Haaste yhdessä tekemiseen

Robin Sharma on kehittänyt kurinalaisen mallin, jota hän kutsuu nimellä Aamuviiden kerho (The 5AM Club). Tässä kerhossa varhaisen aamun tunnit hyödynnetään tehokkaasti. Kaava on yksinkertainen: ensin harjoitetaan 20 min fyysistä liikkumista (joogaa, venyttelyä tms.), tätä seuraavat 20 minuuttia keskitytään meditaatioon tai muuhun mietiskelyyn. Tämän jälkeen kolmas 20 minuutin aikajakso käytetään lukemalla jotain kehittävää kirjallisuutta.

Kuulostaa ihanalta. Ja niin vaativalta. Sharmanin ajatuksena on säännöllisyys. Aamuviiden kerhoon pitäisi pystyä osallistumaan ainakin muutaman kerran viikossa, jotta sen hyödyllisyys toteutuisi. Aamukerhon tukena voivat olla toiset ihmiset, kun kokemuksia jaetaan yhteisöllisesti esimerkiksi Facebook-ryhmässä. Jäin miettimään, miten työyhteisössä toimisi haaste aamuviiden kerhosta? Työpaikalle tullessaan ihmiset vaihtaisivat kokemuksiaan ja kannustaisivat toisiaan onnistumisesta.

Continue reading

Yhteisöllisyys muistuttaa ajan rientämisestä

Ikäryhmään kuulumista yhdistää yleensä ydinkokemus tai merkittävä yhteiskunnallinen tapahtuma. Näitä ovat aiemmilla sukupolvilla olleet esimerkiksi talvisota, vietnamin sota, rauhanliike, ympäristöliike jne. Sosiologit ovat kertoneet, että aiemmilla sukupolvilla oli yhteinen nimittäjä, mutta mitä lähemmäksi nykyhetkeä tullaan, sen hatarammaksi yhteisökokemus muuttuu.  

X-sukupolvi lienee ensimmäinen ikäryhmä, jonka elämää ei yhdistä mikään suuri yhteiskunnallinen kertomus. Sitäkin enemmän yksilölliset tarinat, joihin kiinnittyä. Amerikkalaisen kirjailijan Elisabeth Wurtzelin mukaan X-sukupolven merkittävin tarina on ”onnellisuuspillerin” arkipäiväistyminen. Terapiakäynnit ja mielialan hoitaminen nivoivat tämän sukupolven maailmaa kohti epävakautta ja kohti epävarmaa tulevaisuutta. 

Ikämme asettuu suhteessa itseämme vanhempiin ja toisaalta nuorempiin. Aivan kuin olisimme aseteltuja janalle, jossa jotkut tupsahtavat samalle pisteelle ja toiset näkyvät siellä kauempana. Jana kuvaa matkaa ja liikettä, johon emme voi vaikuttaa. Olen viime aikoina usein kuullut sanonnan ”entinen viisikymppinen on nykyinen seitsemänkymppinen”. Lausahdus kuvastaa sitä, miten ikään liittyvät stereotypiat ovat muuttuneet. Ihmiset voivat yhä paremmin ikääntyessään. Heidän elämäntapansa on dynaaminen ja aktiivinen. Eläkeikä on noussut ja työtä tehdään yhä pidempi kaari. Ikääntyminen ei pysäytä, vaan pikemmin aktivoi liikettä. Monet eläkkeelle siirtyneet matkustavat ja katsovat maailmaa eri näkövinkkeleistä. Toki, kaikki eivät elä näin, eikä ihmisistä aina voi puhua joukosta.

Viime aikoina on usein nostettu keskusteluun työelämän ikäsyrjintä. En osaa sanoa mitään tarkkaa faktaa asiasta, koska sellaista ei ole yksiselitteisesti saatavilla. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 työllisiä ihmisiä oli Suomessa 2 570 000. Ikäryhmä jakaantuu tilastoissa 15–64 vuotiaisiin. Perinteinen eläkeiän porras häämöttää tässä, mutta on muuttumassa lähivuosina eläkeiän nousemisen myötä. Millaiselta näyttäisivät työpaikat, joissa keskimääräinen työllisten ikä olisi vaikka 30–vuotta? Entä työpaikka, jossa erilaisissa työtehtävissä olevilla ihmisillä olisi ikähaitaria vaikka kaksikymmentävuotta toistensa kanssa? 

