijakseen. Mitä kummaa? Selvisi, että kyseessä olivat vartijafirman sisäiset tarkastajat, joiden tehtävänä oli kiertää yöllä eri kohteissa varmistamassa, että yövartijat olivat omissa työpisteissään — ja mielellään vielä hereillä. Eli vartijat, joiden tehtävä oli valvoa, etteivät yövartijat nuku, viettivät itse työaikansa  suomalaisen lähetystökodin saunassa sikeästi nukkuen.

Tarinan opetus on itse asiassa aika merkittävä. Se paljastaa erään yhteiskunnallisen ongelman, joka vaivaa perheitä, kouluja, työpaikkoja, kokonaisia valtioita — eikä ainoastaan Afrikassa, vaan myös Suomessa.

Valvontamekanismit pettävät

Vartijat nukkuvat, ja vartijoiden vartijat nukkuvat. Mitä tässä tilanteessa voi enää tehdä? Lähettää kiertäviä tarkastajia tarkastamaan vartijoiden tarkastajia? Entä sen jälkeen, kun nämäkin löytävät jonkun mukavan leposijan? Lähettää tarkastajien tarkastajien ylitarjastajia? On selvää, että tämä olisi absurdia, tuloksetonta resurssien tuhlausta. Raja tulee jossain vastaan.

Mutta mitä tästä pitäisi päätellä? Että valvontamekanismit ja tarkastukset ovat yhtä tyhjän kanssa? Ei. Mutta yksinään ne eivät riitä. On oltava jokin muu keino.

On ymmärrettävä, että useiden yhteiskuntaongelmien alkujuuri ei ole tekninen, joka voidaan korjata ”teknisesti”, vaan perimmäinen ongelma on moraalinen. Jos vastuuhenkilöt ja johtajat eivät ole vahvaluonteisia, eivät mitkään valvontamekanismit riitä. Aina löytyy porsaanreikiä. Aina on ”ylitarkastajia”, jotka voivat päättää mennä nukkumaan — tai katsoa muualle, kun toiset nukkuvat.

Alexandre Havard esittää asian näin.

”Talousskandaaleja seuraa poikkeuksetta vaatimuksia valtiollisen sääntelyn vahvistamisesta, kaupan hallinnon reformista ja eettisten sääntöjen uudistamisesta. Näillä kaikilla on hyötynsä, mutta ne unohtavat jotain olennaista. Talouspetosten kyhäilijät ja muut lainrikkojat tietävät varsin hyvin, että se, mitä he tekevät, on väärin. Kyse on luonteenviasta.” (Virtuous Leadership, Scepter 2007, s. xiv.)

Kilpailevat ihmiskäsitykset

Jos emme huomioi ihmisen sisäsyntyistä taipumusta pahuuteen (”nukkumiseen”), yritämme korjata yhteiskunnalliset ongelmat ja ihmisten häiriökäyttäytymisen erilaisilla valvontamekanismeilla. Unohdamme sen, minkä ihmiskunta on aina tiennyt todeksi: pahuus on ihmisluonnossa sisäsyntyistä – kuten hyvyyskin.

T. S. Eliot sanoi, että monet yhteiskunnat ”unelmoivat niin täydellisistä järjestelmistä, ettei kenenkään tarvitse olla hyvä”. Nykyään ihmiset suhtautuvat entistä välinpitämättömämmin hyveiden kehittämiseen itsessään ja muissa. Miksi vaivautua, kun yhteiskunnallisella säätelyllä asiat ratkeavat?

Nicholas Capaldi osuu asian ytimeen. Hänen mukaansa nyky-yhteiskuntien vakavin ongelma on se, että ne tuottavat ”ihmisen puolikkaita”.

”Heidän todellinen vajavaisuutensa on luonteen heikkous, moraalinen vaje… He päätyvät tilanteeseen, jossa heidän johtajansa ovat heidän omia peilikuviaan: ihmisen puolikkaita, jotka pyrkivät hallitsemaan muita, koska eivät osaa hallita itseään.” (Decadence: The Passing of Personal Virtues and its Replacement by Political and Psychological Slogans, London: Social Affairs Unit 2005, s. 145.)