Ikäsyrjinnän aikana kannattaa kohdistaa erityistä huomiota niihin työnantajiin, jotka ymmärtävät työn, ammattitaidon ja yhteisöllisyyden voiman merkittävänä ja toimivat sen mukaisesti. Eli palkkaavat eri ikäisiä ihmisiä töihin, miettivät työpaikan yhteisöllisyyden potentiaalia rekrytoimalla toisiaan ammatillisesti täydentäviä ihmisiä. Monet näistä työnantajista ovat oivaltaneet yli 40– ja 50 –vuotiaiden olevan osaamisensa huipulla. Monella heistä on tietoja ja taitoja, jotka puhkeavat täyteen loistoon tässä vaiheessa. Suhtautuminen työhön saattaa olla omistautunutta tai ainakin siinä halutaan onnistua. 

Aika rientää myös toiseen suuntaan kuin janan loppupäätä kohden. Olen kiinnostuksella seurannut miten monet nuoremman ikäluokan ihmiset, lähinnä Y-sukupolvi suhtautuu työhön aivan uudella asenteella. Koska työ ei ole enää yhden pitkän janan tallustamista saman työnantajan palveluksessa, siihen kannattaa rakentaa ilmava suhtautuminen. Vapaus, itsensä määritteleminen, joustavuus, vaihtelevuus ja itsensä kehittäminen ovat erityisesti niitä termejä, joilla tämä sukupolvi kuvailee suhdettaan työhön. Tämä sukupolvi ajattelee työn tulevan muun elämän ehdolla, kun heitä edeltävälle joukolle muu elämä asettui työn ehtojen mukaisesti. 

Ikävaihetarinoihin liittyy ajan rientämisen kokemus. Syntymäpäivät tulevat ja menevät. Juhlaseurueesta puuttuu jossain vaiheessa ystäviä, aivan kuten siinä Uudenvuoden päivän klassikossa Illallinen yhdelle, jossa lady Sophie juhlii yksinään. Elämänkokemuksen karttuminen on voimavara, jonka turvin moni meistä kykenee toimimaan omassa elämässään yhä paremmin. Se tarkoittaa monille työelämässä tietojen ja taitojen käyttämisen parasta aikaa. Ihmissuhteisiin tulee syvyyttä, koska on enemmän rohkeutta jakaa asioitaan. Rajojen asettamisen uskallus tuottaa monelle tyytyväisyyttä elämää kohtaan. Monet toteuttavat elämänkokemuksen saattelemana aivan uusia asioita arjessaan. 

Enemmän vai vähemmän

Viimeistelen parhaillaan kirjaa, joka käsittelee hyvää kurinalaisuutta. Kirjoitusprosessi on saanut minut pohtimaan filosofiasta tuttua lähtökohtaa kohtuullisuudesta, keskitiestä, sopivasta määrästä. Antiikin filosofit pohtivat tätä myös käsitteillä – enemmän vai vähemmän. Mistä voin tietää, mikä on sopiva määrä asioita minulle?

Olen usein aikuisuudessa joutunut tilanteisiin, joissa kurinalaisuutta on koeteltu. Olen joutunut tekemään paljon valintoja. Kun opiskelin yliopistossa ensimmäistä tutkintoani, urheilin maajoukkueessa ja minulla oli pieni lapsi. En viettänyt koskaan perinteistä ”opiskelijaelämää”. Tein tutkinnon melko nopeasti valmiiksi ja jatkoin suoraan väitöskirjaopintoihin. Continue reading

Empatia on ”so old season”

Suomalaiset kuuluvat maailman epäempaattisimpiin ihmisiin. Näin väittää vuosi sitten tullut yhdysvaltalainen tutkimus. Ikävä tutkimustulos. Mutta samalla hyvin tuttu. Viime aikoina muutamat ihmiset ovat sattumalta nostaneet aiheen esille. He ovat jakaneet kokemuksia työelämästä ja todenneet, miten vähän ihmiset kykenevät osoittamaan empatiaan toisilleen.