Paluu luonteenkasvatukseen

Havard selittää, että tällainen yhteiskunta ja tällaiset ihmiset korvaavat hyveet poliittisilla iskulauseilla ja psykologisella jargonilla.

”Oikeudenmukaisuuden hyveestä tulee suvaitsevaisuutta moraalirelativismina ymmärrettynä, viisaudesta tulee tilastoja ja todennäköisyysteoriaa, itsehillinnästä tulee tupakkalakko, Atkinsin dieetti tai muu terveystrendi, suurisieluisuudesta tulee itsetuntoa, nöyryydestä itsekriittisyyttä – ja Jumalasta demokratiaa.”

”Lopputulos on läpisyöpynyt ikävystyneisyys – ei se tavallinen, jokapäiväistä rutiinia seuraava ikävystyneisyys vaan transsendenttinen, jopa metafyysinen ikävystyneisyys, sellainen, jolle itse elämän mysteeri on ikävystyttävä. Se on ikävystyneisyyttä, jossa mielikuvitus sammuu ja halut kuihtuvat.” (Virtuous Leadership, s. 51.)

Ne kodit, koulut, yritykset ja valtiot, jotka kohdistavat voimavaransa luonnekasvatukseen (valvontaa unohtamatta), tekevät viisaasti ja ovat tulevaisuuden vaikuttajia. He ovat ymmärtäneet asioiden todellisen luonteen, ja tehneet päätöksiä tämän todellisuuden perusteella. Muut elävät ja toimivat vielä illuusiossa, ja ihmettelevät, kun kerta toisensa jälkeen rakenteet ja varmisteet pettävät, kun vartijat nukkuvat.

Totuudellinen muisti

Johtajalla on hyvä muisti. Muisti (lat. memoria), jota tarkoitan, on kuitenkin paljon enemmän kuin luontainen kykymme palauttaa mieleen asioita. Vielä vähemmän se tarkoittaa ”muistitekniikoita” olla unohtamatta.

Hyvä muisti tarkoittaa ennen kaikkea ”totuudellista” muistia.

Se tarkoittaa sitä, että muistamme asiat ja tapahtumat sellaisina kuin ne ovat ja olivat, ei sellaisina kuin haluaisimme ajatella niiden olevan. Siinä missä totuudellinen ihminen puhuu totta, hyvä muisti muistaa totta.

Itsestäänselvyys?

Kuulostaako tämä itsestään selvältä asialta? Mietitäänpä.

Nuori poika, joka värittää tarinoita ja vie tämän taipumuksensa pitkälle aikuisuuteen… Aviopari, jolla on aina eriävät muistot riidan yksityiskohdista… Johtaja, jonka sokerilla kuorrutettu muistelmateos tihkuu omahyväisyyttä…

Totuudellinen muisti ei ole itsestäänselvyys! Continue reading

Viisauden hyve

Syvääluotaava artikkeli viisauden hyveestä. Johtajalle viisaus merkitsee kykyä hahmottaa todellisuus ja tehdä tämän realismin pohjalta hyviä päätöksiä.

”Viisas ei mene tilanteisiin, josta älykkäät selviytyvät.” En tiedä onko tässä letkautuksessa mitään järkeä, mutta ainakin se vahvistaa meidän perusintuitiomme: älykkyys ja viisaus ovat eri asioita.

Korkea-älyiset ihmiset, jotka ovat tehneet Mensa-testin (internetissä tietenkin), on helppo bongata: heiltä nimittäin ”lipsahtaa” tämä tieto ihan arkikeskusteluissa. Mutta onneksi se ei vähä-älyisiä häiritse: he kun tietävät, että älykkyystestit on ihan höpöhöpö-juttuja.

Halpa huumori sikseen. Tarkoitus ei ole puhua älykkyydestä, vaan viisaudesta — viisauden hyveestä. Continue reading

Managerointi vs. johtajuus

Johtajuuskirjallisuudessa on usein tapana erottaa johtajuus (leadership) ja managerointi (management) toisistaan.

Tämä on tietenkin määrittelykysymys. Yleensä kuitenkin hyväksytään, että yhtäläisyyksistä huolimatta niillä on olennainen ero.

Johtajuusguru Peter F. Druckerin sanoin: ”Managerointi on asioiden tekemistä oikein; johtajuus on oikeiden asioiden tekemistä.” Lisäksi hän paljastaa: ”En enää opeta ihmisjohtamista [management of people]… opetan ennen kaikkea itsensä johtamista.”

Kaikki nopeat fiksit tyyliin ”10 askelta täyttymykseen” tai ”valaistumisen kolme salaisuutta” ja muut oikotiet onneen ovat minusta aina olleet blaah. Taistellakseni tätä tylsää ennakkoluuloani vastaan, julkaisen tässä kymmenosaisen argumentin hyvejohtajuuden vaikutuksesta managerointiin. Lähtökohta (1-2), teesi (3), perustelu (4-9) ja summa summarum (10).

Teesi (3) eli väittämä on seuraava:

Vain hyvejohtaja tietää minkälaista managerointia kulloinkin tarvitaan. Continue reading

Rohkeuden hyve

Tässä artikkelissa tarkastellaan rohkeuden hyvettä. Mitä se on? Mitä se ei ole? Mikä on rohkeuden ydin: pelottomuus vaiko kestävyys?

Hyvejohtajuuden pääteesit ovat yksinkertaisia: (1) Johtajuudessa on ensisijaisesti kyse ihmisen luonteesta. (2) Luonne (character) ei ole sama asia kuin temperamentti (temperament), joka on synnynnäinen. Luonne muodostuu hyveistä, toisin sanoen hyvistä taipumuksista tai tottumuksista. (3) Koska hyveitä voidaan vahvistaa harjoittamalla, luonnetta voidaan vahvistaa.

Tämä luonteen vahvistaminen hyveiden avulla on hyvejohtajuuden ydin. Se on todellisen johtajuuden haaste — ja vahvuus.

Hyveitä on monenlaisia. Johtajuudelle tärkeitä hyveitä on suurisieluisuus ja nöyryys. Lisäksi neljä päähyvettä, joihin kaikki muut hyveet nojaavat tavalla tai toisella, ovat käytännöllinen viisaus, rohkeus, oikeudenmukaisuus ja itsehillintä/kohtuullisuus. Tässä artikkelissa tarkastellaan lyhyesti rohkeuden hyvettä.

Mitä rohkeus ei ole? Mitä rohkeus on? Mikä on rohkeuden ydin? Continue reading

Kumpi: tuomitseva vai lepsu johtaja?

Saako johtaja tuomita? Mistä ohjenuora ”Älä tuomitse” on peräisin? Oikeudenmukaisuuden ja armollisuuden hyveet ovat erottamattomat – ilman toista toinen vesittyy.

Älä tuomitse.

”Älä tuomitse” on ohjenuora, jonka jokainen länsimaalainen on kuullut.

Mutta mitä  sillä tarkoitetaan, tarkkaan ottaen? Mikä on sen alkuperäinen merkitys? Entä miten sitä pitäisi soveltaa johtajuuden näkökulmasta? Saako johtaja ylipäätään tuomita ketään, ja jos saa, niin millä perusteella? Eikö johtajan pitäisi olla armollinen?

Aikamoinen kysymysryöppy, jota pitää lähteä avaamaan jostakin päästä.

Alkuperäinen merkitys

Aloitetaan ajatuksen taustasta. Mistä ”älä tuomitse” -mentaliteetti on alun perin eurooppalaiseen ajatteluun tullut? No, vastaushan ei ole mikään yllätys tai salaisuus. Continue reading

Johtajuuden musta laatikko?

Mitä johtajuusguru Jim Collins tarkoittaa ”viidennen tason” johtajalla? On yllättävää, ettei hän osaa sanoa, miten viidennen tason johtajaksi tullaan. Onneksi Alexandre Havard antaa toimivan metodologian.

Amerikkalainen Jim Collins on yksi yrityskirjallisuuden tunnetuimmista nimistä. Hänen vuosien tutkimuksiin perustuvat kirjansa Built to Last (1994) ja Good to Great (2001) ovat kansainvälisiä bestsellereitä. Continue reading