Havaintojen joukkoon kuuluu tilanteita, joissa empatian puute aiheuttaa toisille ihmisille stressiä, surua, masennusta, yksinäisyyttä, eristäytymistä ja muita epätoivottavia tuntemuksia. Mihin empatian kyky on kadonnut? Jotkut väittävät kiireisen ja itsekeskeisen elämän vievän meiltä kyvyn asettua toisen asemaan. Continue reading

Luopumisen ristisanatehtävä

Viime aikoina olen miettinyt usein luopumista. Useat ihmiset ovat puhuneet tavaroista luopumisen innostuksesta KonMari-kirjan hengessä. Monet ovat innostuneet järjestelemään maallista arjen omaisuuttaan kirjan tarjoamilla vinkeillä. Ihmiset laativat listoja, järjestyssuunnitelmia, laatikoita ja paikkoja. Olennaista on ylimääräisestä tavarasta luopuminen. KonMari kehottaa erityisesti luopumaan siitä tavarasta, josta ei pidä tai jota ei koe tarpeelliseksi. Continue reading

Viha tuhoaa ja rohkeus rakentaa

 

Tunnistatko seuraavat visiot: työkaveri haukkuu toista, vanhempi huutaa lapselleen julkisella paikalla, luet somesta ärsyttävän epäselviä kommentteja, joku täysin tuntematon ihminen toimii vihamielisesti tuntemattomia kohtaan. Listaa on helppo jatkaa.

Ihmistä on aina kiehtonut ajatus elämän salaisuudesta. Erityisesti sen pitkäikäisyydestä. Hämmentävän yhdenmukaisia ovat kertomukset, joita jakavat pitkän ja hyvän elämän eläneet ihmiset: tulevatpa he sitten Brasilian viidakosta, Välimeren maista, Aasiasta tai Pohjolasta. Näitä kaikkia kertomuksia yhdistää rohkeus omaa elämää kohtaan. Rohkeus ajatella myönteisesti, antaa anteeksi ja elpyä vastoinkäymisistä. Continue reading

Tunnistatko oikean ja väärän välisen eron?

Suomi pyysi lastenoikeuksien päivänä 20.11. anteeksi niiltä ihmisiltä, joita on lastensuojelun alaisuudessa kohdeltu kaltoin tiettyinä vuosina. Tätä uutista lukiessani ryhdyin miettimään jälleen kerran pahuutta. Kestokysymyksenä on aina, ’miten on mahdollista, että tällaista tapahtuu?’. Miten on mahdollista, että lastenkotien johtajat ovat sallineet väkivallan kohdistumista lapsiin? Miten aikuiset ihmiset ovat voineet toimia näin? Mitä heidän mielessään on liikkunut?

Continue reading

Koska tunsit olosi arvostetuksi?

Palauta mieleesi hetki, jolloin olet tuntenut itsesi arvostetuksi. Sillä hetkellä olet luultavasti tuntenut olosi vahvaksi, taitavaksi, rakastetuksi. Uurastukset ovat muuttuneet kevyeksi ja asioiden mielekkyys on ollut kohdillaan. Kun olimme lapsia, vanhempien arvostus pieniäkin tekemisiämme kohtaan oli tärkeätä. Ja pelkästään olemassaolomme sai heidän kasvoilleen tyytyväisen ilmeen. Jotenkin tiesimme ja tunsimme olevamme erityisiä ja arvostettuja, vaikka emme asiaa näin sanallistaneet.

Ne meistä, jotka ovat kokeneet tätä lapsena, ymmärtävät odottaa samoja kokemuksia elämässään uudestaan. Jotkut meistä ovat jääneet vaille tätä vanhempien kritiikitöntä arvostusta ja siten kaipaavat sitä elämässään myöhemmin eri tavoin. Arvostetuksi tulemisessa ihmiseen puhaltuu hyvä henki, olemassaolon lempeä tuuli, joka kuljettaa pitkälle. Continue reading

Kenen sukupuoli, kenen identiteetti?

Kesä on tunnetusti kuumaa sukupuoliaikaa. Iltalehden sivuilla voi käydä testaamassa millainen juhannusheila sinulle sopii. On kesäheiloja, kesäkissoja, kesäfrendejä ja muitakin kesään liittyviä kausituotteita.

Kuuma ilma saattaa kirvoittaa huutelemaan sukupuolen perään monin tavoin. Voi vislata, moikata, flirtata tai muulla tavoin karnevalisoida läheisyyden tarvetta.

Sukupuoli ei kuitenkaan ole kovin simppeli juttu. Siinä ei nykyisin pärjää enää hormonitasolla. Testosteroni tai estrogeeni eivät jaa ihmisiä kahteen laatikkoon, jonka perusteella asioita voi tulkita. Continue reading

Kohtuullinen kurinalaisuus on ihmiselle hyväksi

Olen viime aikoina pohtinut aktiivisesti kurinalaisuutta. Tuo vanhahtavalta kuulostava sana on saanut minut pauloihinsa, kun olen kirjoittanut aiheesta kirjaa.

Kurinalaisuus liitetään yleensä urheiluun tai menestymiseen työelämässä, kuten johtamiseen. Ei siis ihme, että niin monet yritykset ovat mieltyneitä tilaamaan puhujiksi kestävyysurheilijoita, jotka ovat juosseet aavikoilla tai kiipeilleet maailman vuorille.

Nämä urheilijat symboloivat nykyihmiselle kurinalaisuutta, itsensä voittamista ja saavutusten täydellistymistä. Heidän tarinoistaan halutaan oppia, jos vaikka niistä saisi pienen kipinän omaan ahertamiseen. Continue reading

Sokrates käy töissä

Istun Hangon kuulaan aamupäivän valossa kirjoittamassa tätä tekstiä. On menossa Hangon filosofiapäivien viimeiset hetket. Kahden päivän tapahtumassa on puhuttu ihmisten somekäyttäytymisestä, rakkaudesta, elokuvista, työstä, yhteisöllisyydestä, pahuudesta, paheksumisesta ja monesta muusta nykyihmisen arkea koskettavasta asiasta.

Kun ihmiset kokoontuvat yhteen yli iän ja ammattirajojen, on voimallista havaita miten yhdessä ajattelu tuottaa oivalluksia ja yhteenkuulumista.

Tähän samaan pyrki myös Sokrates, joka käyskenteli Ateenan toreilla ja kaduilla. Hän altisti itsensä kohtaamisille ja haastoi tuntemattomia ihmisiä itsensä kanssa dialogiseen leikittelyyn. Continue reading

Työn paikat ja ystävyys


Perinteiset työpaikat ja -tilat ovat murroksessa, ja yhä useammin työtä tehdään liikkeessä ja vaihtuvissa ympäristöissä. Pitkäaikainen työkaveruus ei ole välttämättä tulevaisuudessa enää mahdollista, jolloin ystävyyteen työpaikalla täytyy asennoitua uudella tavalla.

Uusissa työtiloissa ystävyys on enemmänkin yhteisöllistä kuin kahden ihmisen välistä, kirjoittaa Pia Houni kolumnissaan.

Useimmat meistä tekevät työtä joustavasti ja vaihtuvissa paikoissa. Useita vuosia sitten monet esimiehet ryhtyivät pelaamaan golfia, koska palavereja voitiin hoitaa kentällä. Teknologian mahdollistamat paikat siirtää tietoa ja osallistua yhteisiin kokoontumisiin eri puolilta maapalloa, ovat tehneet työn tekemisen joustavaksi etäisyyksistä huolimatta.

Työ on siirtynyt myös julkisiin paikkoihin. Kahviloiden pöydissä loistavat omppujen rivistöt ja moni entinen kivijalkakauppa on muuttunut yhteisölliseksi työtilaksi.

Continue reading

Yhteistyö kuihtuu ilman luottamusta

Roomalaisen satiirikon Juvenaksen tuttu lause ”Kuka valvoo itseään valvojia?” (Quis custodiet ipsos custodes?) tuli mieleeni heinäkuussa Kreikan tilannetta seuratessa. Vietin kolme viikkoa Ateenassa, ja päivittäiset puheenaiheet liittyivät aina poliittiseen tilanteeseen.

Parlamentin äänestyksen jälkeen tilanne oli hetkellisesti helpottunut. Sen sijaan aggressiivisen katseen suuntaaminen kohti Saksaa ja Angela Merkeliä jatkui edelleen.

Kreikalla ja Saksalla on ollut aina toisen maailmansodan jälkeen kireät välit. Sille on perusteita. Meneillään olevassa kriisissä Merkelin tiukka taloudenpito, pelkkiin lukuihin tuijottaminen ja inhimillisen identiteetin unohtaminen ovat olleet kreikkalaisille selvästi liikaa. Mikäli Merkell nyt salamurhattaisiin, veikkaisin tekijäksi jotain kreikkalaista järjestöä.

Continue reading